EHTV-pelaajaraportti: Kasperi Liikonen Vs. OPS – 1. Nousukarsintaottelu päättyi tasapeliin

Esport Honka aloitti kaksiosaisen nousukarsintaurakkansa kohtaamalla Tapiolan Urheilupuistossa sunnuntaina Oulun Palloseuran. Ottelusta ei maaleja puuttunut, sillä kamppailu päättyi tasatulokseen 2-2. Toiseen osaotteluun Ouluun lähdetään siis yksinkertaisella sapluunalla – voitolla Ykköseen. Tapiolan Urheilupuistossa ottelua seurasi komeasti yli 2000 katsojaa.

Honka aloitti ottelun hermostuneesti, jonka seurauksena OPS siirtyi johtoon jo ottelun 5. peliminuutilla. Vapaapotkun jälkitilanteesta oululaiset pääsivät yrittämään kahdesti maalintekoa. Honka-vahti Mika Johansson torjui ensimmäisen yrityksen, mutta toppari Ferreiran potku oli liikaa. Vierailijat siirtyivät 1-0-johtoon. Ottelun toisesta osumasta vastasi kotijoukkue Honka. Brassilaituri Douglas Silveira ampui kuudentoista alueen rajalta tuomitun vapaapotkun komeasti OPS-maalin oikeaan alanurkkaan. Osuma oli espoolaisille sangen vapauttava. Douglasin maalin jälkeen Honka oli mennä ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, mutta OPS-vahti Rodrigues torjui vaivoin Ilari Äijälän kaukaa tulleen vapaapotkun.

Ottelun 20. minuutilla OPS meni jälleen vierasjohtoon. Michael Nzekwe puski kuin varkain Honka-puolustuksen edestä pallon toistamiseen Honka-maaliin ja OPS johti nyt 2-1-lukemin. Puoliajan lopussa Honka sai rakenneltua vielä muutaman todella vaarallisen tekopaikan, mutta kärkiparina pelanneen Jean Silvan ja Kasperi Liikosen yritykset menivät molemmat yli maalin.

Toinen jakso käynnistyi 2-1-vierasjohdossa. Honka vastasi kuitenkin seuraavasta osumasta tasoittaen jälleen ottelun. Kovan rynnistyksen päätteeksi pallo ajautui aivan maalin edessä vapaana päivsystäneelle Liikoselle, joka ei tällä kertaa erehtynyt vaan laukoi Hongan tasoihin.

Liikosen tasoituksen jälkeen Hongalla oli saumat tehdä ottelussa johtomaalikin, mutta pallo ei mennyt OPS-verkkoon asti. Lähimmäksi pääsivät puolittaisessa läpiajossa ollut Silva sekä joukkueen kapteeni Tommi Saarinen, jonka puskun OPS-puolustus siivosi maaliviivalta. Kaiken kaikkiaan toinen puoliaika oli selvää Honka-hallintaa, ja mikäli peli jatkuu Oulussa siitä, mihin se Espoossa jäi niin Honka nousee otteluparista Ykköseen. Ensi sunnuntain Oulun ottelussa panokset ovat selvät. 3-3- tai suuremmalla tasapelillä sekä voitolla Honka nousee ensi kaudeksi Ykköseen. Muussa tapauksessa viime kauden nousukarsinta uusiutuu ja OPS pelaa ensi kaudella Ykköstä.

LÄHDE MUKAAN NOUSUKARSINTAMATKALLE OULUUN!

HK05, eli Hongan kannattajaporukka järjestää vieraspelimatkan Ouluun nousukarsintojen toiseen osaotteluun. Bussikyyti lähtee kello 5 sunnuntaiaamuna Tapiolan Kulttuurikeskuksen edestä. Matka maksaa 50 euroa. Se ei sisällä ottelulippua. Lähde mukaan kannustamaan Honka #KohtiYkköstä!

