Honka myös vieraissa Kontua etevämpi

Esport Honka kaatoi eilen vieraskentällä Kontu FC:n lukemin 2-0. Hongan maaleista vastasivat ensimmäisellä minuutilla osunut Robert Ivanov ja lisäajalla loppulukemat viimeistellyt Kasperi Liikonen.

– Ottelu oli yllättävän kova. Jouduimme tekemään voiton eteen paljon töitä, Hongan päävalmentaja Juho Rantala totesi ottelusta.

– Pelitauko saattoi vaikuttaa myös otteisiimme pienesti, sillä takana oli erityisen onnistunut harjoitusviikko!

Honka aloitti ottelun erinomaisesti, kun Ivanov siirsi espoolaiset heti 1-0-johtoon.

– Osuman jälkeen pallollinen pelaamisemme oli tukkoisempaa. Kontulle kaikki kunnia hyvästä puolustamisesta. Meillä oli ongelmia rikkoa kotijoukkueen sitkeää puolustuslinjaa.

Rantalan mukaan aikaisemmin vastustajoukkue on väsynyt, kun Honka on jaksanut myllyttää ja luoda painetta sekä pitää palloa. Kontu ei kuitenkaan väsynyt.

– Siihen vaikutti myös se, että emme saaneet tarpeeksi pitkiä syöttöketjuja ottelun sisällä, joiden avulla Kontu-pakka olisi väsähtänyt.

Rantala oli tyytyväinen joukkueensa puolustusasenteeseen, ja totesi, että vaikkei vierailijoiden hyökkäyspelaaminen ollutkaan aivan kauden parasta niin joukkueena Honka puolusti erittäin mallikkaasta pitäen myös Kontun poissa maalintekopaikoilta.

– Ja tottakai voitto kolmannella nollapelillä putkeen miellyttää aina. Pakko myös mainita myös vaihtopelaajien hyvä sisäänajo.

Hongan seuraava peli on ensi sunnuntaina 31.7., ja vastassa on SalPa. Ottelu pelataan Tapiolan Urheilupuistossa ensi sunnuntaina kello 18:30 alkaen. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Salossa päättyi Hongan 2-0-voittoon.

– Jatkossa pelejä tulee olemaan kerran viikossa. Kokonaisuudessaan olemme hyvin aikataulussa. Pallonhallinta on se, mihin tulemme keskittymään harjoituksissa. Se on meidän tapamme pelata. Yksi selkeä teemamme on, että pystymme ottelun sisällä väsyttämään vastustajan, Rantala päätti.

 

Syyskausi alkaa! – Valmentaja Koskinen käy läpi kevätkautta

Esport Hongan kahden viikon pelitauko tulee päätökseen huomenna, sunnuntaina 24.7. Honka kohtaa Kontun Kontulassa kello 18:30 alkaen. Keltamustaraidat ovat pelanneet tähän mennessä 11 ottelua, joista ovat voittaneet yhdeksän kertaa. Kertaalleen espoolaiset ovat päätyneet tasapeliin ja kauden ensimmäisessä ottelussa tuli tappio. 

– Puolessa välissä sarjaa mennään. Tunnelma joukkueen sisällä on hyvä ja päättäväinen. Pelillisesti olemme onnistuneet melko hyvin, ja mikä tärkeintä niin joukkueen työmoraali on ollut erittäin korkealla, valmentaja Sampo Koskinen sanoi.

Honka on ottanut kauden mittaan muutaman isonumeroisen voiton, kuten 8-0-voitto paikallisvastustaja EsPasta sekä kotivoitto Kiffenistä lukemin 6-0. Mutta, kuten Koskinenkin viittasi, muutama voitto on tullut siten, että Honka on noussut tappioasemasta tasoihin ja jopa ohi.

– Viime kauteen verrattuna olemme pysyneet huomattavasti paremmin terveenä, ja kilpailu pelipaikoista on vielä viime kauttakin kovempi.

