EHTV: Juho Rantalan mietteitä kuluneesta harjoituskaudesta

Esport Hongan päävalmentaja Juho Rantala käy läpi alkanutta kautta. Rantalan mukaan asiat ovat vuodenaikaan nähden oikein hyvällä mallilla. Päävalmentaja kertoi, että nyt alkaa harjoituskauden rankin jakso.

– Tosi hyvä meno on joukkueessa päällä. Pelit ovat menneet hyvin ja treeneissä on hyvä säpinä.

Rantalan mukaan varsinkin moni nuori on mennyt talven aikana huimasti eteenpäin, ja se on valmentajan mieleen, sillä Honka-käskijän mukaan paras tilanne on se, että harjoituksissa kilpaillaan pelipaikoista.

Karim Jouini on ollut terävä boksissa, ja sen lisäksi mies on tehnyt molemmissa harjoitusotteluissa hienon maalin. Elias Tuomela on pelannut keskikentällä erinomaisesti sekä Eero Haapala oli topparin paikalla hyvä Hakaa vastaan. Nuoret haastavat kokeneempia kunnolla ja se on hyvä.

Honka on siis pelannut tähän mennessä kaksi harjoitusottelua. Ensimmäisessä ottelussa se pelasi Hakaa vastaan tasapelin ja toisessa kamppailussa tuli hieno 2-3-vierasvoitto Turun Palloseurasta.

– Ylimalkainen teema on molemmissa otteluissa ollut, että haluamme olla se peliä hallitseva osapuoli. Vaikka Hakalla oli paljon testimiehiä ja TPS:lta puuttui pelaajia niin ottelut olivat meiltä hyviä esityksiä. Varsinkin TPS-pelissä ensimmäiset puoli tuntia pallo liikkui todella hyvin!

Rantala kertoi EHTV:lle, että nyt alkaa Hongan harjoituskaudella intensiivinen jakso.

– Tähän mennessä määrät ovat olleet kovia, nyt tulee intensiivisempää. Tulossa talven ehkä se rankin jakso, joka jatkuu hiihtolomiin asti.