Honka Akatemia taisteli kauden ensimmäiset vieraspisteensä Oulunkylästä

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka Akatemia lähti hakemaan kauden ensimmäisiä vieraspisteitään Oulunkylästä, jossa keltamustia isännöi KäPa. Keltamustat siirtyivät ottelussa johtoon jo kymmenen peliminuutin kohdalla Ville Pirhosen maalilla. Toisella jaksolla kotijoukkue hallitsi pelin kulkua, mutta Honka pystyi pitämään maalinsa puhtaana. Näin Honka Akatemia nappasi kauden ensimmäiset vieraspisteensä ja nousi Kakkosen B-lohkossa jo toiselle sijalle.

Avausjakso

Akatemia aloitti ottelun vahvasti ja olikin ensimmäiset parikymmentä minuuttia selvästi hallitsevampi joukkue. Avausmaali syntyi kymmenen peliminuutin kohdalla upeasti rakennetusta hyökkäyksestä. Joakim Nivala löysi laidalta Nathael Ishiin, jonka keskityksen puski maalin edestä verkkoon Ville Pirhonen. Jakson kuluessa myös KäPa pääsi enemmän peliin mukaan. Honka-puolustus ja viimeisenä lukkona varmasti pelannut Felix Ferahyan pitivät kuitenkin maalinsa puhtaana. Näin ollen taukoa lähdettiin viettämään keltamustien maalin johdossa.

Toinen jakso 

Kotijoukkue KäPa tuli toiselle jaksolle hyvin vahvasti, eikä Honka Akatemia saanut omaa peliään kunnolla käyntiin koko jakson aikana. Kenties paras tilanne tasoitusmaalin tuli 64 minuutin kohdalla. Eetu Puro karkasi Honka-puolustukselta läpiajoon, mutta huippupeliä pelannut Ferahyan venytti pallon tielle. KäPa loi lukuisia muitakin maalipaikkoja, mutta maalia kotijoukkue ei onnistunut tekemään. Näin kaikki kolme pistettä matkasivat tiukan taistelun jälkeen Espooseen.

Akatemian seuraava ottelu 17.6.

Honka Akatemian kausi jatkuu ensi viikon sunnuntaina 17.6. Vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu silloin MuSa Porista. Ottelusta on tulossa varmasti jännittävä, sillä molemmat joukkueet taistelevat B-lohkon kärkisijoista. Kamppailu käynnistyy kello 18.30.

Tervetuloa paikan päällä jännittämään, miten käy Esport Hongan kakkosjoukkueen!

#MeOllaanHonka