Tapiolan Urheilupuiston nurmi valmiina kauden alkuun

Esport Honka aloittaa Kakkosen tulevana torstaina vieraskentällä Tammelassa TPV:ta vastaan. Ensimmäinen kotiottelu koittaa äitienpäivänä, sunnuntaina 8.5. Kauden kynnyksella yksi iso kysymys on aina, että missä kunnossa kentät ovat. Tapiolan Urheilupuiston nurmesta ei kannata olla huolissaan.

– Kenttä on ihan timantti, liikuntapaikkamestari Teemu Lahtinen kertoi perjantai-iltapäivänä.

– Kakkonen tosiaan alkaa ensi sunnuntaina, mutta huomenna alkaa jo naisten SM-sarja. Nurmi on tänään ensimmäistä kertaa naisten liigajoukkueen harjoituskäytössä.

Lahtisen mukaan nurmi on paljon paremmassa kunnossa kuin viime vuonna samaan aikaan. Se johtuu suurelta osin siitä, että kentässä on käytetty lämmitystä. Toinen suuri tekijä on siemenien runsas kylvetys. Ja kolmas tekijä on harsopeite, jonka alla nurmikko on päässyt kasvamaan nätisti.

– Talvi meni kaiken kaikkiaan hyvin, mutta nyt alkuviikosta meinasi tulla takapakkia. Käytimme ehkä hitusen liian rankkoja hoitotoimenpiteiä ja nurmi rupesi kellertämään. Laitoimme uudestaan harsot pariksi päiväksi päälle ja nurmi lähti vihertämään kauniisti!

Moni on todennut, että Tapiolan Urheilupuiston nurmi on jopa Suomen paras kenttä. Lahtinen kertoi katsoneensa tähän mennessä muutaman Veikkausliigaottelun tällä kaudella ja totesi, että Urheilupuiston nurmi todellakin on Suomen eliittiä.

– Monesti ajatellaan, että kentänhoitoon kuuluu ainoastaan leikkuuta ja kastelua, mutta todellisuudessa hyvä nurmi vaatii kunnollista hoitosuunnitelmaa. Suunnitelmakin on vaan suuntaa antava. Sitten pitää ottaa vielä huomioon esimerkiksi sääolosuhteet, joten päivä kerrallaan edetään nurmikentän hoidon suhteen, Lahtinen kertoi.

– Tälle kaudelle uutena asiana järjestimme koulutuspäivän henkilökunnallemme, jossa sovittiin hoidot läpi ja vaihdettiin ajatuksia kaikkien työntekijöiden kesken. Näin tieto jakaantuu ja kentän kunto paranee uusien ideoiden myötä.

Syksyn ja talven aikana kenttää hoidetaan rankemmilla toimenpiteillä, joita ovat muun muassa pystyleikkuu ja holkitus. Kesällä pelien aikaan käytetään kevyempiä menetelmiä, kuten tavallista leikkuuta sekä veitsillä silpotaan ilmaa juurille.

– Teemme nurmelle läpi vuoden 6-7 eri toimenpidettä, jotka kuuluvat hoitosuunnitelmaan. Myös lannoitesuunnitelma on tärkeä. Kenttää lannoitetaan kauden aikana noin 7-8 kertaa.

Kuten todettua, Tapiolan Urheilupuiston nurmikenttää on luonnehdittu Suomen parhaaksi alustaksi pelata. Kentän käyttäjillä on nurmen suhteen myös suuri vastuu kannettavanaan.

– Käyttäjät pystyvät auttamaan kentänhoitajia muun muassa tasoittamalla kohtia, joista on nurmea irronnut. Pelisäännöt on sovittu joukkueiden kanssa, ja se on erinomaisen tärkeä asia.

Lahtinen sanoi loppuun, että tähän päivään mennessä moni nurmikenttä on vaihtunut tekonurmeksi, mutta toivoo, että Tapiolan Urheilupuiston nurmi pysyisi edelleen. Samaa mieltä ovat myös Esport Hongan pelaajat.

– Hienoa päästä ulos pelaamaan. Vielä, kun tekonurmi vaihtuisi luonnon nurmeen niin asiat olisivat jalkapalloilijan kannalta loistavasti, monella eri kentällä pelannut Honka-hyökkääjä Antonio Inutile puhisi, kun Honka siirtyi talven jälkeen harjoittelemaan ulos tekonurmikentälle.