Ilmoittautumiset: hongankannattajat@hotmail.com

EHTV-pelaajaraportti: Äijälä vs. BK-46 – ”Se oli sovittu kuvio”

Esport Honka päihitti lauantain kärkikamppailussa BK-46:n. Kamppailu päättyi espoolaisten hyväksi peräti lukemin 5-1, ja näin ollen Honka otti tukevan otteen Kakkosen B-lohkon voitosta sekä Ykkösen nousukarsintoihin pääsystä. Hongalta Jean Silva viimeisteli hattutempun ja Ilari Äijälä viimeisteli ensimmäisessä ottelussaan Hongan paidassa heti maalin. 

Honka aloitti ottelun erinomaisesti, ja pelaaminen oli lähes parasta Honkaa tällä kaudella. Joukkue piti rauhallisesti palloa ja sai luotua myös maalipaikkoja. Vierailija BK-46 sen sijaan tyytyi vain rikkomaan Hongan peliä. Ottelun avausmaali syntyi myös karjaalaisten rikkeen seurauksena. Niki Otaru vedettiin tylysti kumoon aivan kuudentoista alueen rajalla. Tilannetta seuranneen vapaapotkun laukoi verkon perukoille Honkaan palannut Äijälä.

– Se oli sovittu kuvio. Saarisen Tommi teki hyvää työtä muurissa maskimiehenä, Äijälä kommentoi 1-0-johto-osumaa.

Äijälän maalinkin jälkeen Honka hallitsi ottelun kenttätapahtumia, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta vierailijajoukkue iski. Puolen tunnin kohdalla Karjaa-puolustuksen pitkä pallo tavoitti Kakkosen maalipörssiä johtaneen Casper Källbergin sillä seurauksella, että mies rynnisti Honka-puolustuksen ohi ja laukoi pallon Mika Johanssonin vartioiman Honka-maalin takanurkkaan. Peli oli tasan.

Karjaalaisten tasoitusosuman jälkeen BK-46 ajoittain jopa hallitsi ottelua, mutta jälleen nähtiin salama-maali. Tällä kertaa siitä vastasi kotijoukkue Honka ja tarkalleen ottaen espoolaisten kärkipelaaja Silva. Mies puski hallitusti Hongan taukojohtoon.

Toinen puoliaika eteni tasaisesti jokseenkin Hongan hallitessa ottelua noin 30 minuuttia. Sitten alkoi maali-iloittelu. Ensin vaihdosta sisään tullut Kasperi Liikonen ampui kotijoukkueen 3-1-johtoon. Hetkeä myöhemmin Silva iski ottelussa toisen maalinsa ja loppunumerot 5-1 brassikärki sivalsi juuri ennen päätösvihellystä.

Ottelu oli Hongalta kokonaisuudessaan hyvä esitys.

– Meiltä oli hyvä esitys. Asenne on joka jätkällä kohdallaan, Äijälä sanoi.

– Muutenkin oli upea fiilis palata Tapiolan Urheilupuistoon. Oli kiva nähdä paljon junnuja katsomossa, ja tietysti fanikatsomoa pitkästä aikaa. Iso kiitos heille!

EHTV-pelaajaraportti: Tommi Saarinen vs. Viikingit – Honka voittoon Espoo-päivän kunniaksi

Esport Honka voitti eilisessä Espoo-päivän kamppailussa Viikingit lukemin 3-0. Honka-maaleista vastasivat minuutin sisään osuneet brassi-vahvistukset Douglas Silveira sekä Jean Silva. Espoolaisten kolmannesta maalista vastasi Kasperi Liikonen.

Honka esitti tasapainoisen esityksen, kun se kaatoi kotonaan Tapiolan Urheilupuistossa Viikingit 3-0-lukemin.

– Tasapainonen esitys meiltä, kuten ”Jallu”(Juho Rantala) sanoi ottelun jälkeen kopissa. Syöttötyöskentely oli varmaa, ja hyvin olimme pallon alla, kun Viikingit pääsi hyökkäämään. Turvallinen olo oli läpi ottelun, Honka-kippari Tommi Saarinen jutusteli ottelun jälkeen.

Honka johti ottelua 2-0 ensimmäisen jakson jälkeen. Honka-maaleista vastasivat 32. peliminuutilla osunut Douglas ja minuutti myöhemmin viimeistellyt Silva. Toisella jaksolla kotijoukkue onnistui vielä kertaalle vaihtomies Kasperi Liikosen toimesta.

