Hongan Cup-taival päättyi puolivälieriin -Ilves vahvempi rangaistuspotkukilpailun jälkeen

Kuva: Juhani Järvenpää

Tapiolan urheilupuistossa nähtiin todella jännittävä kamppailu paikasta Suomen Cupin välieriin. Tiukka ottelu ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Lopulta Ilves nappasi paikan neljän parhaan joukkoon, ja Hongan taival tämän vuoden Cupissa päättyi puolivälierävaiheeseen.

Avausjakso

Honka hallitsi hienoisesti ottelun avausjaksoa. 22. minuutin kohdalla ensimmäistä kertaa keltamustassa paidassa pelannut Luis Silva vapautti Borjas Martinin nousuun oikealta laidalta. Lucas Kaufmann ei kuitenkaan aivan ehtinyt väliin espanjalaisen matalaan keskitykseen.

Avausmaali oli lähellä myös noin viisi minuuttia ennen taukoa. Kaufmann laukoi vapaapotkusta tulisesti, mutta Mika Hilander Ilves-maalilla onnistui torjumaan.

Avausjaksolla ei maaleja nähty, joten taukoa lähdettiin viettämään maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Honka hallitsi enemmän palloa toisellakin jaksolla, mutta myös vierasjoukkue Ilves pääsi luomaan muutaman vaarallisen maalipaikan. Iiro Järvisen kuti meni 50. minuutilla vain hieman Honka-maalin ohitse.

77. minuutilla Duarte Tammilehto nosti pallon boksiin vaihdosta kentälle tulleelle Demba Savagelle, mutta gambialaisen laukaus epäonnistui.

Silva pudotti Kaufmannin keskityksen 80. minuutilla Tammilehdolle, jonka laukaus huippupaikasta suuntautui kuitenkin hieman maalin ylitse.

Ottelun avausmaali nähtiin lopulta 85. minuutilla. Kaufmann lähetti kulmapotkun maalille, ja lopulta Gideon Baah laittoi takatolpalta pallon maaliin ja Hongan 1-0 johtoon.

Kauaa eivät keltamustat kuitenkaan saaneet johdostaan nauttia. Kun 89. minuuttia oli pelattu, pääsi Emile Paul Tendeng laukomaan volleysta pallon yläkulmaan. Tim Murray oli Honka-maalilla voimaton, ja lukemiksi 1-1.

Toisella jaksolla ei enempää osumia nähty, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatko-ottelusta.

Jatko-ottelu ja rangaistuspotkukilpailu

Molempien joukkueiden maalipaikat jäivät jatko-ottelussa melko vähiin. Honka kävi lähimpänä maalintekoa 108. minuutin kohdalla. Ilves-puolustus katkoi Kaufmannin matalan keskityksen lähes maaliviivalta.

Kun myöskään Robert Ivanovin kaukolaukaus ei maaliin uponnut, ratkaisu jäi rangaistuspotkukilpailuun.

Rangaistuspotkukilpailuissa molempien ensimmäiset laukojat epäonnistuivat, kun Hilander ja Murray torjuivat vuorollaan Kaufmannin, sekä Tendengin yritykset. Tämän jälkeen kahdessa seuraavassa parissa nähtiin vain maaleja, kuin Hongalta onnistuivat Borjas ja Ivanov, sekä Ilvekseltä Ilari Mettälä ja Eemeli Raittinen. Hongan neljännen laukojan, Javi Hervasin laukauksen Hilander onnistui torjumaan, ja Jair puolestaan ohitti laukauksellaan Murrayn. Gideon Baah teki Hongan viidentenä laukojana maalin, mutta kun myös Ilveksen Diogo Tomas onnistui, matkasi Ilves Suomen Cupissa neljän parhaan joukkoon.

Hongan päävalmentaja Vesa Vasara oli luonnollisesti pettynyt ottelun jälkeen, vaikka hyviäkin asioita pelistä löytyi.

-Loimme ottelussa enemmän maalipaikkoja, ja teimme lopussa ensimmäisen maalinkin. Kyllä tässä siis oli ihan hyvät mahdollisuudet mennä jatkoon. Muutaman kerran pelasimme liian suurella riskillä ja Ilves pääsi sitä kautta vastahyökkäyksiin. Ilveksen maalissa nukahdimme jostain syystä pahasti ja Tendeng pääsi vapaasti tekemään maalin. Meidän pitää jatkossa muistaa, että noin emme voi vastaavia hetkiä puolustaa, jos haluamme voittaa pelejä.

-Pilkuissa Ilves sitten vain oli parempi ja ansaitsi toki sen takia jatkopaikan. Kaiken kaikkiaan ottelu oli ihan hyvätasoinen ja tiukka. Tietysti ärsyttää, että emme pystyneet voittamaan, vaikka kaikki mahdollisuudet siihen oli, Vasara summaa.

Honka kääntää nyt katseensa kohti alkavaa Veikkausliigakautta. Keltamustien osalta se alkaa ensi viikon sunnuntaina 7.4., kun joukkue matkaa Napapiirille RoPS:n vieraaksi. Ottelu Rovaniemen keskuskentällä alkaa kello 14.00.

Kotinurmellaan Tapiolan urheilupuistossa Honka nähdään tällä kaudella ensimmäistä kertaa maanantaina 15.4. Silloin vieraaksi kello 18.30 alkavaan otteluun saapuu IFK Mariehamn. Liput otteluun myy Tiketti, ja niitä voi ostaa tästä. Myös Hongan kausikortit ovat yhä myynnissä. Osta omasi tästä!