Honka pelaa viimeisen kotiottelunsa – ”Hyvää fiilistä ja onnistumisia”

Esport Honka kohtaa Kakkosen kauden viimeisessä kotiottelussaan helsinkiläisen Atlantiksen. Ottelu pelataan tänään, perjantaina 25.9. Honka on voittanut kauden kaksi aiempaa joukkueiden keskinäistä kamppailua maalierolla 8-0.

Atlantiksen alkukausi oli vaikea, mutta erinomaisen loppukauden johdosta näyttää vahvasti siltä, että Atlantis jatkaa otteitaan Kakkosessa myös ensi kaudella. Sillä oli ennen elokuuta tilillään ainoastaan neljä voittoa ja tasapelejäkin oli kertynyt vain neljä. Elokuun alussa joukkue nousi taistelemaan putoamista vastaan. Se on pelasi peräkkäin kahdeksan tappiotonta ottelua ennen kuin viime kamppailussa Käpylän Pallo oli Atlantista niukasti parempi lukemin 1-0. Tappiottoman putken aikana Atlantis poistui kentältä viidesti voittajana. Muun muassa sarjakakkonen Gnistan joutui tunnustamaan Atlantiksen paremmakseen. Tällä hetkellä Gnistan on sarjataulukossa sijalla kuusi 34 pistettä keränneenä. Eroa karsintaviivaan on yksi piste, mutta suoraan putoamiseen jo kuusi pistettä. Atlantiksen paras maalintekijä on Samuel Chidi kahdeksalla osumallaan.

Honka katkaisi viime sunnuntaina kahden ottelun tasapeliputkensa. PKKU kaatui saappaat jalassa lukemin 1-2. Hongan maaleista vastasivat kapteeni Tommi Saarinen sekä lisäajalla voitto-osuman tehtaillut Toni Sjöstedt.

– Viime peli meni todella hyvin. Pääsin hyville paikoille ja vielä tekemään maalinkin. Muilta pelaajilta tuli hyviä palloja, Sjöstedt kommentoi PKKU-ottelua.

Honka on varmistanut jo hyvissä ajoin paikkansa Ykkösen karsinnoissa. Sjöstedtin mukaan olisi hienoa päästä Ykköseen pelaamaan.

– Varsinkin Hongan paidassa se olisi erityistä, koska olen itse pienestä pitäen edustanut Honkaa, ja se on se mun juttu, Sjöstedt kertoi.

– Loppukaudella pitää hakea hyviä onnistumisia ja hyvää fiilistä karsintoja varten.

EHTV-pelaajaennakko: Lohkovoitto tapetilla lauantaina – ”Sarjan eliittiä”

Esport Honka kohtaa lauantain kotiottelussaan helsinkiläisen Gnistanin. Gnistan on Kakkosen eteläisessä lohkossa toisena heti Hongan perässä. Sarjataulukossa joukkueiden välille on kertynyt kuitenkin jo suhteellisen suuri piste-ero. Jos Honka lauantaina kaataa Gnistanin, varmistaa se paikan lohkoykkösenä ja sitä myöten myös Ykkösen nousukarsinnoissa.

Gnistan on pelannut hyvin läpi kauden. Siitä kertoo myös komea pistesaalis ja sarjan toinen sija. Oulunkylässä kotiottelunsa pelaava Gnistan on kerännyt kauden aikana 41 pistettä. Se on Hongan lisäksi toinen joukkue, joka on päässyt kauden aikana kaksinumeroiseen lukuun, kun lasketaan voittojen määrää. Gnistanilla on tilillään 12 voittoa. Se on hävinnyt ainoastaan neljä kertaa tällä kaudella.

Yllättävä tosiasia on, että Gnistan on ollut vaikeuksissa lohkon häntäpään joukkueita vastaan. Viimeisenä oleva NJS on pelannut kahdesti sinikeltaisia vastaan tasan. Myös putoamisviivan alapuolella oleva KäPa on onnistunut jopa voittamaan lohkokakkosen. Ilman vastaavankaltasia pistemenetyksiä Gnistan taistelisi todella tiukasti Honkaa vastaan nousukarsintapaikasta. Nyt lohkovoitto on lähes viimeistä sinettiä vaille karannut helsinkiläisten sylistä. Gnistanin vahvuutta tukee myös se, että joukkue lainaa pelaajia Veikkausliigaseura HIFK:lta.