Ottelussa debytoinut Juuso Pasanen on Saarisen vanha pelikaveri.

– ”Jupe” on vanha tuttu juniorivuosilta. Vahva vääntäjä ja hyvä syöttelijä. Tervetullut pelimies meidän kokoonpanoon.

Viikingit-ottelu oli osana Espoo-päivää. Kamppailuun oli saapunut hyvin yleisöä(682 katsojaa). Saariselle Espoo on tärkeä paikka.

– Espoo on kotini. Urheilupuistossakin tulee kohta kymmenen vuotta täyteen. Hienoa on pelata täällä.

Hongan seuraava ottelu pelataan ensi lauantaina, kun kärkikamppailussa vastaan tulee BK-46. Kamppailu alkaa Tapiolan Urheilupuistossa kello 16. Voitolla Hongan lohkovoitto olisi käytännössä jo varma.

– Kauden tärkein matsi tähän mennessä edessä, Saarinen totesi.

EHTV-pelaajaraportti: Mika Johansson vs. SalPa – Honka jatkoi SalPan ahdinkoa

Esport Honka otti neljännen peräkkäisen voiton, kun se kaatoi sunnuntaina Tapiolan Urheilupuistossa SalPan lukemin 3-0. Honka-maaleista vastasivat Elias Tuomela, Rony Huhtala ja Kasperi Liikonen.

Honka pelasi kokonaisuudessaan hyvän ottelun. Heti ottelun alusta espoolainen kotijoukkue näytti ottelussa kaapin paikan. Honka sai aikaan pitkiä palloralleja, joita ei nähty esimerkiksi viime vierasottelussa FC Kontua vastaan. Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisen puoliajan lopussa. Elias Tuomelan tarkka oikean jalan laukaus lepatti ohi SalPan maalilla hyvin pelanneen Ville Sepän ja Honka johti ottelua 1-0.

Toisella puoliajalla Honka jatkoi siihen, mihin se ensimmäisellä jäi, eli piti palloa ja hallitsi kenttätapahtumia. Kamppailun lopullinen ratkaisu nähtiin noin vartti ennen täyttä aikaa, kun ensin jälleen vaihdosta kentälle tullut ja lähes ensimmäisellä kosketuksellaan maalin tehnyt Rony Huhtala siirsi isännät kahden maalin karkumatkalle, ja kolme minuuttia myöhemmin Kasperi Liikonen laukoi komeasti ottelulle lopullisen sinetin, 3-0-maalin.

Voiton lisäksi toinen iloinen asia oli täksi kaudeksi Honkaan siirtyneen Mika Johanssonin paluu tolppien väliin pitkän loukkaantumisen jälkeen. Vaikka Honka hallitsi kenttätapahtumia niin kaksi kertaa Johansson sai venyä parhaimpaansa, jotta ehti pallon tielle. Kunniakkaasti mies suoriutui tehtävästään, ja piti heti ensimmäisessä ottelussaan nollan.

– Todella hyvä ja helpottunut fiilis. Minulla on ollut pitkä tauko edellisestä pelistä, joten siihen nähden nollapeli ja kolme pistettä ovat hyvä saavutus, Johansson kertasi pelin jälkeen.

– Ihan hyvin pelattiin läpi ottelun. Ainut heikko hetki osui toisen puoliajan alkuun, kun SalPa pääsi muutamaan hyvään paikkaan.

Honka kohtaa seuraavaksi ensi viikon lauantaina vieraspelissä Klubi 04:n. Ottelu pelataan Johanssonille tutulla kentällä, sillä Sonera Stadion oli vielä viime kaudella Veikkausliigaa HIFK:n riveissä pelanneen Johanssonin kotikenttä.

– Tällä viikolla vedämme muutamat harjoitukset tekonurmella, ja totuttelemme taas siihen alustaan. Sonera on kuitenkin hyvä kenttä!

