#KohtiYkköstä – Tommi Saarinen vs. OPS!

Esport Honka kohtaa huomenna kauden viimeisessä ja tärkeimmässä ottelussaan Oulun Palloseuran. Oulussa kello 15 alkava kamppailu on Ykkösen nousukarsintojen toinen osaottelu. Ensimmäinen päättyi 2-2-tasatulokseen, joten huomenna ratkeaa, kumpi joukkueista pelaa ensi kaudella Ykköstä. 

– Kausi on mennyt tähän asti hyvin, mutta on se kieltämättä raakaa, että viimeinen peli määrittää koko kauden, Honka-kapteeni Tommi Saarinen kävi läpi huomista Oulussa hotellihuoneessa.

Viime kausi jätti Hongalle paljon hampaankoloon. Häviäminen KPV:lle vastaavissa nousukarsinnoista tiesi jäämistä menneeksi kaudeksi Kakkoseen. Viime kauden tunnelmat kummittelevat edelleen kipparin takaraivossa, eikä sitä tunnetta mies halua enää uudestaan kokea.

Jallu(Rantala) muistuttaa viime kaudesta tasaisin väliajoin. Se motivoi. Se saattaa myös jännittää, mutta ainakin henkilökohtaisesti pieni jännitys kuuluu asiaan ja silloin pelikin sujuu paremmin.

Joukkueiden ensimmäinen osaottelu Tapiolan Urheilupuistossa jätti Honka-pelaajien suihin kitkerän jälkimaun, sillä ottelu oli voitettavissa. Toisen puoliajan hyvä rynnistys ei riittänyt vaan tasatuloksesta lähdetään ratkaisevaan, toiseen matsiin.

– Viime ottelussa loimme runsaasti paikkoja. Se oli hyvää. Huonoa oli vastaavasti ettemme laittaneet paikoista palloa verkkoon. Vastustaja taas viimeisteli vähistä paikoistaan, joten huomenna pitää olla huolellinen sekä omassa että vastustajan alueella lähellä maalia.

Honka matkusti jo tänään, peliä edeltävänä päivänä Ouluun. Joukkue lensi paikan päälle Norwegianin siivin, ja perillä odotti harjoitukset. Espoolaiset ottivat tuntumaa huomiseen kenttään Castrenin urheilupuistossa.

– Siellä on hyvä ja tasainen tekonurmi. Pallo liikkuu hyvin, ja näen, että se on meidän etumme.

Harjoitusten jälkeen joukkueen ohjelma on ollut vapaamuotoinen, ja moni, kuten Saarinen itsekin, käytti vapaa-ajan lepäämiseen.

Hongan kannattajaporukka HK05 matkustaa vasta huomenna pelipaikkakunnalle Ouluun. Kannattajien mukanaolo kerää erittäin kiitollisen ja kunnioittavan vastaanoton Saarisen ja huonekaveri Robert Ivanovin sisällä.

– Jengi jaksaaa tulla toiselle puolen Suomea kannustamaan meitä. Sanat eivät riitä kuvailemaan, kuinka paljon se antaa lisävirtaa, kun on honkalaisia katsomossa.

Ouluun lähteville kannattajille ja kaikille kotiin jääville honkalaisille miehet lähettivät seuraavanlaisia terveisiä.

– Huomenna edessä on kauden tärkein, ja tällä hetkellä myös uran tärkein peli. Mutta me ollaan valmiita!

Videot ovat meidän junioripuolen kannustusvideoita edustukselle.
On todella mahtavaa, että he ovat meidän tukenamme näissä karsintapeleissä!

#MeOllaanHonka

EHTV: Tervetuloa junnut seuraamaan karsintoja!

Esport Honka kohtaa Ykkösen nousukarsinnoissa Oulun Palloseuran. Karsinnat alkavat Espoossa, Tapiolan Urheilupuistossa nyt sunnuntaina 9. lokakuuta kello 16:30. Honka, kapteeninsa Tommi Saarisen johdolla kutsuu seuran juniorit seuramaan huippujännittävää ensimmäistä osaottelua Tapiolan Urheilupuistoon!