– Joukkue on sarjan eliittiä. Sarjataulukkokin sen kertoo. Gnistan pelaa hyvää syöttöpeliä. Toisaalta meidän tavoite on, ettei vastustaja pääse sitä huomenna esittämään, Hongan päävalmentaja Juho Rantala sanoi.

– Gnistan on hyvin valmennettu ryhmä. Heillä on selkeä pelisuunnitelma.

Honka on lähes varmistanut lohkovoittonsa. Toisaalta lauantaina on vastassa sarjan kovin mittari, eikä löysäilyyn ole varaa. Honka on tehnyt viime aikoina runsaasti uusia hankintoja. Joukkueen vahvuuteen ovat viime viikkojen aikana saapuneet Kevin Sawchak, Riku Selander, Lauri Jylhä, Janne Paukkonen, Jean Silva, Alex Lehtinen ja viimeisimpänä hankintana Rasmus Kautto.

– Kun joukkuetta kasattiin tälle kaudelle, pyrittiin siihen, että hankimme pelaajia, joilta löytyy Honka-taustaa. Haluamme olla honkalainen seura, Rantala avasi pelaajavalintoja.

Toisaalta kauden aikana riveistä on myös toiseen suuntaan lähtenyt pelaajia. Markus Björs, Miko Puuskari ja Jaakko Hietikko lähtivät kaikki samaan osoitteseen Pohjois-Amerikkaan ja kesken kauden tullut David Ramadingaye pelasi hetken aikaa Hongassa ennen kuin siirtyi Veikkausliigassa pelaavan Ropsin väreihin.

Hongan ja Gnistanin kauden ensimmäinen ottelu päättyi Hongan voittoon Oulunkylässä lukemin 0-1. Silloin maalintekijänä oli Antonio Inutile.

– Itse olen viihtynyt todella hyvin Hongassa. Alkukausi sujui maalien valossa hyvin. Kesällä tuli pieni notkahdus, ja nyt on alkanut taas osua. Jatkuvasti on hyvä fiilis harjoitella ja pelata, Inutile kertoi.

Lauantaina pelattavaan Gnistan-peliin Honka on kutsunut toisen espoolaisen Esport-seuran eli Esport Oilersin junioripelaajia.

– Kaikkien kannalta on hyvä asia, että lajirajoja rikotaan. On hieno asia yhdistää espoolaisia ja kauden aikana onkin ollut mukava nähdä, että varsinkin nuoria katsojia on näkynyt paljon lehtereillä, Rantala iloitsi.

– Toivottavasti tästä tulisi jatkumo, että salibandyn puolelta tullaan katsomaan

jalkapalloa ja vastaavasti toistepäin, että meidän kannattajat seuraavat myös Oilersin pelejä, Inutile jatkoi.

Honka-ottelu sytyttää Urheilupuiston – ”Erittäin hieno idea”

Esport Honka kohtaa huomenna, lauantaina 22.8. Nurmijärven Jalkapalloseuran. Ottelu pelataan Hongan kotinurmella Tapiolan Urheilupuistossa. Kamppailu alkaa kello 16, ja lauantainen kamppailu on nimeltään Honka-peli.

Vierailija NJS on sarjan hännillä. Sillä on kasassa yhdeksän pistettä, ja nurmijärveläiset kamppailevatkin tiukasti putoamista vastaan. Tällä kaudella NJS on voittanut kaksi ottelua. Vastaanottavina osapuolina ovat olleet Hongan kanssa viime ottelunsa tasan pelannut Ilves-Kissat sekä FC Vaajakoski. NJS:n paras maalintekijä on Joni Murtomaa yhdeksällä osumallaan. Se on lähes puolet vierailijoiden koko tämän kauden maalimäärästä. NJS on päästänyt sarjassa reilusti eniten maaleja. Eroa toiseksi viimeisenä olevaan Ilves-Kissoihin on lähes 30 täysosumaa.

Hongalla on allaan voitto. Sitä ennen oli kahden ottelun tasapeliputki, jota aikaisemmin espoolaiset olivat voittaneet 16 kamppailua putkeen.

– Toivottavasti lauantaina saadaan hyvä tulos aikaan kentällä. On kuitenkin erittäin hienoa, että on järjestetty tällainen tapahtuma, jossa halutaan muistella kaikkia nykyisiä ja vanhoja Honka-pelureita, Honka-luotsi Sampo Koskinen fiilisteli.