Maalikooste

 

 

Helsinki Cup-muistoja – Kasperi Liikonen

Legendaariseksi turnaukseksi muodostunut Helsinki Cup pelataan jälleen ensi viikolla. Moni Hongan nykyisistä pelaajista on taistellut Helsinki Cupin nurmilla. Turnauksen perustajäsenistöä tulee myös Hongasta, sillä pitkän linjan valmentajasuuruus Raimo Konkola sekä hiljattain menehtynyt Honka-legenda Raimo Helander ovat turnauksen alulle panijoita. 

– Todella mahtava junioriturnaus. Ensimmäiset muistot turnauksesta ovat, kun pääsi pelaamaan ulkomaalaisia joukkueita vastaan, vuonna 1994 syntynyt Honka-laituri Kasperi Liikonen kertoi.

Liikonen muistaa elävästi monia hienoja hetkiä ”Hesa Cupista”, mutta kaikkein upeimmat muistot ovat ottelut Venäjän suurseura Dynamo Moskovaa ja erästä saksalaista seuraa sekä HJK:ta vastaan pelatut kamppailut.

– Venäläisiä vastaan pelasimme viimeisenä vuotenani C-15-junioreissa. Meillä ei pitänyt olla ensimmäisellä jatkokierroksella mitään saumoja, mutta niin vain silloinen seurani FC Espoo marssi 2-0-voitolla jatkoon. Itsekin osuin siinä kamppailussa. Toinen joukkueen osalta kova saavutus oli, kun pelasimme HJK:ta vastaan Premier Cup-vuotena, kun ”Klubilla” oli käytännössä ikäluokan paras jengi. Siinäkin ottelussa meidän piti paperilla ottaa rumasti selkään, mutta niin vain taistelimme 0-0-tasapelin. Henkilökohtaisesti paras muisto on tekemäni neljä maalia saksalaisen joukkueen verkkoon, Liikonen kertasi ikimuistoisia hetkiään.

– Pisimmälle olen päässyt 12-13-vuotiaana, kun tipuimme juuri Hongalle puolivälierissä.

Liikosen mukaan Helsinki Cup oli yksi kesän kohokohdista. Mökkeilyt ja muut kesäasiat oli siirretty hyvissä ajoin sivuun turnauksen tieltä.

– Ensimmäisen kerran olin mukana 8-vuotiaana, ja viimeisen turnauksen pelasin 15-vuotiaana. Ja siinä välissä tuli osallistuttua joka kesä.

Myös tänä vuonna Liikonen tullaan näkemään Helsinki Cupissa, mikäli kiireet sallivat. Tosin tällä kertaa vain katsojan roolissa.

– Pari serkkuani pelaa nuoremmissa ikäluokissa, joten olisihan se mukava käydä verestämässä muistoja ja katsomassa pelejä.

Honka pelaa seuraavan kotiottelunsa sunnuntaina 3.7. Kiffeniä vastaan. Ottelu alkaa Tapiolan Urheilupuistossa kello 18:30. Kyseessä on samalla lähtölaukaus Helsinki Cupiin, ja Hongan junioripelaajia palkitaankin ennen ottelun alkua.

– Toivottavasti sunnuntaina meininki on samanlainen, kun tiistain FC Espoo-ottelussakin. Oli mahtavaa pelata upean kotiyleisön edessä. Ainut harmi oli, ettemme voineet tarjota katsojille voittoa, Liikonen lopetti ja toivotti kaikki tervetulleiksi sunnuntain kotipeliin.

”HESA CUP-matsi”

HONKA – Kiffen

Su 3.7. Klo 18:30

Tapiolan Urheilupuisto

Liput

TERVETULOA!

Pelaajaraportti: Robert Ivanov vs. EsPa – Paikallisottelu oli Hongan juhlaa

Kauden ensimmäinen paikallisottelu päättyi Hongan 0-8-vierasvoittoon EsPasta. Lauantaina 21.5. Matinkylän Urheilupuistossa pelattu kamppailu oli selkeää Hongan hallintaa alusta loppuun saakka, kuten numerot kertovat.

