Esport Honka nousi kolmanneksi – PS Kemi kaatui 2-1

Kuva: Juhani Järvenpää

Esport Honka ja PS Kemi kohtasivat Tapiolan urheilupuistossa. Avausjakso oli Hongan hallintaa, mutta maaleja ei nähty. Toinen jakso tarjosikin puolestaan kolme osumaa viiteen minuuttiin. Borjas Martin vei Hongan ensin johtoon, jonka jälkeen Victor Shevchenko toi vieraat tasoihin. Välittömästi tasoituksen jälkeen Borjas iski illan toisellaan keltamustien 2-1 voittomaalin. Voitolla Honka nousi Veikkausliigan sarjataulukossa kolmannelle sijalle.

Avausjakso

Honka otti pelin hallinnan heti ensiminuuteista lähtien. Kemiläisten puolustus onnistui kuitenkin pitämään keltamustat pitkään poissa todellisilta maalipaikoilta.

Ensimmäinen kunnon maalipaikka syntyi 25 minuutin kohdalla. Jonas Leväsen keskitys tuli Borjas Martinille, mutta espanjalaisen laukaus karkasi yli maalin.

Borjas kävi lähellä maalintekoa uudelleen neljä minuuttia myöhemmin. Henri Aalto lähetti pallon maalille, ja vain Mikko Vilmusen torjunta hyökkääjän syöksypuskuun piti lukemat yhä muuttumattomina.

Vilmunen olikin koko avausjakson Kemi-maalilla joukkueensa takuumies. Demba Savage pääsi 34. minuutilla puskemaan huippupaikasta, mutta Kemi-vahti venytti tielle.

Kun maaleja ei ensimmäisellä nelivitosella nähty, siirryttiin tauolle maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Kotijoukkue Honka oli lähellä siirtyä johtoon jo toisen jakson avausminuutilla, mutta Vilmunen venytti Borjasin laukauksen tielle.

Avausmaali nähtiin lopulta, kun kellossa oli 74 minuuttia. Ensimmäistä kertaa yli vuoteen Veikkausliigaottelussa avauskokoonpanossa ollut Duarte Tammilehto nosti pallon yli Kemi-puolustuksen, eikä Borjas Martin enää läpiajosta erehtynyt. Espanjalaisen kauden yhdeksännellä osumalla Honka siirtyi 1-0 johtoon.

Vain kolme minuuttia myöhemmin pallo löytyi maalista kentän toisessa päässä. Ville Moilanen pääsi laukomaan kulmapotkun jälkitilanteesta, ja Shevchenko ohjasi pallon Honka-maaliin. Näin Kemi tuli tasoihin.

Keltamustat eivät tasoituksesta lannistuneet. Minuutti myöhemmin Tammilehto tarjoili jälleen, ja Borjas pääsi iskemään illan toisellaan Hongan jälleen maalin johtoasemaan.

Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten Honka otti mitalitaistossa todella tärkeät kolme pistettä.

-Ensimmäisellä puoliajalla kontrolloimme täysin peliä ja loimme muutama hyvän paikankin. Tällä kertaa emme onnistuneet niistä vielä tekemään maalia. Toisellakin jaksolla saimme hyvin paikkoja, mutta pelin kontrolli katosi ajoittain. Vastustajakin otti tosin enemmän riskejä, joten pääsimme prässin taakse ja hyville murtautumispaikoille. Onneksi saimme ne kaksi maalia tänään tehtyä. Paikkoja olisi ollut enempäänkin. Näitäkin voittoja pitää osata arvostaa, analysoi ottelua Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara.

Erityisesti joukkueen asenne sai jälleen Vasaralta kiitosta.

-Olimme ottelussa lähtökohtaisesti ennakkosuosikki. Paineita ei ole aina helppo käsitellä. Vaikka vastustaja tuli vielä tasoihin, onnistuimme nousemaan siitäkin voittoon. Se näyttää hyvää joukkuehenkeä, sitä tässä ryhmässä on. Taas huomattiin, että kaikki täytyy laittaa peliin, jos haluaa voittaa, Vasara summasi.

Taistelu mitaleista ja europaikoista käy kuumimmillaan

Kauden kääntyessä loppusuoralle taistelu europaikoista on yhä tiukkaa, ja jokainen peli todella tärkeä. Esport Honka matkustaa seuraavaksi yhtä sijaa alempaa löytyvän, neljäntenä olevan KuPS:n vieraaksi Kuopioon. Ottelu pelataan Savon Sanomat Areenalla lauantaina 22.9. kello 17.00 alkaen ja sitä voi seurata suorana Ruutu+ palvelusta.

KuPS-ottelun jälkeen vuorossa on syksyn sähköisin kamppailu, kun HJK saapuu lauantaina 29.9. vieraaksemme kauden kolmanteen Metroderbyyn. Ottelu alkaa kello 15.00. Tervetuloa kannustamaan keltamustat täysiin pisteisiin!

Liput kahteen viimeiseen kotiotteluun

29.9. Esport Honka-HJK >> Tiketti
27.10. Esport Honka-VPS >> Tiketti

#MeOllaanHonka