– Honka-ottelu on loistava idea. Itsekin olen kutsunut noin 30-40 vanhaa honkalaista tapahtumaan mukaan.

Koskinen valmensi itse viime kaudella Pallohonkaa, eli viimekautisen Hongan kakkosjoukkuetta.

– Itselläni oli pehmeä lasku valmentamiseen. Viime kaudella oli helppo valmentaa Henri Kaasalaisen ja Kalle Lehtisen kanssa. Talven aikana on opeteltu lisää,

ja nyt vielä saimme Rantalan Juhon remmiin mukaan.

Videolla Koskinen kertoo, mitä on oppinut Rantalalta sekä pureudutaan myös Koskisen pelipäivään.

 

 

 

Syntyykö uusi voittoennätys? – ”Pelaajaennakossa Filipe Mello”

Esport Honka kohtaa tänään Tapiolan Urheilupuistossa Käpylän Pallon. Viime ottelu KäPaa ratkesi vasta aivan ottelun loppuhetkillä. Mikäli Honka tänään voittaa, syntyy uusi peräkkäisten otteluiden voittoennätys, 17 voittoa. Ottelu alkaa kello 18:30.

Hongan kolmen ottelun härkäviikko huipentuu tänään, torstaina 6.8., kun se kohtaa KäPan kotonaan. Honka-luotsi Sampo Koskisen mukaan tiivis ottelutahti sopii Hongalle hyvin materiaalin leveyden takia.  Espoolaisten härkäviikon viime torstaina avannut TPV-kamppailu oli Hongan yksi kauden parhaista otteluista. Taisto päättyi Hongan selvään 0-3-vierasvoittoon. Filipe Mellon, Jatuli Laevuon ja Antonio Inutilen maaleilla.

– TPV-matsi oli hyvä ja tasapainoinen esitys, Honka-kärki Inutile kommentoi.

– Kyseessä oli ehkä kauden tasapainoisin ottelu. Onnistuimme laajalla rintamalla, eikä vastustajalle annettu juurikaan paikkoja, Koskinen komppasi Inutileä.

Viime maanantain Atlantis-vääntö päättyi samoihin 0-3-lukemiin espoolaisten hyväksi. Kamppailu oli täysi identtinen TPV-ottelun kanssa. Honka johti ensimmäisen jakson jälkeen 0-1. Ja iski kaksi jälkimmäistä täysosumaa toisella puoliajalla. Atlantista vastaan Honka-maaleista vastasivat John Weckström, ensimmäistä kertaa avauksessa esiintynyt Riku Selander sekä toisessa peräkkäisessä ottelussa onnistunut Laevuo.

– Atlantis-ottelu hoidettiin ammattimaisesti, vaikka vastustaja yritti rikkoa rumillakin otteilla, Koskinen jatkoi.

KäPa on sarjassa sijalla seitsemän. Se on kerännyt 18 pistettä. Voittoja on neljä ja tappioita kuusi. Tasapelejä sillä on myös kuusi, joka on samalla eniten koko sarjassa. Helsinkiläisten viimeisin ottelu päättyi NJS:aa vastaan 2-0-voittoon.

– KäPa on yksi sarjan urheilullisimmista joukkueista. Olemme olleet tiukilla heidän kanssaan, Koskinen sanoi.

Pelaajaennakossa oli vuorossa tällä kertaa Hongan brassivahvistuksista toinen, Filipe Mello. Mello on pelannut Hongan keskikentällä lähes jokaisen ottelun lukuunottamatta paria kamppailua, joista joutui olemaan loukkaantumisen takia sivussa. Mello paljastaa ennakossa muun muassa, miksi Honka on ollut tällä kaudella jopa ennakko-odotuksia kovempi. Saamme myös kuulla otteita brassin pelipäivästä ja mitä mieltä hän on Suomesta.

Pelaajaennakko – Ville Hursti Vs. FCV

Esport Honka kohtaa sunnuntaina kotiottelussaan sarjassa kolmantena olevan FC Vaajakosken. Joukkueiden kauden aikaisempi kohtaaminen päättyi Vaajakoskella Hongan 1-2-voittoon John Weckströmin ja Antonio Inutilen maaleilla.