Hongan ottelut tällä kaudella ovat olleet toisintoja viime kaudesta. Espoolaisten pallohallinta on pääsääntöisesti väsyttänyt vastustajat ensimmäisellä puoliskolla ja toisella jaksolla Honka on viimeistään saanut murrettua vastustajan puolustuksen.

Kevätkauden onnistujiksi Koskinen luetteli maalipörssiä johtavan Jean Silvan sekä toisen kärkipelaajan, yleensä vaihdosta sisään tulleen Rony Huhtalan.

– Nuorista pelaajistamme Eero Haapala on ottanut paikan puolustuksen keskustassa varmoilla otteillaan.

Myös parannuskohteita löytyy edelleen, vaikka Honka johtaakin sarjaa.

– Pallollista peliämme voimme edelleen parantaa ja nopeuttaa. Syksyn ratkaisupelejä ajatellen on tärkeää, että puolustuspelimme tiivistyy entisestään.

Syyskierroksen Honka aloittaa vieraissa, kun joukkue kohtaa Kontun Kontulassa. Itä-helsinkiläinen kotijoukkue on tällä hetkellä Kakkosessa viimeisenä.

– Ottelu on meille loistava asennetesti lyhyen tauon jälkeen. Toivon, että saamme pelimme nopeasti rullaamaan. Mielenkiintoista nähdä, kuinka uusi ja taitava keskikenttäpelaajamme Douglas Silveira pääsee joukkueeseen sisään.

 

 

Pelaajaennakko: Perovuo vs. SalPa – Honka hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa

 

Esport Honka kohtaa huomenna, lauantaina Salon Palloilijat vieraskentällä. Ottelu on Hongalle kauden kolmas. Salosta Honka lähtee hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa.

Hongan kausi Kakkosessa alkoi tappiolla, kun Tampereen Pallo-Veikot kukisti espoolaisryhmän viime torstaina lukemin 3-2. Sunnuntaina Honka kaatoi kuitenkin FC Kontun vakuuttavin 5-0-lukemin kotiyleisönsä edessä.

– Luottavainen fiilis on, että hoidamme jatkossa peleistä voitot. Tampereen tappiota turha käydä enempää läpi. Vastustaja teki pari sellaista flipperimaalia, etten vastaavaa ole ennen nähnyt. Asioita olisi kuitenkin pitänyt tehdä silloin eri tavalla, keskikenttäpelaaja Joel Perovuo kommentoi.

Perovuo sanoi, että Hongan oma tekeminen, eli pallollinen pelaaminen vaatii hyviä olosuhteita, ja Tampereen pieni tekonurmikenttä ei vastannut tätä. Mies kuitenkin totesi, ettei saa liikaa mennä fasiliteettien taakse, koska sitä on painotettu, että tulee voittaa vaikka pelattaisiin jäällä.

– Kontu-pelistä otimme selvän voiton. Teimme paljon duunia ja helsinkiläiset putosivat kyydistämme. Heillä oli kuitenkin erittäin hyvin organisoitu nippu, ja oli vaikeaa päästä sen läpi. Työn kautta yleensä päästään siihen tilanteeseen, että jossain vaiheessa saamme rikottua vastustajan sumpun, Perovuo kertoi, ja totesi alkukesän tuottavan Hongan kaltaiselle joukkueelle paljon ongelmia.

– Alkukesästä kentät eivät ole vielä täydellisessä kunnossa niin se tuottaa omat vaikeutensa joukkueille, jotka pyrkivät selkeään pallonhallintaan ja pelivälieen maassa pitämiseen. Tapiolassa kenttämestarit ovat tehneet huikeaa työtä, ja kenttä on todella hyvässä kunnossa jo nyt. Se vaatii kuitenkin vielä pari viikkoa aikaa, että esimerkiksi Tapiolan nurmella pystyy pelaamaan huolettomasti. Helppojen virheiden määrä vähenee hyvien kenttien johdosta.

Omasta pelaamisestaan mies totesi, että myös parannettavaa riittää. Kauden ensimmäinen ottelu Tampereella oli myös Perovuolle hankala.

