Jonas Levänen Honkaan sekä kasa jatkosopimuksia

Veikkausliigaan kaudeksi 2018 nouseva Esport Honka on tehnyt ensimmäisen hankintansa ensi kaudelle, kun Jonas Levänen palaa Espooseen. Lisäksi monen viime kauden joukkueen runkopelaajan kanssa on sovittu jatkosta.

Vuonna 1994 Espoossa syntynyt Levänen on pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hongan juniorijoukkueet läpikäynyt Levänen teki Veikkausliigadebyyttinsä Hongan paidassa kaudella 2014. Hän esitti vahvoja otteita myös Esport Hongan ensimmäisellä Kakkosen kaudella 2015, ja muistetaan vahvoista laitanousuistaan hyökkäyksen tueksi. Kaksi viime kautta Veikkausliigaa Vaasan Palloseurassa pelannut Levänen tekee nyt paluun kasvattajaseuraansa. Vaasassa vietettynä aikana veikkausliigaotteluita kertyi 48, ja maalejakin kolme kappaletta. Levänen on innoissaan paluusta keltamustaan paitaan:

”Huikeat fiilikset paluusta takaisin kasvattajaseuraan. Oli muitakin vaihtoehtoja, mutta pakettina Honka tuntui selkeästi parhaalta. Esport Honka on todella kunnianhimoinen seura ja tehnyt kokoajan määrätietoista työtä palauttaakseen Espoon taas Veikkausliigakartalle. Minulle on suuri kunnia saada pelata Veikkausliigaa kasvattajaseurassani. Valmennus, pelaajat ja taustat ovat minulle jo ennestään tuttuja, ja mikä tärkeintä, Hongassa työ on todella laadukasta ja ammattimaista. Yhdessä nostetaan Honka taas Suomen suurien joukkoon! En malta odottaa että saadaan aloitettua duunin teko jengin kanssa!”

Jonas sopii juuri sille paikalle ja rooliin johon tarvitsimme vahvistusta. Erittäin tervetullut joukkueeseen ja toivottavasti ottaa ensi kaudella suuren roolin”, kommentoi päävalmentaja Vesa Vasara.

Leväsen lisäksi Hongalla on kasassa 21 sopimusta, joista osa on lupaavien nuorten pelaajien kanssa solmittuja akatemiasopimuksia. Liiganousun saavuttaneen joukkueen runko pysyy hyvin kasassa, sillä Ykkösessä viime kaudella pelanneista joukkueessa jatkaa neljätoista pelaajaa. Joukkueen viime kauden parhaat maalintekijät, kymmenesti osunut Joni Korhonen, yhdeksän maalia tehnyt Masar Ömer, sekä kahdeksan maalia laukonut Kasperi Liikonen pukevat myös ensi kaudella Hongan paidan päälleen. Myös Ykkösen kauden parhaaksi keskikenttäpelaajaksi valitun Lucas Kaufmannin otteita nähdään Espoossa myös ensi kaudella.

Päävalmentaja Vasara on tyytyväinen nykyiseen sopimustilanteeseen:

Vahva runko pysyy hyvin kasassa. Haemme vielä muutamaa tarvittavaa vahvistusta”, Vasara kommentoi.

Todella iloinen, että pääsemme jatkamaan työntekoa näin monen tutun kaverin kanssa. Työteliäin näkemäni ryhmä”, kommentoi puolestaan Hongan manageri Hexi Arteva.

Muutama uusi pelaaja on vielä tulossa. Paljon mielenkiintoisia nimiä on pöydällä ja toivon, että joukkue on aika viimeistä piirtoa myöten valmis kun palaamme lomilta 4.12

Sopimustilanne 10.11.2017

Doni Arifi (Esport Honka Akatemia)

Robert Ivanov

Lucas Kaufmann

Joni Korhonen

Jatuli Laevuo

Jonas Levänen

Kasperi Liikonen

Borjas Martin

Timothy Murray

Atte Paunio

Joel Perovuo

Carlos Portela

Matias Rale (Esport Honka Akatemia)

Konsta Rasimus

Tommi Saarinen

Arlind Sedjiu (Esport Honka Akatemia)

Duarte Tammilehto

Maximo Tolonen

Matias Viitanen (Esport Honka Akatemia)

Rasmus Viitanen (Esport Honka Akatemia)

Georg Westerlund (Esport Honka Akatemia)

Masar Ömer