Kolmosena oleva FCV on pelannut 12 ottelua, joista se on voittanut viisi ja hävinnyt viisi. Sillä on kasassa 17 pistettä. Vaajakoskelaiset ovat pelanneet epätasaisesti. Orastavaa voittoputkea on seurannut orastava tappioputki. Tällä hetkellä se kulkee kahden ottelun voittoputkessa, mutta aivan parhaimpaansa saa vierailija venyä, mikäli Espoosta lähtee yksikin sarjapiste mukaan vietäväksi.

– Hyvät fiilikset ottelun suhteen. Ollaan pelattu viimeiset pelit omalla tasollamme ja tulokset ovat puhuneet puolestaan. Viime ottelu Vaajakoskella oli meille vaikea, ja tänäänkin on varmasti tehtävä paljon duunia, jos halutaan voittaa, Honka-maalivahti Ville Hursti kertoi.

Vaikka FCV onkin sarjataulukossa kolmantena, on Honka silti selvä ennakkosuosikki – 11 ottelua ja 11 voittoa kertovat tästä omaa kieltään. Hongan maalisuhde on myös kaunista katsottavaa. 29 tehtyä maalia 11 ottelussa on kova suoritus, mutta sitä on myös ainoastaan kolme päästettyä maalia. Hursti on pelannut Honka-maalilla eleettömän alkukauden.

– Viime kausi meni armeijan vihreissä, joten tätä ja edellistä kautta on vaikea verrata. Täytyy kuitenkin myöntää, että oma peli on mennyt koko ajan parempaan päin. Meillä on niin kova puolustus, joten oma pelaaminenkin on ollut helppoa, Hursti kommentoi.

Viime viikolla tuli tieto, että Hongan riveistä lähtevät pois Miko Puuskari ja Markus Björs. Tilalle tuli puolustajana pelaava, Veikkausliigakokemustakin omaava amerikkalainen Kevin Sawchak. Mies nähdään mahdollisesti jo tänään kokoonpanossa.

– Kevin ei ole kovin montaa harjoitusta vielä meidän kanssamme vetänyt, mutta vaikuttaa joka tapauksessa todella ammattimaiselta sekä tekee töitä valtavasti. Kentän ulkopuolella hän on sosiaalinen ja mukavanoloinen äijä.

 

 

Sarjan eliitti saapuu Tapiolaan

Esport Honka kohtaa keskiviikkoillan kärkikamppailussa Tampereen Palloveikot. Tapiolan Urheilupuistossa pelattava ottelu alkaa kello 18:30.

Ennen Kakkosen kauden alkua, TPV:n piti olla Hongan pahin haastaja lohkovoitosta puhuttaessa. Se aloitti kuitenkin kauden nihkeästi häviten kaksi ensimmäistä otteluaan FC Vaajakoskelle ja Gnistanille. Sen jälkeen muun muassa NJS on saanut huomata TPV:n kovan vireen. Tamperelaiset olivat parempia peräti 7-1-lukemin.

– Yläpäässä TPV:ltä löytyy todella hyviä yksilöitä. Taitava joukkue tulee vastaan. Vaikea sanoa, onko vaikein vastus tulossa vastaan, mutta ainakin sarjan eliittiä, päävalmentaja Juho Rantala totesi.

 

Hongalla on yhdeksästä ottelusta kasassa yhdeksän voittoa. TPV-kamppailussa on tarkoitus jatkaa tuota putkea. Viikko sitten pelattu JäPS-kamppailu jätti paljon hampaankoloon. Vaikka Honka ottelun 1-0 voittikin, oli se silti yksi huonoimmista esityksistä Honka-nipulta tällä kaudella.

– Hyvät tunnelmat on näin ottelun alla. Viime pelistä lähdetää rutkasti parantamaan, Honka-valmentaja Sampo Koskinen sanoi.

– Käyty harjoituksissa läpi niin puolustamista kuin hyökkäämistäkin. Samoja vanhoja pikkujuttuja.

Honka pääsee otteluun miltei parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä ainoastaan pitkään sivussa ollut Lucas Dos Santos jatkaa edelleen toipilaana.

– Dos Santosinkin kuntoutus on hyvällä mallilla. Mies on aloittanut jo yksinharjoittelun, valmentaja-kaksikko kertoi.

Johnin(Weckström) tilanne on vielä auki, mutta mitä todennäköisimmin mies on kokoonpanossa.

Loppuun Rantala halusi toivottaa yleisön tervetulleeksi Tapiolaan.