– Vaikka olin mukana rakentelemassa Tampereella molempia osumiamme niin myös itselläni oli pelin sisällä vaikeuksia, koska peli oli ilmapallottelua ja suoraviivaista hyökkäämistä. Se oli pakon sanelemaa pienellä kentällä. Erosi paljon normaalista fudispelistä. Kontua vastaan tuli tehtyä muutama helppo virhe, mutta myös paljon hyviä asioita.

Honka on harjoitellut viikolla omaa tekemistään, kuten aina. Treeneissä on käyty läpi prässäämistä, pelinavausta ja ryhmitystä. Toissapäivänä, tiistaina joukkue pelasi koko kentällä hakien lisää juoksuvoimaa kesää silmällä pitäen. Tänään Honka käy läpi SalPa-ottelua yksityiskohtaisemmin videopalaverissa. SalPa on sarjataulukossa kahden pelatun ottelun jälkeen Hongan edellä. Salolaisilla on allaan kotivoitto Klubi o4:sta sekä vierastasapeli Viikinkejä vastaan.

– Tosiaan, tänään saa varmasti tietää joukkueesta enemmän. Heillä pitäisi olla kuitenkin hyvä ryhmä kasassa. Maalipaikat pitää käyttää hyödyksi, Perovuo sanoi.

Huomiseen SalPa-otteluun lähtee tuttuun tyyliin mukaan Hongan kannattajaryhmä HK05.

– Kuten viime vuonnakin niin tänäkin vuonna kundien toiminta on erittäin kunnioitusta herättävää meidän pelaajien mielestä. Todella siisti juttu, että vaikka pelataan Kakkosta niin pojat jaksavat reissata meidän kanssa. Se antaa omaan tekemiseen todella paljon lisää virtaa! Tärkeä juttu koko organisaatiolle, Perovuo kiitteli.

HK05:n järjestämälle kannattajamatkalle pitäisi olla paikkoja vielä auki, joten jos haluat mukaan niin ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen: hongankannattajat@hotmail.com. Matka maksaa 20 euroa, ja se sisältää kuljetukset sekä ottelulipun.

Kuva: Juhani Järvenpää

Hongalle Kakkosen avausvoitto – Huhtalalle kaksi maalia

Esport Hongan kauden toinen ottelu ja samalla ensimmäinen kotiottelu toi myös joukkueen ensimmäisen voiton tälle Kakkosen kaudelle. Sunnuntai-iltapäivänä Tapiolan Urheilupuistossa helsinkiläinen sarjanousija FC Kontu kaatui vakuuttavin 5-0-lukemin. 

Ensimmäinen puoliaika oli totaalista Hongan hallintaa. Joukkue loi paljon hyviä maalintekopaikkoja. Erityisesti esille nousivat laitahyökkääjä Toni Sjöstedt ja piilokärkenä pelannut Antonio Inutile. Molemmat olivat jatkuvasti pahanteossa Kontu-päädyssä. Myös hyökkääjä Jean Silva oli röyhkeällä pelipäällä. Silvan ensimmäinen maali hylättiin paitsiona, mutta puolen tunnin kohdalla mies iski hyväksytysti. Kontu-maalivahti Christos Zavros epäonnistui avausheitossaan, ja Silva pääsi yksinläpi. Brassi-kärki sijoitti pallon hallitusti Kontu-maalin oikeaan alanurkkaan. Ensimmäisellä jaksolla ei lisäosumia nähty vaan tauolle siirryttiin Hongan johtaessa maalilla.

Toinen puoliaika käynnistyi kotijoukkueelta huonosti. Peli aaltoili ja oli sekavaa. Kontu saikin ottelun parhaat paikkansa toisen jakson alussa. Ne Honka-vahti Ville Hursti hoiti kuitenkin tyylikkäästi. Espoolaisten peli vapautui jakson edetessä. 62. peliminuutilla maalintekijä Silva otettiin kentältä pois ja sisään juoksi Rony Huhtala. Nuorukainen ehti olla kentällä minuutin ennen kuin teki ottelun ensimmäisensä ja Hongan toisen maalin. Matala keskitys oikealta laidalta löysi maalin eteen unohdetun Huhtalan, ja miehellä oli helppo työ viimeistellä 2-0-johtomaali.