”#KohtiYkköstä!”

HONKA – OPS

Su 9.10. Klo 16:30

Tapiolan Urheilupuisto

 

Pelaajaraportti: Tommi Saarinen vs. FC Espoo – ”Hyökkääjiltämme parhaita pelejä”

Esport Honka peittosi FC Espoon kauden viimeisessä Espoon Derbyssä. Leppävaaran Urheilupuistossa pelattu ottelu päättyi Hongan 7-0-voittoon. Hongan Jean Silva viimeisteli jälleen hattutempun, ja johtaa tällä hetkellä maalipörssiä. Miehellä on kasassa 20 osumaa.

– Erittäin hyvä peli meiltä. Helpottaa paljon, kun saa tehtyä heti alussa maalin. Pidimme hyvin homman kasassa, vaikka maaleja syntyi paljon, Honka-kapteeni Tommi Saarinen sanoi.

Honka aloitti ottelussa  maalinteon jo kolmannella peliminuutilla, kun Silva onnistui ensimmäisen kerran. Hongan toinen brassipelaaja Douglas Silveira lisäsi johtoa noin kahdenkymmenen peliminuutin kohdalla. Tauolle mentiin Hongan johtaessa 3-0. Kolmannesta Honka-maalista vastasi ensimmäisen jakson lisäajalla Silva toistamiseen.

– Meidän hyökkääjiltämme parhaita pelejä tällä kaudella. Oli hienoa seurata niiden myllytystä hyökkäyspäässä.

Toisella jaksolla Honka onnistui neljästi. Puoliajalla kentälle vaihdettu Rony Huhtala ehti olla sisällä vain kymmenen minuuttia, kun mies pamautti Hongan 4-0-johtoon. Silva kruunasi hattutemppunsa kolme minuuttia myöhemmin. Viisi minuuttia ennen ottelun loppua Douglas teki toisen maalinsa, ja ottelun lisäajalla Toni Sjöstedt viimeisteli loppulukemiksi 0-7.

Ottelussa Honka-debyyttinsä suoritti viime viikolla joukkueeseen mukaan liittynyt italialais-brasilialainen keskikenttäpelaaja Tarik Boschetti.

– Tarik pelasi vahvan pelin, ja pelin avaaminen sujui yllättävän hyvin vain viikon joukkueharjoittelun jälkeen.

Loppuun Saarinen jakoi kiitosta vielä Hongan uudelle sponsorille, Zeropointille.

– Zeropointin varusteita olen ehtinyt vähän kokeilemaan, ja varsinkin pitkät kompressiohousut tuntuvat auttavan pelin jälkeen. Ne laittavat heti jaloissa roinat liikkeelle.

Hongan seuraava kamppailu on kotiottelu TPV:tä vastaan ensi lauantaina. Ottelu pelataan Tapiolan Urheilupuistossa kello 19 alkaen.

EHTV-pelaajaraportti: Tommi Saarinen vs. Viikingit – Honka voittoon Espoo-päivän kunniaksi

Esport Honka voitti eilisessä Espoo-päivän kamppailussa Viikingit lukemin 3-0. Honka-maaleista vastasivat minuutin sisään osuneet brassi-vahvistukset Douglas Silveira sekä Jean Silva. Espoolaisten kolmannesta maalista vastasi Kasperi Liikonen.

Honka esitti tasapainoisen esityksen, kun se kaatoi kotonaan Tapiolan Urheilupuistossa Viikingit 3-0-lukemin.

– Tasapainonen esitys meiltä, kuten ”Jallu”(Juho Rantala) sanoi ottelun jälkeen kopissa. Syöttötyöskentely oli varmaa, ja hyvin olimme pallon alla, kun Viikingit pääsi hyökkäämään. Turvallinen olo oli läpi ottelun, Honka-kippari Tommi Saarinen jutusteli ottelun jälkeen.

Honka johti ottelua 2-0 ensimmäisen jakson jälkeen. Honka-maaleista vastasivat 32. peliminuutilla osunut Douglas ja minuutti myöhemmin viimeistellyt Silva. Toisella jaksolla kotijoukkue onnistui vielä kertaalle vaihtomies Kasperi Liikosen toimesta.