– Ollut hyvä meno katsomossa, ja on ollut hienoa nähdä, että katsomoissa on ollut paljon väkeä. Toivottavasti keskiviikkonakin saadaan myös yleisön tuki taaksemme.

Pelaajaennakko: Tuomo Turunen Vs. JäPS

Esport Honka kohtaa tänään Järvenpään Palloseuran toistamiseen tällä kaudella Tapiolan Urheilupuistossa. Joukkueiden ensimmäinen mittelö päättyi Hongan voittoon 3-0. Ottelu alkaa 18:30.

JäPS aloitti kauden hyvin. Se taisteli alkukaudella jopa kärkipaikasta Hongan kanssa. Honka-ottelun jälkeen JäPS:llä on ollut vaikeaa. Viimeiset neljä kamppailua Honka-peli mukaanlukien ovat päättyneet järvenpääläisten tappioon.

Honka pelaa sen sijaan edelleen puhtaalla saldolla. Kahdeksasta ottelusta on tullut kahdeksan voittoa, vaikka viimeisin voitto Käpylän Palloa vastaan tuli vaikeimman kautta. Kapteeni Tommi Saarinen ratkaisi ottelun vasta lisäajalla.

Pelaajaennakko tänään poikkeuksellisesti tekstimuodossa. Ennakossa Hongan luunkovan puolustuslinjan johtajahahmo, Veikkausliigassa ja ulkomailla pelannut Tuomo Turunen.

Toistamiseen JäPS:n kaatoon. Millä fiiliksissä kohti ottelua?

– Olemme harjoitelleet hyvin. Viime viikonloppu oli vapaata joukkueharjoittelusta. Pääsimme harjoittelemaan itseksemme ja lataamaan akkuja tiukan ottelutahdin keskellä. Maanantaina ja tiistaina olemme hioneet taktiikkapuolta kuntoon joukkueen kanssa. Kotona on aina siistiä pelata. JäPS tulee varmasti sisuuntuneena viime ottelun jäljiltä. Se aloitti viimeksikin kovaa ja prässäsi aggressiivisesti. Eiköhän me voida samaa odottaa tänäänkin.

Millainen ilmapiiri on joukkueessa?

– Joukkueen sisällä on todella hyvä fiilis. Voittoja on tullut niin mikäs sen parempaa. Viime ottelussa voitto jäi jo melkein saamatta, mutta onneksi Tommi Saarinen laittoi huikean maalin ihan lopussa. Tänään vielä viimeinen peli ennen pientä juhannustaukoa, joten olisihan sen mukavaa päättää tämä yhdeksän ottelun putki yhdeksänteen voittoon.

Itse olet pelannut lähes täydet minuutit puolustuksessa. Miltä oma peli on vaikuttanut?

– Joo, muuten olen pelannut kaikki pelit alusta loppuun, mutta Vaajakoskella huilasin ottelun viimeiset viisi minuuttia. Mukavaa on ollut pelata, kun paikat ovat kestäneet hyvin. Meillä on ihan hyvin sujunut puolustusuuntaan. Tommin(Saarinen) kanssa on hyvä pelata siinä puolustuksen keskellä. Niskaan tuli pieni isku viime pelissä, ja se on edelleen vähän hellänä, mutta enköhän kuitenkin pelaa tänään.

Millainen on pelipäiväsi?

– Pelipäivä on ollut tänä vuonna erilainen kuin aiemmin, kun tulee käytyä siviilitöissä. Herätys on ysin aikaan. Siitä sitten aamupala naamaan ja töihin kymmeneksi. Pelipäivisin olen töissä neljä tuntia, eli kahdelta menen takaisin kotiin. Kotona vähän ruokaa ja lepoa. Viiden aikaan kokoonnutaan joukkueen kanssa ja peli on sitten kello 18:30. Ottelun jälkeen tulee syötyä vielä hyvin ja sitten onkin jo aika lyödä pää tyynyyn.

Loppun vielä. Tällä hetkellä Hongan SOME:ssa on käynnissä sakko-kilpailu. Kuka on omasta mielestäsi kovin sakkojen kerääjä kesäkuussa?

– No, ”Kalastaja” Sjöstedt(Toni) taitaa olla siellä aika piikissä. Ja tietenkin Jage(Hietikko) on aina hyvä veikkaus. Mutta veikkaan, että Roni(Porokara) ottaa loppukuusta paljon sakkoja, joten sanotaan, että Roni kerää eniten!