Ottelu alkoi Hongan kannalta hyvin. Joukkue loi painetta EsPan maalille, ja se palkittiinkin ottelun 10. minuutilla. Maaliin johtanut tilanne näytti vaarattomalta, mutta Robert Ivanovin kaukolaukaus 30 metristä upposi komeasti toisen espoolaisjoukkueen maalin takanurkkaan.

– Harjoituksissa on muutaman kerran uponnut vastaavanlainen laukaus. Päätin yrittää. Kaverit huusivat, että älä vedä, mutta päätin kokeilla. Heti, kun pallo lähti jalasta niin tunsin, että nyt voi lähellä, Ivanov kertasi maaliaan.

Avausmaalin jälkeen vierasjoukkue lisäsi tehoja ja kymmenen minuuttia myöhemmin ilmiliekeissä oleva Jean Silva tuikkasi lähietäisyydeltä Hongan kahden maalin johtoon. Puoliajalle siirryttiin 0-3-vierasjohdossa. Kolmannesta Honka-maalista vastasi erinomaisesti ja pirteästi pelannut laitahyökkääjä Kasperi Liikonen.

Toisen puoliajan ensimmäisestä maalista vastasi myös Liikonen. Liikonen nousi hienosti laidalta ohi EsPa-puolustuksen, kiersi maalivahdin ja upotti pelivälineen tyhjään maaliin.

Kaksikymmentä minuuttia ennen päätösvihellystä ottelu repesi. Ensin kentälle vaihdettu Toni Sjöstedt teki hyvän esityön ja tarjosi pallon kuudentoista alueen rajalle, josta Filipe Mello laukoi pallon vastustamattomasti ohi EsPa-vahti Sami Laamasen. Hongan kuudennesta maalista vastasi Sjöstedt. 0-7-osuman viimeisteli myös vaihdosta kentälle tullut Rony Huhtala ja illan viimeisen eli kahdeksannen maalin teki toistamiseen Sjöstedt.

– Hyvä fiilis jäi ottelusta. Otteisiin voi olla kyllä tyytyväinen. Tietysti parannettavaa löytyy esimerkiksi keskittymisessä. Pitää muistaa, että vaikka taululla olisivat mitkä hyvänsä lukemat niin jalkapallo-ottelu kestää kuitenkin sen 90 minuuttia. Nollapeliin pitää olla erityisen tyytyväinen!

Ivanovin mukaan Hongan paras pelaaja lauantai-päivän paikalliskamppailussa oli keskikentän Mello.

– Meidän brassivahvistuksemme teki taas hirvittävän määrän töitä. Hänen kanssaan on todella mukava pelata, tekee paljon hommia ja auttaa hyvin omaa pelaamistani. Myös koko puolustuslinja pelasi hyvin.

Honka nousi voiton myötä sarjan piikkipaikalle ohi kolmannen espoolaisjoukkueen, FC Espoon. Honka johtaa lohkoa pisteen erolla. Seuraava Hongan kotiottelu pelataan ensi sunnuntaina, 5.6., ja vastassa on Atlantis FC. Kamppailu alkaa kello 18:30.

Pelaajaennakko: Kasperi Liikonen vs. EsPa – Kauden ensimmäinen paikallistaisto

Esport Honka kohtaa huomenna, lauantaina 28.5. kauden ensimmäisessä Espoon paikallisottelussaan EsPan. Ottelu pelataan Matinkylän tekonurmella kello 16 alkaen. Sarjataulukossa joukkueet ovat eri päädyissä. EsPa on sarjan viimeisenä, kun taas Honka on kakkosena heti kolmannen espoolaisjoukkueen, FC Espoon perässä ottelun vähemmän pelanneena. 