Reilu kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä ottelu ratkesi totaalisesti. Huhtala teki illan toisen osumansa ja vei Hongan 3-0-johtoon. Minuutti myöhemmin Kontu-pelaaja Jere Palomäki lensi toisella keltaisella kortilla ottelusta pihalle, ja sen jälkeen Honka tyylitteli vielä kaksi maalia kahden minuutin sisään. Viimeistelijöinä Inutile ja Eero Haapala. Ottelu päättyi kotivoittoon 5-0-lukemin.

– Pääsimme ottelussa aika helpolla. Vastustaja luovutti käytännössä aina meille pallon, ja pääsimme hallitsemaan kenttätapahtumia. Pelissä on kuitenkin vielä parannettavaa, vaikka tulos olikin hyvä, Hongan viimeisen maalin viimeistellyt Haapala totesi ottelun tauottua.

 

Kuvakooste ottelusta:

0S9A3930

Uusi pelaaja – Robert Ivanov

Esport Honka-perhe kasvoi jälleen yhdellä nimellä, kun pari viikkoa joukkueen kanssa harjoitellut Robert Ivanov rustasi nimensä sopimuspaperiin. Vuonna 1993 syntynyt Ivanovin kasvattiseura on FC Kontu.

– Loistava fiilis sopimuksesta. Pari viikkoa ehdin jo treenata joukkueen kanssa. Jätkät ovat ottaneet tosi hyvin vastaan, enkä malta odottaa virallisen kauden alkua, Itä-Helsingistä kotoisin oleva Ivanov kertoi.

– Ivanov tuo kokoa alakertaan ja on myös pallollisena erittäin hyvä. Hän on vielä kaiken lisäksi nuori ja eteenpäin haluava pelaaja, joten kaikinpuolin hyvä lisä joukkueeseen, päävalmentaja Juho Rantala kommentoi Ivanovin hankintaa.

Ivanov liittyi Hongan mukaan ensimmäisen kerran viikko ennen espoolaisten hiihtolomataukoa. Mies tuli heti alussa vaihdosta kentälle voitokkaassa KTP-ottelussa. Viime kamppailussa PK-35 Vantaata vastaan Ivanov pelasi täydet 90 minuuttia.

– KTP-kamppailu meni omalta ja joukkueen osalta todella hyvin. Hieman jopa yllätyin, että olimme niin hyviä. PK-35 oli taitava joukkue, mutta mielestäni pelasimme myös siinä kamppailussa hyvin. Oma peli oli ihan ok, mutta parannettavaa jäi.

Ivanov ponnisti uransa käyntiin FC Konnun junioreissa. Viime kaudet yli kaksimetrinen puolustajajärkäle on pelannut FC Myllypuron ja Viikinkien riveissä.

– Varsinkin viime kausi ”Viikkareissa” meni olosuhteisiin nähden todella hyvin, Ivanov kertoi.

– Pelillisiä vahvuuksiani ovat peliäly, pituus ja se, että pystyn pelaamaan monella eri pelipaikalla. Parantamisen varaa on ainakin fysiikassa ja nopeudessa.

Honka-valmennuksen kanssa Ivanov on ehtinyt käydä muutaman keskustelun ensi kauden roolistaan.

– Vaikka pelasin Viikingeissä viime kaudella keskikentällä niin Hongassa tulen pelaamaan todennäköisesti topparin tontilla.

Uuden Honka-pelaajan mukaan espoolaisilla on kasassa todellä hyvä joukkue, jonka tavoitteena on nousu Ykköseen.

– Tämä on paras joukkue, jossa olen itse pelannut. On hienoa pelata sellaisten nimien kanssa kuin Otaru, Weckström, Perovuo ja niin edelleen.  Kaiken lisäksi pidän joukkueemme valmentajien tyylistä, He antavat palautetta paljon niin negatiivista kuin positiivistakin, ja minusta avoimuus on pelkästään hyvästä.