Hongan kolme uusinta pelaajaa esittelyssä

Ennen siirtorajan umpeutumista Honka solmi kolme sopimusta. Espoolaisten riveihin saapuivat brassi-kärki Jean Silva, jenkkipuolustaja Kevin Sawchak ja suomalainen PK-35 Vantaassa alkukauden pelannut Rasmus Kautto.

– Olen erittäin iloinen pelatessani Suomessa ja Hongassa, joka on todella hyvä joukkue, Silva fiilisteli.

Jean Silva saapui Suomeen Maltalta, jossa oli pelannut kaksi kautta pääsarjassa. Suomessa hänen ensimmäinen joukkueensa oli kahden muun Hongan brassipelaajan tavoin BK-46 Karjaalta. Karjaalta mies siirtyi Tammisaareen ESC:n riveihin, josta matkui Espooseen ja Honkaa. Ennen Suomeen tuloaan mies oli ehtinyt pelata kotimaansa Brasilian ja Maltan lisäksi myös eksoottisessa jalkapallomaassa Bangladeshissa.

– Olen pelipaikaltani hyökkääjä ja paras ominaisuuteni on pallon suojaaminen. Tietysti työni on tehdä maaleja, Silva kertasi.

– Suomessa ja Maltalla taso on suurinpiirtein samanlainen, kun verrataan Suomen Kakkosta ja Maltan pääsarjaa. Bangladeshissa peli on paljon fyysisempää. Suomessa ollaan ammattimaisuudessa kuitenkin paljon edellä Maltaa ja Bangladeshia.

Silva asuu yhdessä joukkueen muiden brassien Filipe Mellon ja Lucas Dos Santosin kanssa aivan Urheilupuiston vieressä. Miesten aika kuluu paljolti treenatessa. Syömisensä kolmikko hoitaa lähes aina Esport Centerin kahvilassa, jossa miehillä on tapana aterioida lounasta.

Silva kertoo videohaastattelussa lisäksi lempinimestään, fanien merkityksestä ja lopussa tulee hämmentävä kysymys toiselta Honka-pelaajalta, joka saa Silvan hölmistyneeksi.

Toinen uusi ulkomaalaisvahvistus Espoolaisten riveissä on amerikkalaispuolustaja Kevin Sawchak. Sawchakilla on muun muassa kokemusta Suomesta jo neljän kauden ajalta.

– Viimeksi pelasin Atlantassa, NASL:ssa, joka on Amerikan toiseksi korkein sarjataso. Sitä ennen olin jalkapalloillut Suomessa neljän kauden ajan KTP:ssa, Mypassa ja EIF:ssa.

Sawchak on pelipaikaltaan hyökkäävä laitapuolustaja tai -linkki.

– Tykkään hyökkäyssuuntaan pelaamisesta ja keskittämisestä. Olen myös erittäin kova työskentelemään kentällä.

Sawchakin mukaan peli on Suomessa taktisempaa kuin Amerikassa.

– Pohjois-Amerikassa joka pelaaja on todella hyvässä kunnossa. Kaikki pystyvät tarvittaessa pelaamaan koko pelin hyvällä temmolla. Suomessa mietitään peliä enemmän taktisesta näkökulmasta. Itse pidän enemmän Suomifutiksesta. Tykkään pitää palloa maassa ja syötellä.

Suomesta näillä kahdella herrasmiehellä on pelkästään hyvää sanottavaa. Molemmat kehuvat Suomea erinomaiseksi paikaksi elää.

Kolmas uusi pelaaja, juuri siirtorajan kynnyksellä joukkueeseen saapunut Rasmus Kautto. 1995-vuonna syntynyt nuorukainen on myös Sawchakin tavoin laitapuolustaja.

– Aivan loistava fiilis olla Hongassa. Pääsee pitkästä aikaa tositoimiin.

Kautto pelasi alkukauden PK-35 Vantaan riveissä, mutta sopimus purettiin kesken kauden. Kautto ei sen enempää halunnut asiaa aukaista.

– PK-35 oli monen asian summa. Täällä asiat tuntuivat jo ensimmäisen viikon jälkeen olla paremmin. Koko projekti näyttää Espoossa hyvältä. Jallu(Rantala) on hyvä valmentaja ja iso syy siihen, miksi olen nyt Hongassa.

Kauton loppukauden tavoite on selvä.

– Päästä nyt aluksi ihan täyteen kuntoon ja sen jälkeen auttaa Honkaa nousemaan Ykköseen. Kauden jälkeen katsotaan sitten, että missä mennään.

Honka vaikeuksissa Ilves-Kissojen kanssa – EHTV: Pelaajaraportti – Riku Selander

Esport Hongan kauden toiseksi viimeinen kotiottelu osoittautui paljon ennakkoa vaikeammaksi. Ilves-Kissoja vastaan Tapiolan Urheilupuistossa lauantaina pelattu kamppailu päättyi tasatulokseen 1-1.

Ottelu lähti käyntiin tunnustellen, ja kuten viime ottelussa Gnistania vastaan, myös Ilves-Kissat-kamppailussa Honka pakotettiin tekemään vaihto heti ottelun alussa. Tällä kertaa loukkaantumisen takia kentältä joutui vetäytymään Joel Perovuo. Perovuon tilalle tuli Riku Selander.

Ilves-Kissat siirtyi ottelussa vierasjohtoon tamperelaisten käytännössä pelin ainoasta hyökkäyksestä. Ilves-Kissojen laitalinkki nousi laitaa pitkin ja lähetti keskityksen maalille. Pienoisen ajatusvirheen seurauksena pallo kimposi Honka-toppari Tuomo Turusen jalasta omaan maaliin.

Avausosuman jälkeen Honka nousi kuskin paikalle. Ensimmäisellä puoliajalla muun muassa Felipe Mello pääsi laukomaan vihaisesti kuudentoista alueen rajalta, mutta pallo lensi hiuksenhienosti yli Ilves-Kissojen maalin. Myös Karim Jouinille rakenneltiin muutama hyvä paikka, mutta myös ”Kartsan” yritykset kilpistyivät tamperelaisten maalivahtiin, Tuomas Karjanlahteen.

Toinen puoliaika käynnistyi vaarallisella Ilves-Kissojen tekopaikalla. Sivurajan tuntumasta lähtenyt vapaapotku kiersi uhkaavasti maalille, ja lopulta pallo taisi kimmota Honka-pelaajan omasta päästä Ville Hurstin vartioiman kotijoukkueen maalin ristikkoon.

Ottelun loppua Honka hallitsi suvereenisti. Kova työ palkittiin ansaitusti aivan ottelun viime hetkillä. Kevin Sawchak lähetti keskityksen maalille ja pallon laittoi pussiin Honka-laituri Selander. Terrierimäisen laitalinkin osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten pisteet tasattiin Tapiolan Lauantai-illassa.