Hongalle tappio sarja-avauksessa

Esport Hongan kausi alkoi tappiolla. Eilen, torstaina 5.5. Tampereella paikallinen Palloveikot oli parempi 3-2-lukemin. Tekonurmella pelattu ottelu teki Hongan pelistä vaikean. Hongan molemmista maaleista vastasi brassi-kärki Jean Silva.

– Vaikea peli. Huono kenttä teki meidän pallollisen pelaamisen todella hankalaksi, Silva kommentoi.

Honka aloitti ottelussa maalinteon, kun Silva onnistui 24. peliminutilla. TPV tasoitti ottelun viisi minuttia myöhemmin Mohamed Koroman osumalla. Tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.

Toista puoliaikaa oli ehditty pelaamaan 11 minuttia, kun Silva onnistui toistamiseen vieden Hongan 1-2-vierasjohtoon. Tästäkään osumasta Honka ei ehtinyt kymmentä minuttia enempää nauttia, kun tamperelaisten Koroma teki illan toisen maalinsa Silvan tavoin ja tasoitti tilanteeksi 2-2.

70. minutilla, eli kaksi minuttia Koroman tasoituksen jälkeen nähtiin ottelun ratkaisu. TPV siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Isäntien johtomaalista vastasi Matti Jokinen. Tämän jälkeen ottelussa ei enää maalejä nähty. Ottelu päättyi kotijoukkue TPV:n voittoon lukemin 3-2.

– Vastustaja sai ottelussa kaksi tuurimaalia, mutta emme voi niiden taakse mennä. Tulos ei ollut meille hyvä. Tämä oli hyvä herätys meille, koska jos jossain vaiheessa kautta pitää hävitä niin olkoon se sitten heti alussa, Silva totesi.

Kotiavaus sunnuntaina

Sunnuntaina Hongalla on ensimmäinen kotiottelu. Vastassa on sarjanousija FC Kontu. Kontu voitti ensimmäisen pelinsä EsPaa vastaan lukemin 1-0.

– Vastus on minulle vielä hieman tuntematon. Tänään tai huomenna katsomme videolta heidän peliään, jotta olemme valmiita kohtaamaan heidät sunnuntaina, Silva avasi tuntemuksiaan sarjanousijasta perjantai-iltapäivänä.

– Meidän tulee kuitenkin hallita palloa omalla kotinurmellamme. Erityisen hienoa on päästä pelaamaan kotiyleisön ja mahtavien kannattajien edessä. Todella odottavainen fiilis. Voin luvata, että tulemaan esittämään paljon parempia otteita kuin torstain pelissä TPV:ta vastaan!

Kontu-ottelu pelataan Äitienpäivänä sunnuntaina 8.5.. Kaikki äidit pääsevät ilmaiseksi otteluun sisään.

 

Kakkonen alkaa – Honka kohtaa TPV:n

Kakkonen alkaa Esport Hongan osalta huomenna, helatorstaina 5.5., kun Honka kohtaa vieraskentällä Tampereella TPV:n. Ottelu alkaa kello 18:30. 

– Fiilis on, kuten olettaa saattaa todella hyvä. Takana on pitkä offseason, ja nyt pääsee vihdoin tositoimiin, Honka-kippari Tommi Saarinen luonnehti ottelun aattona.

Ensimmäisessä ottelussa Honka kohtaa TPV:n, joka aloittaa myös oman kautensa torstaista. Viime kaudella joukkueet pelasivat myös samassa Kakkosen lohkossa. Kuten moni tietää, Honka voitti lohkon ja TPV sijoittui neljänneksi. Sija neljäs ei kerro kuitenkaan tamperelaisten tasosta juuri mitään, sillä sarjapaikka varmistui vasta muutamaa kierrosta ennen Kakkosen päättymistä.

– TPV:n pitäisi olla suhteellisen samanlainen nippu kuin viime kaudellakin. Jo Suomen Cupissa osoittivat olevansa kova nippu, joten helppoa iltapuhdetta ei ole luvassa, Saarinen viittasi TPV:n tippumiseen Cupissa toissa kierroksella Kuopion Palloseuralle vasta jatkoajan jälkeen.

Saarisen mukaan varsinkin kenttä tulee aiheuttamaan omat ongelmansa Tampereella.

– Luvassa on pieni, kova ja vaikea kenttä. Yksittäiset kaksinkamppailut ovat suuressa roolissa. Myös pallollisen pelaamisen tulee pysyä ehjänä. Odotan vähämaalista ottelua, joten maalin edessä pitää olla sekä omassa että vastustajan päädyssä hereillä.

Kuten Saarinen totesi, Hongalla on pitkä talvikausi takana. Viime kaudella joukkue pääsi harjoittelemaan vasta helmikuussa, mutta nyt on harjoiteltu jo marraskuusta lähtien.

– Viime kauteen verrattuna olemme saaneet harjoitella pidempään ja laadukkaammin. Joukkue on kokonaisuudessaan erittäin laadukas. Pakka on pysynyt kohtalaisen samana, joten olemme ehtineet talven aikana käymään paremmin läpi joukkuepelaamista.

Saarinen itse on täysin valmis aloittamaan kauden.

– Oma kunto on tosi hyvä, koska olen pysynyt koko pitkän talven ehjänä ja terveenä.

Honka Tampereelle toistamiseen – ”Pelaamisessa paljonkin parannettavaa”

Esport Honka matkaa tänään sunnuntaina 19.7. Ilves-Kissojen vieraaksi Tampereelle. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen toukokuun lopussa Tapiolassa päättyi Hongan 3-1-voittoon.

Ilves-Kissat on sarjassa kahdeksantena eli kolmanneksi viimeisenä. Sillä on neljä voittoa, yksi tasapeli ja kahdeksan tappiota. Tällä hetkellä tamperelaiset taivaltavat viiden ottelun tappioputkessa.

– Vastustaja tulee varmasti panostamaan vastahyökkäyksiin. Aivan kuten teki viimeksikin Espoossa, Hongan toppari Tuomo Turunen kertasi.

– Ilves-Kissat on ainoa joukkue, joka on tehnyt meitä vastaan pelitilannemaalin.

Honka pelaa vakuuttavalla saldolla. Se on ainut joukkue Suomen tämän hetken sarjoissa Kakkosesta ylöspäin, joka on voittanut kaikki pelinsä.  Tällä hetkellä voittoputki on 12 ottelun mittainen. Ennen Ilves-Kissoja pelattavaa ottelua Hongalla oli pieni tauko, sillä se on viimeksi pelannut kaksi viikkoa sitten sunnuntaina.

– Loma teki hyvää kropalle ja mielelle. Innolla kuitenkin odottaa, että pääsee taas pelaamaan. Oma kuntoni on ok, Turunen sanoi.

Turunen halusi loppuun sanoa, että vaikka Honka ei ole pistettäkään menettänyt, on pelaamisessa paljonkin parannettavaa.

– Muutamia kamppailuja on voitettu erittäin nihkeästi. Omat helpot virheet pitää karsia pois, ettei vastustaja pääse niistä rokottamaan.