Ottelussa debytoinut Juuso Pasanen on Saarisen vanha pelikaveri.

– ”Jupe” on vanha tuttu juniorivuosilta. Vahva vääntäjä ja hyvä syöttelijä. Tervetullut pelimies meidän kokoonpanoon.

Viikingit-ottelu oli osana Espoo-päivää. Kamppailuun oli saapunut hyvin yleisöä(682 katsojaa). Saariselle Espoo on tärkeä paikka.

– Espoo on kotini. Urheilupuistossakin tulee kohta kymmenen vuotta täyteen. Hienoa on pelata täällä.

Hongan seuraava ottelu pelataan ensi lauantaina, kun kärkikamppailussa vastaan tulee BK-46. Kamppailu alkaa Tapiolan Urheilupuistossa kello 16. Voitolla Hongan lohkovoitto olisi käytännössä jo varma.

– Kauden tärkein matsi tähän mennessä edessä, Saarinen totesi.

Espoo-päivän huipentaa Hongan kotiottelu – ”Honka on koko Espoon espoolainen juttu”

Esport Honka kohtaa lauantaina Espoo-päivän ottelussa Viikingit. Kamppailu huipentaa Espoo-päivän, ja siihen on kaikilla ilmainen sisäänpääsy. Moni Honka-pelaaja on aloittanut peliuransa keltamustaraitapaita päällään, tai ainakin espoolaisessa joukkueessa. Moni pelaaja on myös jäänyt Espooseen, vaikka muualtakin on tullut pyyntöjä, miksi näin?

– Olen aina pelannut Hongassa, ja siitä on tullut itselleni juttu, etten tule muualla pelaamaan kuin Hongassa. Oli se sitten edutusjoukkue tai joku muu seuran joukkue, Honka-maalivahti Ville Hursti sanoi.

– Tietysti, kun asui Espoossa niin joukkueeksi valikoitui oman kylän seura. Siitä eteenpäin toiminta on ollut Hongassa Suurimman osan ajasta niin tasokasta, ettei ole tarvinnut muualle haikailla. Honka tuntuu kodilta, on tuttu ja turvallinen espoolainen seura, joukkueen kapteeni Tommi Saarinen puolestaan totesi.

Välillä kuulee puheita, että Honka on vain tapiolalaisten joukkue, mutta Hursti ja Saarinen ovat molemmat sitä mieltä, että Honka on koko Espoon espoolainen juttu.

– Espoolaisuus ja asuinpaikka ovat olleet tärkeänä osana pelaamista Hongassa. Olen asunut aina Urheilupuiston läheisyydessä, ja asiat ovat aina sujuneet kohdallani hyvin Hongassa. Honka on aina ollut ensimmäinen vaihtoehto minulle, Hursti jatkoi, ja totesi, että kiinnostusta on tullut muualtakin, mutta Honka on aina valikoitunut Hurstin kohdalla ykkösjoukkueeksi.

– Pidän Honkaa ehdottomasti koko Espoon joukkueena. Varsinkin, kun katsoo pelaajien taustoja, Saarinen sanoi.

Saarisen mukaan Hongalla on erinomaiset kannattajat, etenkin kun asiaa tarkastelee Suomen mittakaavassa. Nuorta kapteenia lämmittää myös suuresti nähdä omia Honka-junioreita katsomossa.

– Aikoinaan olin itsekin katsomossa hurraamassa, kun John(Weckström) ja Roni(Porokara). Toivottavasti tulevaisuuden huippupelaajatkin voivat nyt innostua meidän esityksistämme kentällä.

Loppuun Saarinen korostaa, että Espoo on urheileva kaupunki, mutta toivoisi huippu-urheilun aseman vahvistuvan kotipitäjässään.

– Mutta kuten todettua, meillä on erinomaiset kannustusjoukot, ja se mahdollistaa peliesitysten parantumisen pitkällä aikavälillä.

