Honka tiukan taistelun jälkeen Cupin kahdeksan parhaan joukkoon

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka matkusti Ouluun AC Oulun vieraaksi taistelemaan paikasta Suomen Cupin kahdeksan parhaan joukkoon. Ottelu oli tasainen ja se ratkesikin vasta aivan loppuminuuteilla. Gideon Baah laukoi voittomaalin vapaapotkusta vain viisi minuuttia ennen loppua.

Avausjakso

Keltamustat loivat ottelun ensimmäisen maalipaikan jo toisella minuutilla. Arlind Sejdiu harhautti Alexander Jibrinin ja lähetti keskityksen maalille. Juhani Pennanen onnistui kuitenkin torjumaan Borjas Martinin laukauksen.

Vain hetkeä myöhemmin avausmaali oli lähellä myös toisessa päässä. Joni Korhonen pelasi pallon boksiin David Ramadingayelle, jonka laukaus meni vain hieman ohi Honka-maalin.

Puolen tunnin pelin jälkeen Aapo Heikkilä pääsi kokeilemaan rangaistusalueen sisältä, mutta kuti suuntautui maalin yli.

Hongan ilta vaikeutui 42. minuutin kohdalla, kun Konsta Rasimus joutui jättämään kentän toisen keltaisen kortin myötä. Samalla Mikko Sumusalo vaihdettiin kentälle Sejdiun tilalle.

Maaleja ei avausjaksolla nähty, ja tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Toisella jaksolla ottelu jatkui tasaisena ja molempien joukkueiden maalipaikat jäivät vähiin. Honka pystyi vajaamiehisyydestään huolimatta hallitsemaan palloa, mutta viimeiset ratkaisut eivät onnistuneet.

Ottelun ratkaisu nähtiin lopulta viisi minuuttia ennen loppua. Heikkilä kaatoi Lucas Kaufmannin boksin rajoilla ja Hongalle tuomittiin hyvästä paikasta vapaapotku. Pallon taakse asettui Gideon Baah, joka ampui pallon kauniisti aivan AC Oulu-maalin alakulmaan.

Enempää maaleja ottelussa ei nähty, joten Honka otti paikan kahdeksan parhaan joukkoon Baahin ensimmäisellä maalilla keltamustaan paitaan paluun jälkeen.

-Peli oli vaikea, niin kuin osasimme odottaakin. Oulu oli transitioissaan vaarallinen, emmekä me saaneet hirveästi luotua paikkoja. Tiesimme kuitenkin, että jos pidämme nollan omassa päässä niin saamme kyllä yhden maalin tehtyä, kommentoi ottelua Hongan toppari Robert Ivanov.

Suomen Cupin puolivälieriin ovat Hongan lisäksi paikkansa varmistaneet VPS, Ilves, IFK Mariehamn, FC Lahti, RoPS, sekä KPV. Viimeinen paikka ratkaistaan sunnuntaina pelattavassa Hercules-FC Inter ottelussa. Puolivälieräparit arvotaan tulevana maanantaina, ja ottelut pelataan 30.-31.3.