EsPa on sarjataulukosta huolimatta erittäin varteenotettava joukkue. Täksi kaudeksi Kakkoseen noussut EsPa aloitti kauden heikosti häviämmällä kaksi ensimmäistä otteluaan FC Kontulle ja BK-46:lle maalierolla 0-9. Sen jälkeen alkujännitys jäi otteista pois, ja joukkue pelasi ensin Atlantista vastaan 0-0-tasapelin ja viimeisimmässä ottelussa tuli 0-1-vierasvoitto Viikingeistä. EsPan selkeä heikkous on alkukaudella ollut maalinteko, sillä joukkue on viimeistellyt vasta yhden maalin, ja sekin tuli vasta joukkueen neljännessä, 1-0-voittoon päättyneessä ottelussa. Osumasta vastasi Pyry Korhonen. Etelä-espoolaiset nähtiin myös Suomen Cupissa. Tie tyssäsi ensimmäisessä ottelussa. Se ei kuitenkaan kerro kaikkea. Vastassa oli Hongan seuraavan kierroksen vastus Valkeakosken Haka, ja urhoollisesti taistellut EsPa kaatui saappaat jalassa vasta jatkoajan jälkeen. Ottelu päättyi lopulta numeroin 6-3. Kaiken lisäksi EsPa johti ottelua vielä 80. peliminuutin kohdalla.

– EsPa on vielä vähän tuntemattomampi vastus itselleni. Tietysti ”derby” herättää kiimaa. Erityisesti hieno päästä pelaamaan hyvää kaveriani Pyry Korhosta vastaan, Honka-hyökkääjä Kasperi Liikonen sanoi ja viittasi EsPan parhaaseen maalintekijään.

Honka kohtasi viime ottelussa kotikentällään Tapiolan Urheilupuistossa Klubi 04:n. Honka voitti ottelun 3-0. Hongan maaleista vastasi kahteen otteeseen Jean Silva ja kertaalleen pahanteossa onnistunut Robert Ivanov.

– Viime pelistä jäi hyvä fiilis. Meiltä oli ehjä 90-minuuttinen. Klubi taisi päästä ensimmäisellä jaksolla kaksi kertaa yli puolen kentän. Parempia olimme, Liikonen selitti.

– Oma peli on paranemaan päin. Kunto on hyvä, muttei vielä sataprosenttinen. Sanotaan, että olen 99 prosentin kunnossa, Liikonen avasi ja kertoi, että kolmen ottelun pelikiellon aikana – jonka mies sai Cupin TPS-ottelussa – tuli harjoiteltua paljon muun muassa intervalli-harjoitteita.

Aurinko paistaa ulkona ja aletaan lähestymään jalkapalloilijan unelma-aikoja. Samaa mieltä oli myös Liikonen. Hänen mielestään joukkueen peli on fokusoitunutta.

– Ja lisäksi hyvä asia on ollut se, ettei Alex Lehtinen ole ollut treeneissä. Senkin takia on mennyt varmaan hyvin, Liikonen naureskeli, kun Lehtinen oli hetkeä aiemmin kutsunut haastateltavaa villisiaksi.

Mitä Kasperi Liikonen aikoo tehdä ennen EsPa-peliä?

– No ainakin tänään ja huomenna tulee syötyä pastaa sekä juotua vichyä!

Esport Honka voitti trillerissä TPS:n – Suomen Cupin 6. kierros kutsuu Honkaa

IMG_20160323_230717 20160323_220446 20160323_215050 20160323_215009

Esport Honka ja Turun Palloseura järjestivät satumaisen trillerin eilen, keskiviikkona Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelussa. Esport Arenalla pelattu titaanien taisto päättyi huimien vaiheiden jälkeen Hongan 5-4-voittoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Hongan ratkaisevan osuman iski Niki Otaru.

Honka aloitti ottelun mainiosti. Se hallitsi kamppailua ja iskikin ottelun avausmaalin. TPS-puolustuksen harhasyötön jälkeen Joel Perovuo teki Hongan 1-0-johto-osuman.

– Aloitimme ottelun ihan hyvin. Maalin jälkeen pelimme kuitenkin lopahti, Honka-käskijä Juho Rantala kommentoi ensimmäistä jaksoa.

Puolen tunnin kohdalla TPS iski kahdesti. Molemmilla kerroilla oli sama herra, Jani Virtanen asialla. Varsinkin Virtasen toinen osuma oli komea laukaus 25 metristä Honka-maalin ylänurkkaan. Tauolle mentiin vierasjohdossa 1-2.