Lauantaina pelataan siis Espoo-päivän kunniaksi Kakkosen ottelu, kun Honka isännöi Viikinkejä. Espoo-päivää kunnioittaen kaikilla on mahdollisuus tulla seuraamaan ottelua ilmaiseksi Tapiolan Urheilupuistoon. Taisto alkaa kello 16!

 

 

Pelaajaennakko: Tommi Saarinen vs. Haka

Esport Honka kohtaa tänään Suomen Cupin puolivälierässä Valkeakosken Hakan. Ottelu pelataan Tehtaan kentällä, Valkeakoskella kello 18:30 alkaen. Viime vuonna Haka tiputti pari kierrosta aiemmin Hongan Cupista.

Molemmat joukkueet aloittivat Suomen Cupin neljänneltä kierrokselta. Honka kaatoi Lohjan Pallon selvin 5-0-lukemin, mutta Hakalla oli haastavampaa. Kakkosessa pelaava EsPa kiusasi valkeakoskelaisia jatkoajalle asti johtaen ottelua lähes 80. peliminuutille asti. Lopulta Haka voitti ottelun lukemin 6-3.

Viidennelle kierroksella molemmat joukkueet selviytyivät jatkoon rangaistuspotkukilpailun kautta. Honka kaatoi kotonaan TPS:n todellisen trillerin jälkeen ja Haka taas voitti Veikkausliigajoukkue Ilveksen.

Viime kierroksella, eli kuudennella kierroksella TPS otti hallitun 4-1-voiton jälleen Veikkausliigajoukkueesta, kun Rovaniemen Palloseura oli kuin vastaantulija Hakalle. Honka sai vastaavasti tehdä jälleen kunnon päivätyön. Lopulta Honka oli jatkoajan jälkeen KPV:ta lukemin 2-1 parempi. Kyseisessä ottelussa Honka-kärki Rony Huhtala onnistui kahdesti.

– Mahtavaa päästä pelaamaan taas Cupia. Vastassa on fyysinen ja yhtenäinen joukkue. Meidän tulee olla keskimääräistä vahvempia. Lähdetään siitä, että pidetään nolla omassa päässä ja oma pallollinen peli entisellään, Honka-kippari Tommi Saarinen ennakoi Cup-ottelua.

Saarinen kehotti Valkeakoskelle matkaavia Honka-kannattajia pitämään samanlaista meininkiä kuin viimekin vuonna Cupin pelissä.

Pelaajaraportti: Saarinen vs. SalPa – Hongalle ensimmäinen vierasvoitto

Esport Honka otti kauden ensimmäisen vierasvoittonsa, kun Salon Palloilijat kaatui vieraskentällä lukemin 0-2. Hongan maaleista vastasivat jälleen osunut Rony Huhtala sekä joukkueen kapteeni Tommi Saarinen.

Ottelu pysyi espoolaisten pihdeissä läpi kamppailun. Ensimmäisen puoliajan jälkeen ottelu oli vielä tasalukemissa 0-0.

– Pidimme palloa hyvin, eikä vastustajalla ollut kuin yksi paikka koko ottelussa, Saarinen kertoi kotimatkalla Espooseen.

Honka aloitti ottelun maalinteon 65. peliminuutilla. ”Suber-sub”, kuten Saarinen Huhtalan nimesi, teki Hongan ensimmäisen maalin. Karim Jouinin tilalle vaihdettu Huhtala oli ehtinyt olla kentällä seitsemän minuuttia ennen kuin mies onnistui viimeistelyssä. Joel Perovuo vapautti Huhtalan läpiajoon, eikä mies erehtynyt.

Toisesta Hongan osumasta vastasi Saarinen. Kulmapotku pelattiin ensin takaviistoon Niki Otarulle. Otaru ei onnistunut viimeistelemään, mutta kapteeni puski pallon maaliin.

– Luulin, että Niki iski jo pallon maaliin ja aloin tuulettamaan. Pallo kuitenkin tuli vielä tolpan kautta minulle, ja minulla oli helppo työ puskea pallo verkkoon.

