Pelaajaraportti – Antti Uimaniemi vs. Gnistan

Esport Honka kohtasi perjantaina Gnistanin kauden kolmannessa harjoitusottelussa. Ottelu päättyi Hongan 2-1-voittoon. 

– Peli oli aika intensiivinen. Vauhtia oli enemmän kuin ajatusta. Kuitenkin jäi vähän sekava kuva koko pelistä. Esimerkiksi tuli paljon harhasyöttöjä puolin ja toisin sekä runsaasti puolustuspään virheitä, joista johtuen avautui paljon maalintekopaikkoja molempiin päihin, Uimaniemi kävi läpi ottelua.

Uimaniemi antoi tunnustusta Gnistanille.

– Vastustaja oli joukkueena positiivinen yllätys. Mielestäni he pelasivat ajoittain hyvin joukkueena ja oli joukkueessa muutama hyvä yksilökin.

Parannettavaa jäi paljon. Uimaniemen mukaan Hongan keskittyminen otteluun ei ollut parhaalla tasolla.

– Myöhäinen alkamisaika(Klo 21) saattoi hieman vaikuttaa tekemiseen, mutta sen taakse ei voida mennä. Parannettavaa on myös kentällä kommunikoinnissa, ei autettu tarpeeksi pallollista pelaajaa puheella, Uimaniemi kertasi kehityskohteita.

– Hyvää pelissä oli, että saimme luotua paikkoja, aika ajoin liikuttelimme ja pidettyä palloa, kuten on harjoiteltu. Mielestäni meidän parhaita pelaajia perjantaina olivat Riku Selander, Kasper Liikonen ja Valte Vuorela.

Uimaniemi sanoi, että miehellä itsellään ei ollut paras päivä. Hän tokaisi, että täysin penkin alle ei pelaaminen mennyt, mutta muutama huono ratkaisun tuli tehtyä.

– Koko ajan oppii tuntemaan paremmin joukkuekavereita ja pääsee enemmän sisälle joukkueeseen ja sen pelitapaan. Parannettavaa jäi, mutta onneksi meillä on vielä kolme kuukautta sarja-avaukseen.