– Tauolla me nostimme tasoa. Etenkin pidin siitä, kuinka näytimme selkärankaa siinä vaiheessa tauon jälkeen, kun olimme 1-2-tappiolla. Saimme todella hyvin painetta TPS:n maalille. Pelaajista keskikentän Filipe Mello ja Elias Tuomela nostivat pelin edetessä merkittävästi tasoaan, ja se on hyvän pelimiehen merkki.

Tauon jälkeen Honka myllytti näyttävästi hyökkäyksiä kohti TPS-maalia ja sai rakenneltua useampia hyviä maalintekotilanteita. Yritys palkittiin 68. minuutin kohdalla, kun Tuomela teki hyvän juoksun laitaa pitkin pelaten pallon Kasperi Liikoselle, joka keskitti matalan keskityspallon maalille. Otaru oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja viimeisteli Hongan 2-2-tasoituksen.

Seuraava maali nähtiin vasta 83. peliminuutilla, ja osumasta vastasi vierasjoukkue TPS. Laidalta tullut keskitys tavoitti maalin edessä päivystäneen Niklas Blomqvistin, jonka hyvä laukaus löysi tiensä maaliin. Honka ei luovuttanut vaan osoitti mahtavasti, kuinka joukkueelta löytyy selkärankaa. Jälleen työ kantoi hedelmää, vaikka trillerin ainekset alkoivat jo tässä vaiheessa nousta tappiinsa. Loistavan ottelun pelannut ja runsaasti uurastanut Honka-hyökkääjä Karim Jouini rynnisti väkevästi ohi TPS-puolustuksen ja nuorukaisen laukaus kimposi hiukan onnekkaasti TPS-pelaajien jalkojen kautta maaliin. Peli oli 3-3 ja ottelussa mentiin jatkoajalle.

– Molemmat tekivät hienoja maaleja, ja erityisen tyytyväinen olen siitä, kuinka me näytimme selkärankaa nousemalla kaksi kertaa tappioasemasta peliin mukaan ja vielä jatkoajallakin, kun jouduimme pelaamaan tovin alivoimalla.

Heti jatkoajan alkuun Honka meni ottelussa 4-3-johtoon. John Weckströmin taiturimainen suoritus huipentui komeaan nostoon yli TPS-vahti Niclas Forsmanin.

– Johnin maali oli taikurimaisen siisti osuma! Mä olin ihan shokissa. En ole ikinä nähnyt vastaavaa ”livenä”, en hetkeen tiennyt, mitä tehdä, ”Taikurin” osumaa kommentoi myös erinomaisen ottelun pelannut Robert Ivanov.

Hongan maalin jälkeen oli TPS:n vuoro nousta tasoihin. Hyökkääjä Mikko Hyyrysen tarkka laukaus alanurkkaan tasoitti jälleen kamppailun. Tämän jälkeen trilleri sai uusia piirteitä. Honka-hyökkääjä Kasperi Liikonen pelasi itsensä lopullisesti kannattajien sydämiin, mutta samaa ei voi sanoa tuomareista. Liikonen taisteli hyökkäyspäässä tilanteen loppuun asti liukuen hieman myöhässä palloon. Tuomari näki liukutaklauksen kohdistuneen TPS-vahti Forsmaniin, ja lähetti Liikosen toisella keltaisella kortilla ottelusta ulos. Viimeiset kymmenen minuuttia jatkoajasta Honka pelasi alivoimalla. Ottelussa ei pelitilannemaaleja enää kuitenkaan nähty vaan ratkaisu siirtyi rankkarikilpailuun.

– Tiesimme, että luvassa oli hyvätasoinen ottelu, koska TPS pelaa samanlaista peliä kuin me, mutta olihan ottelu siihenkin nähden todella värikäs, Rantala analysoi.

Rangaistuspotkukilpailussa molemmilla joukkueilla oli viisi vuoroa. Molempien joukkueiden maalivahdit torjuivat kertaalleen, joten trilleri venyi jatkovetäjille asti. Kerrasta poikki-menetelmä katkesi lopulta nopeasti, kun TPS:n Friberg ampui ohi ja Otaru ratkaisi heti perään sinetöiden Hongan jatkopaikan kuudennella kierroksella.