Hongan pelaaminen ja pallonhallinta olivat hyvällä mallilla, vaikka Salon Keskuskentän luonnonnurmi ei ollutkaan vielä parhaassa kesäkunnossa.

– Pelaamisessa hyvää oli, että saimme luotua paikkoja ja pidimme vastustajan vastaavasti pois paikoilta, Saarinen analysoi.

– Parannettavaa on hyökkäysalueella kuudentoista rajan sisällä. Maalille pitäisi ajaa hanakammin.

Ottelua oli seuraamassa Hongan noin 40 hengen kannattajaporukka.

– HK05 ylitti jälleen kerran odotukset. Ei voi muuta kuin ihailla jätkiä, että he tulevat seuraamaan meidän ottelua Saloon ja vielä sadekelissä!

Hongan seuraava ottelu pelataan ensi lauantaina 21.5. Klubi 04:aa vastaan. Ottelun alkamisaika on muuttunut. Kamppailu alkaa jo kello 14.

Kakkonen alkaa – Honka kohtaa TPV:n

Kakkonen alkaa Esport Hongan osalta huomenna, helatorstaina 5.5., kun Honka kohtaa vieraskentällä Tampereella TPV:n. Ottelu alkaa kello 18:30. 

– Fiilis on, kuten olettaa saattaa todella hyvä. Takana on pitkä offseason, ja nyt pääsee vihdoin tositoimiin, Honka-kippari Tommi Saarinen luonnehti ottelun aattona.

Ensimmäisessä ottelussa Honka kohtaa TPV:n, joka aloittaa myös oman kautensa torstaista. Viime kaudella joukkueet pelasivat myös samassa Kakkosen lohkossa. Kuten moni tietää, Honka voitti lohkon ja TPV sijoittui neljänneksi. Sija neljäs ei kerro kuitenkaan tamperelaisten tasosta juuri mitään, sillä sarjapaikka varmistui vasta muutamaa kierrosta ennen Kakkosen päättymistä.

– TPV:n pitäisi olla suhteellisen samanlainen nippu kuin viime kaudellakin. Jo Suomen Cupissa osoittivat olevansa kova nippu, joten helppoa iltapuhdetta ei ole luvassa, Saarinen viittasi TPV:n tippumiseen Cupissa toissa kierroksella Kuopion Palloseuralle vasta jatkoajan jälkeen.

Saarisen mukaan varsinkin kenttä tulee aiheuttamaan omat ongelmansa Tampereella.

– Luvassa on pieni, kova ja vaikea kenttä. Yksittäiset kaksinkamppailut ovat suuressa roolissa. Myös pallollisen pelaamisen tulee pysyä ehjänä. Odotan vähämaalista ottelua, joten maalin edessä pitää olla sekä omassa että vastustajan päädyssä hereillä.

Kuten Saarinen totesi, Hongalla on pitkä talvikausi takana. Viime kaudella joukkue pääsi harjoittelemaan vasta helmikuussa, mutta nyt on harjoiteltu jo marraskuusta lähtien.

– Viime kauteen verrattuna olemme saaneet harjoitella pidempään ja laadukkaammin. Joukkue on kokonaisuudessaan erittäin laadukas. Pakka on pysynyt kohtalaisen samana, joten olemme ehtineet talven aikana käymään paremmin läpi joukkuepelaamista.

Saarinen itse on täysin valmis aloittamaan kauden.

– Oma kunto on tosi hyvä, koska olen pysynyt koko pitkän talven ehjänä ja terveenä.

EHTV-pelaajaennakko: Tommi Saarinen vs. TPS

Esport Honka kohtaa Suomen Cupin viidennellä kierroksella Turun Palloseuran. Joukkueet ovat kohdanneet keväällä jo kerran aikaisemmin. Silloin kyseessä oli harjoitusottelu, jonka Honka voitti Turussa lukemin 3-2.

Honka tuli kakkosen joukkueena Suomen Cupiin mukaan viime kierroksella. Neljännen kierroksen ottelussa kaatui LoPa Kisakallion Urheiluopistolla maalein 0-5. TPS aloitti cupin myös neljännellä kierroksella. Turkulaiset voittivat  Tampere Unitedin jatkoajan jälkeen lukemin 0-4.

