Honka tasapeliin RoPSin kanssa

Kuva: Juhani Järvenpää

Tapiolan urheilupuistossa vastakkain asettuivat kaksi sarjan kärkipään joukkuetta, kun sarjakakkonen RoPS saapui vieraaksi Espooseen. Honka aloitti ottelun vahvasti, ja Mac Kandji veikin keltamustat johtoon upealla kaukolaukauksella. RoPS tuli kuitenkin vielä avausjakson aikana rinnalle ja ohi. Tasoitusmaalin iski Filip Ivanovski, ja vielä juuri ennen taukoa Simo Roiha vei rovaniemeläiset johtoon. Honka haki toisella jaksolla aktiivisesti tasoitusmaalia. Onnistuminen tuli lopulta 86. minuutilla, kun Mac Kandji iski illan toisensa Borjas Martinin nappikeskityksestä. Pisteet tasattiin siis luvuin 2-2. Tuloksen myötä sarjatilanne ei kummankaan joukkueen osalta muuttunut.

Avausjakso

Honka otti pallonhallinnan tuttuun tapaan itselleen heti ensiminuuteista lähtien. Ensimmäiseen varttiin ei kunnollisille maalipaikoille päästy, mutta 17. minuutilla alkoi tapahtua. Mac Kandji riisti pallon Wato Kuatelta ja ampui uskomattoman kauniilla laukauksellaan pallon maalin yläkulmaan.

Keltamustat olivat lähellä tuplata johtonsa 25. minuutilla. Javi Hervaksen vapaapotku löysi Robert Ivanovin pään, mutta Honka-topparin pusku suuntautui vain hieman yli RoPS-maalin.

Vierasjoukkue alkoi avausjakson kuluessa samaan peliään käyntiin ja tasoitusosuma syntyikin viisi minuuttia ennen taukovihellystä. Filip Ivanovski ohjasi Taye Taiwon laukauksen ohi Honka-vahti Tim Murrayn. RoPS nousi vielä johtoon avausjakson lisäajalla Simo Roihan toimesta.

Toinen jakso

Honka haki läpi puoliajan tasoitusosumaa, mutta RoPSin puolusti tiukasti ja maalintekotilanteita luominen oli vaikeaa. Hongan kärsivällinen painostus tuotti lopulta tulosta 84. minuutilla. Kandji ehti ensimmäisenä Borjas Martinin keskitykseen ja ohjasi pallon näyttävästi ohi RoPS-vahti Antonio Regueron.

Enempää osumia ei toisella jaksolla nähty ja näin pisteet jaettiin Tapiolan urheilupuistossa luvuin 2–2. Honka on ollut voittamaton kotinurmellaan tällä Veikkausliigakaudella. Saldona kotiotteluista on neljä voittoa ja neljä tasapeliä.

Hongan päävalmentaja Vesa Vasara kehui omiensa alkua, mutta ei ollut tyytyväinen, millaisia maaleja kotijoukkue päästi.

– Alussa olimme vahvoja ja prässimme toimi hyvin. Pystyimme myös reagoimaan hyvin vastustajan tekemiin muutoksiin. Sitten kaveri tuli rinnalle ja ohi. Lopussa saimme vielä tasoitusmaalin ja se oli hieno suoritus. RoPS-puolustus on yksi sarjan parhaista. Olen pettynyt siihen, minkälaisia maaleja tänään päästettiin.

Esport Hongan taistelu europaikoista jatkuu jo ensi viikon keskiviikkona, kun Honka matkaa Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi. Ottelua voit katsoa Ruutu+:sta. Ensimmäinen kuukausi on ilmainen!

Kotikentälleen keltamustat palaavat ensi viikon sunnuntaina 8.7, kun vieraaksi saapuu VPS Vaasasta. Tervetuloa tukemaan Espoon ylpeyttä ja jatkamaan kotitaikaa. Honka on hävinnyt viimeksi luonnonnurmellaan 31.8.2014!

LIPUT SEURAAVIIN OTTELUIHIN!

Seuraavaan kotiotteluun liput >> Tiketti
Kolmen ottelun lippupaketti: (VPS, TPS ja HJK) >> Tiketti

#MeOllaanHonka