– Todella makea fiilis voitosta. Suurin tavoite oli mennä Cupissa jatkoon, Honka-luotsi Rantala sanoi ottelun jälkeen ja totesi, että TPS:n kohtaaminen oli hyvä arpaonni.

– Harvoin tässä vaiheessa kautta tulee näin rankkoja matseja, mutta pelaajille täytyy nostaa hattua siitä, kuinka hienosti he hoitivat tämän voiton. Kokonaisuudessaan meiltä hyvä esitys, Rantala kehui loppuun suojattiensa esitystä ja oli erityisen iloinen pelaajien asenteesta.

Kooste: FC Honka – TPS 4-4, 6-5 rp. (23.03.2016)

Honka palasi harjoituskaudella voittojen tielle

Esport Honka otti harjoituskauden viidennen voittonsa kukistamalla Käpylän Pallon 1-0-lukemin. Ottelun ainokaisesta vastasi Honka-hyökkääjä Kasperi Liikonen.  Seuraavaksi Honka kohtaa Suomen Cupissa sunnuntaina Lohjan Pallon. Ottelu pelataan Kisakallion Urheiluopistolla. Seuraavassa Honka-luotsi Sampo Koskisen ajatuksia pelistä.

”Ihan hyvä ja tasapainoinen esitys meiltä. Pallo liikkui ja saimme avattua peliä mallikkaaasti. Keskikentällä erityisesti Valte Vuorela ja Robert Ivanov rakentelivat hyökkäyksiä varmaotteisesti. KäPa oli nuori joukkue ja odotetun energinen. Silti pystyimme hallitsemaan ottelua selvästi.

Vaikka ottelu oli hallinnassamme niin maalipaikoille pääsy oli vaikeaa ja juuri sillä osa-alueella meidän tulee parantaa vielä rutkasti.

Teimme useita vaihtoja tunnin kohdalla. Penkiltä saimme otteisiimme hyvän energialatauksen ja käänsimme ottelun voitoksi.

Liikosen maali oli hieno pystyjuoksu mieheltä itseltään. Joel Perovuo antoi vapauttavan syötön, josta Liikonen pääsi läpiajoon ja iski maalin.

Ottelu toimi hyvänä kenraalina Cupin matsia ajatellen. Kiva päästä aloittamaan viralliset ottelut.”

Uusi pelaaja – Kasperi Liikonen

Esport Honka teki jälleen uuden sopimuksen, kun hyökkääjä Kasperi Liikonen kirjoitti nimensä sopimuspaperiin. 

– Erittäin hyvä fiilis diilistä. Jonkin aikaa olen ollut jo ilman sopparia, joten hienoa päästä hyvään joukkueeseen, Liikonen iloitsi.

Liikonen on harjoitellut jo jonkin aikaa Hongan mukana ja pelannutkin kolmessa harjoitusottelussa. Miehellä on tehtynä yksi maali.

– Ei valmentajien kanssa ole ollut mitään sen suurempia puheita ensi kauden roolistani, mutta uskoakseni he hakevat minusta hyökkäyspäähän liikkuvaa pelaajaa.

Honka-valmennuksen mukaan Liikonen tuo hyökkäykseen todella paljon aggressiivisuutta ja liikettä.

– ”Kassu” tekee paljon juoksuja, joiden kautta pääsee paikoille. Ne avaavat myös muille pelaajille paikkoja.

 

Liikosen mukaan mennyt harjoituskausi on mennyt hyvin. Mies kuitenkin myöntää, että maaleja olisi voinut tulla enemmän.

– Omasta mielestäni olen tuonut kentälle liikettä, röyhkeyttä ja 1 vastaan 1-pelaamiseen osaamista, Liikonen sanoi.

Hongan apuvalmentaja Sampo Koskinen kehui Liikosta reippaaksi pelaajaksi. Mitä mies on tästä kommentista mieltä?

– En tosiaan tiedä, mitä se tarkoitti. Yleensä noin sanotaan huonoista pelaajista, Liikonen nauroi haastattelun lopuksi.