– LoPa-ottelu oli meiltä ihan hyvä. Ensimmäisellä puoliajalla loimme tukun paikkoja, mutta emme onnistuneet viimeistelyssä. Toisella puoliajalla homma kääntyi lopullisesti meille kuuluisan oman pelin ansiosta, Honka-toppari Tommi Saarinen sanoi.

Saarinen teki pelissä myös maalin. Muut Hongan maalintekijät olivat Karim Jouini kolmesti ja Calvin N`Sombo kertaalleen.

– Toisin, kun on väitetty niin minä tein yhden maaleista, vaikka Melloa siitä on hehkutettu, Saarinen kertoi naureskellen ja osoitti rinnassaan olevaa pelinumeroa.

– Osuma oli perussuoritus. Puskin kulman sisään etutolpalta syöksypuskulla.

Saarinen pitää henkilökohtaisesti enemmän Suomen Cupin peleistä kuin tavallisista harjoitusotteluista.

– Cupissa on hienoa päästä pelaamaan ylemmän sarjan joukkueita vastaan kunnon kilpailutilanteessa!

Honka kohtaa TPS:n huomenna, keskiviikkona 23. maaliskuuta Esport Arenalla pelattavassa ottelussa. Ottelu alkaa kello 19. Lippu maksaa kymmenen euroa ja maksutavaksi käy pelkästään käteinen. Esport Arenalle mahtuu sisään noin 150 henkilöä katsomaan ottelua.

TERVETULOA!

Pelaajaennakko – Tommi Saarinen vs. TPS

20160119_102839 20160113_181339

Esport Honka kohtaa lauantaina kauden toisessa harjoitusottelussaan Turun Palloseuran. Viime viikolla kohdatun Valkeakosken Hakan tapaan myös TPS pelaa ensi kaudella sarjaporrasta Honkaa ylempänä eli Ykkösessä. Ottelua ennakoi puolustuslinjan johtajahahmo Tommi Saarinen.

– Mielenkiintoinen matsi tulossa. Turku on hyvä paikka pelata, Saarinen kertasi tulevaa kamppailua lounastauon tuoksinnassa.

Saarisen mukaan kaikki harjoituskauden vastukset ovat hyviä, sillä niissä pääsee hyvin mittaamaan oman tasonsa.

– Varsinkin, kun pelataan Ykkösen joukkueita vastaan niin oletusarvo on, että sarjaporrasta ylempänä pelaava joukkue on kovempi.

Harjoitusottelua TPS:aa vastaan ei ole käyty hirveästi läpi valmentajien johdolla, mutta pelaajat ovat keskenään miettineet paljon tulevaa vastusta. Turkulaisten kokoonpano vastaa aika tavalla Hongan rosteria. Joukkueesta löytyy muutama Veikkausliigakokemusta omaava pelimies, mutta on mustavalkoisten riveissä myös paljon nuoruuden intoakin.

– Haka-ottelun tapaan pyrimme noudattamaan pelin sisällä samoja asioita, mitä olemme harjoitelleet. Treeneissä on käyty monipuolisesti asioita läpi aina maalivahdin avauksesta hyökkäyskolmannekselle asti ja siellä viimeistelmiseen, Saarinen kertoi.

– Hakaa vastaan ”Kartsan”(Jouini) tekemä tasoitusmaali oli kuin suoraan aamuharjoitusten syöttöharjoituksesta. Laidasta pallo maalille, jossa hyökkääjä upottaa pelivälineen verkon perukoille.

Saarinen totesi kuitenkin, että jäi Haka-kamppailusta myös parannettavaa.

– Tasaisuutta pitää saada peliin lisään. Välillä syöttöketjut kulkevat ja tulee onnistumisia, mutta toisinaan pelin taso tippuu huomattavasti.

Saarinen veikkasi ottelun lopputulokseksi Hongan 2-3-vierasvoittoa.

TPS – Honka la 30.1. klo 14:15, Kupittaa

Ottelusta ilmainen live-lähetys