Kotiavauksessa maaliton pistejako

Esport Honka joutui tyytymään pelin hallinnasta huolimatta kotikauden avausottelussaan yhteen pisteeseen. Molemmilla joukkueilla oli muutama paikka iskeä ratkaisu, mutta lopulta pisteet tasattiin FC Lahden kanssa luvuin 0-0.

Honka lähti otteluun miltei samalla avauskokoonpanolla kuin viikko sitten kauden avaukseensa. Ainut muutos oli hyökkäyksessä, kun Alex Nimely korvasi Masar Ömerin.

Avausjakso Hongan hallinnassa

Keltamustat ottivatkin ottelun hallinnan itselleen heti alkuvihellyksestä lähtien. Keskikenttä rakensi hyvin hyökkäyksiä, ja vierailijoiden puolustus oli vaikeuksissa Hongan nopeiden hyökkääjien kanssa. Viimeiset ratkaisut valitettavasti jäivät kuitenkin hieman vajaiksi.

Avauspuoliajan paras tekopaikka siunaantui juuri Nimelylle. Ensimmäistä Veikkausliigaotteluaan avauskokoonpanossa pelaava hyökkääjä otti pitkän avauksen rinnallaan alas ja pudotti pallon Borjas Martinille. Martin vapautti Nimelyn karkuun, mutta FC Lahden maalivahti Damjan Shiskovski, sekä lopulta maalin tolppa pitivät lukemat nollilla. Näin taukoa lähdettiin viettämään maalittomassa tilanteessa.

Molemmilla joukkueilla paikkansa toisella jaksolla

Toisella jaksolla pallonhallinta pysyi suurilta osin Hongalla, mutta myös Lahti alkoi päästä peliin enemmän mukaan. Puoliajan avausminuuteilla Tommi Saarinen pääsi yrittämään kulmapotkusta, mutta Honka-kapteenin pusku suuntautui hieman ohi maalin.

Myös vierasjoukkueelle avautui muutama hyvä tilanne. Viidenkymmenen peliminuutin kohdalla Igor Jovanovic pääsi puskemaan, mutta Tim Murray torjui saksalaispuolustajan yrityksen. Kymmenen minuuttia myöhemmin Aleksi Paanasen laukaus kolahti Honka-maalin tolppaan.

Seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa Esport Hongalle tuomittiin rangaistuspotku, kun vaihdosta kentälle tullut Nemanja Obradovic kaadettiin. Kauden avausottelussa Kuopiossa pallon pilkulta maaliin laittanut Youness Rahimi asettui jälleen pallon taakse. Tällä kertaa hän ei onnistunut maalinteossa, vaan Shiskovski veti pidemmän korren.

Aivan loppuminuuteilla Honka onnistui rakentamaan vielä muutamia tilanteita, mutta maaleja ei tänään Tapiolassa nähty. Esport Hongalla on kahden kierroksen jälkeen kahdessa pisteessä. Päivän vastustajalla FC Lahdella on sen sijaan kasassa neljä pistettä.

Hongan kausi jatkuu noin viikon päästä Seinäjoella

Seuraava ottelu espoolaisilla on ensi lauantaina, kun joukkue matkustaa Seinäjoelle, jossa vastassa on SJK. Ottelu alkaa OmaSP-stadionilla kello 16.00.

Tapiolan Urheilupuistossa Veikkausliigajalkapalloa pelataan seuraavan kerran sitä seuraavana lauantaina 28.4 klo 17.00. Silloin FC Inter saapuu Turusta Hongan vieraaksi.

Tervetuloa kannustamaan Espoon ylpeys Esport Honka täysiin sarjapisteisiin! Osta lippusi tästä!

Sampo Koskinen ottelun jälkeen:

Antti Mäkijärvi ottelun jälkeen: