EHTV: Carlos ”Caloi” Portela Esport Honkaan!

Honkaan saapuu uusi pelaaja, kun 30-vuotias espanjalainen keskikenttämies Carlos ”Caloi” Portela saapuu Espooseen. Portela edusti Honkaa kaudella 2014, jolloin kymmenessä Veikkausliigaottelussa syntyi yksi maali. Yhden Hongassa vietetyn kauden jälkeen tie vei PK-35 Vantaaseen, jota Portela edusti sekä Ykkösessä että Veikkausliigassa. Viimeksi Caloi on edustanut kotimaansa kolmannella sarjatasolla pelaavaa Coruxo FC:tä.

Esport Honka nousee ensi kaudeksi Miesten Ykköseen!

Esport Honka voitti sunnuntaina ratkaisevassa nousukarsintaottelussa Oulun Palloseuran 2-1-lukemin. Näin ollen espoolaiset nousevat ensi kaudeksi 4-3-yhteismaalein Miesten Ykköseen. Hongan molemmat maalit tulivat rangaistuspotkuista. Viimeistelijöinä Jean Silva ja Robert Ivanov.

Honka aloitti ottelun todella räväkästi. Espoolaisten kärkihyökkääjä Rony Huhtala oli läpiajossa jo kamppailun ensimmäisellä minuutilla, mutta miehen kuti meni hiukan ohi maalin. Kolme minuuttia myöhemmin Honka sai rangaistuspotkun. Elias Tuomela kaadettiin rangaistusalueella, ja Silva laukoi pallon hallitusti OPS-maalin vasempaan alanurkkaan. Honka johti ottelua 1-0.

Hongan johto-osuman jälkeen peli tasoittui, ja OPS pääsi peliin mukaan. Oululaiset saivat rakenneltua aivan ensimmäisen jakson lopussa hyvän tekopaikan vasemmalta laidalta, ja lopulta pallon suti Honka-maaliin OPS:n Konstantin Belov. Kamppailu oli 1-1, ja tällä tuloksella OPS oli kiinni Ykkösen paikassa.

Toisen puoliajan alussa OPS sai vaarallisen tekopaikan Hongan rangaistusalueelle, mutta lopulta Matias Juntusen laukauksen Ivanov blokkasi komeasti. Toinen puoliaika eteni muuten suhteellisen tarkasti, eikä tilanteita syntynyt. Ottelun viimeisten 20 minuutin alettua alkoi tapahtumaan. Ensin Hongalta Jatuli Laevuo pääsi oikealta laidalta makoisaan maalintekopaikkaan. Laevuon yrityksen OPS-vahti Rodrigues torjui kulmaksi. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta pallo koski OPS-pelaajan kättä, ja pallo laitettiin ottelussa toistamiseen pilkulle. Tällä kertaa laukojaksi asettui Ivanov. Hienon kauden pelanneen nuorukaisen päätä ei kylmännyt vaan mies laukoi pallon varmasti OPS-maalin vasempaan alanurkkaan. Honka johti ottelua 2-1-lukemin ja otti askeleen lähemmäs kohti Ykköstä.

Viimeisen kymmenen minuutin aikana pallo kävi vielä kertaalleen Honka-maalin ylärimassa sekä ottelun lisäajalla Honka-kärki Huhtala ajettiin ulos toisella keltaisella kortilla. Mikään ei kuitenkaan pysäyttänyt espoolaisia vaan joukkue marssi 2-1-voitolla ensi kaudeksi Miesten Ykköseen.

Honka haluaa kiittää OPS:aa hyvästä vastuksesta sekä omia Honka-junioreitaan, Hongan kannattajaporukkaa HK05;ta ja koko honkalaista yhteisöä uskomattomasta tuesta nöiden kahden kauden aikana. Nyt on yksi etappi saavutettu, kun ensi kaudella Tapiolan Urheilupuistossa pelataan Miesten Ykköstä!

#KohtiYkköstä – Tommi Saarinen vs. OPS!

Esport Honka kohtaa huomenna kauden viimeisessä ja tärkeimmässä ottelussaan Oulun Palloseuran. Oulussa kello 15 alkava kamppailu on Ykkösen nousukarsintojen toinen osaottelu. Ensimmäinen päättyi 2-2-tasatulokseen, joten huomenna ratkeaa, kumpi joukkueista pelaa ensi kaudella Ykköstä. 

– Kausi on mennyt tähän asti hyvin, mutta on se kieltämättä raakaa, että viimeinen peli määrittää koko kauden, Honka-kapteeni Tommi Saarinen kävi läpi huomista Oulussa hotellihuoneessa.

Viime kausi jätti Hongalle paljon hampaankoloon. Häviäminen KPV:lle vastaavissa nousukarsinnoista tiesi jäämistä menneeksi kaudeksi Kakkoseen. Viime kauden tunnelmat kummittelevat edelleen kipparin takaraivossa, eikä sitä tunnetta mies halua enää uudestaan kokea.

Jallu(Rantala) muistuttaa viime kaudesta tasaisin väliajoin. Se motivoi. Se saattaa myös jännittää, mutta ainakin henkilökohtaisesti pieni jännitys kuuluu asiaan ja silloin pelikin sujuu paremmin.

Joukkueiden ensimmäinen osaottelu Tapiolan Urheilupuistossa jätti Honka-pelaajien suihin kitkerän jälkimaun, sillä ottelu oli voitettavissa. Toisen puoliajan hyvä rynnistys ei riittänyt vaan tasatuloksesta lähdetään ratkaisevaan, toiseen matsiin.

– Viime ottelussa loimme runsaasti paikkoja. Se oli hyvää. Huonoa oli vastaavasti ettemme laittaneet paikoista palloa verkkoon. Vastustaja taas viimeisteli vähistä paikoistaan, joten huomenna pitää olla huolellinen sekä omassa että vastustajan alueella lähellä maalia.

Honka matkusti jo tänään, peliä edeltävänä päivänä Ouluun. Joukkue lensi paikan päälle Norwegianin siivin, ja perillä odotti harjoitukset. Espoolaiset ottivat tuntumaa huomiseen kenttään Castrenin urheilupuistossa.

– Siellä on hyvä ja tasainen tekonurmi. Pallo liikkuu hyvin, ja näen, että se on meidän etumme.

Harjoitusten jälkeen joukkueen ohjelma on ollut vapaamuotoinen, ja moni, kuten Saarinen itsekin, käytti vapaa-ajan lepäämiseen.

Hongan kannattajaporukka HK05 matkustaa vasta huomenna pelipaikkakunnalle Ouluun. Kannattajien mukanaolo kerää erittäin kiitollisen ja kunnioittavan vastaanoton Saarisen ja huonekaveri Robert Ivanovin sisällä.

– Jengi jaksaaa tulla toiselle puolen Suomea kannustamaan meitä. Sanat eivät riitä kuvailemaan, kuinka paljon se antaa lisävirtaa, kun on honkalaisia katsomossa.

Ouluun lähteville kannattajille ja kaikille kotiin jääville honkalaisille miehet lähettivät seuraavanlaisia terveisiä.

– Huomenna edessä on kauden tärkein, ja tällä hetkellä myös uran tärkein peli. Mutta me ollaan valmiita!

Videot ovat meidän junioripuolen kannustusvideoita edustukselle.
On todella mahtavaa, että he ovat meidän tukenamme näissä karsintapeleissä!

#MeOllaanHonka

#KohtiYkköstä – Hexi Arteva

Esport Hongan toinen kausi huipentuu sunnuntaina kauden päätöskamppailussa, nousukarsintojen toisessa osaottelussa Oulun Palloseuraa vastaan. Ottelu alkaa Oulussa kello 15. Mitä Hongan joukkueenjohtaja Hexi Arteva miettii menneestä kaksivuotiskaudesta ja tulevasta nousukarsintaottelusta? 

– Kulunut sesonki on ollut nousujohteinen. Monia asioita on tehty tällä toisella kaudella paremmin ja suunnitellummin kuin ensimmäisellä kaudella. Tottakai sillä on vaikutusta asian kanssa, koska olemme yhden vuoden kokeneempia, Arteva aloitti.

Hongan kausi oli tulosten valossa aavistuksen ensimmäistä huonompi. Se hävisi ensimmäisen ottelunsa TPV:lle lukemin 3-2, mutta siitä joukkue ryhdistäytyi. Kauden puolessa välissä tuli toinen tappio, tällä kertaa Klubi 04:n vieraana.

– Ne ovat yksittäisiä tappioita. Olemme menneet aina tappion jälkeen eteenpäin. Sunnuntain peli näyttää sitten, miten kausi päättyy.

Hongan pelaajaliikenteestä on keskusteltu kauden aikana. Pelaajia on tullut, mutta myös lähtenyt.

– Olemme tällä kaudella pyörittäneet suurempaa rinkiä, joten tulijoita sekä menijöitä on ollut enemmän. Olemme mielestäni onnistuneet paremmin kuin viime kaudella. Verkostot ovat kehittyneet, ja meillä on Suomessa todella hyviä kumppaneita. Tänä vuonna olemme hankkineet muun muassa brassi-vahvistus Douglas Silveiran, joka on ollut todella hyvä.

Arteva on erityisen tyytyväinen siihen, kuinka sitoutuneita valmennus ja pelaajat ovat olleet koko ajan.

– Mieltä lämmittää kovasti, kun meidän puoliammattilaiset pelaajamme tekevät päivittäin todella kovasti töitä kehityksensä ja joukkueen eteen.

Arteva avaa myös hieman seuran tulevaisuutta. Hän korostaa Esportin monipuolisia palveluita, pelaajapuolella nuorten miesten sisäänajoa sekä yhteistyötä Hongan junioreiden ja Akatemian kanssa.

– Esportissa työskentely organisaation sisällä on hyvää, mutta menee myös koko ajan eteenpäin. Mielestäni toimintamme kestää vertailun esimerkiksi Veikkausliigaseurojen kanssa. Tällä hetkellä suurimmat haasteet muodostuvat olosuhteista, yleisömäärästä ja ottelutapahtuman laadukkuudesta.

Artevan mukaan ottelutapahtuman laatu on seurausta hyvistä olosuhteista.

– Tavoitteena on rakentaa 5000 henkeä vetävä Honka-stadion Espooseen, ja siinä me haluamme olla mukana.

Ennen kuin puhutaan stadioneista ja muusta tulevasta niin on aika keskittyä sunnuntaina ratkaisevaan nousukarsintaotteluun. Viime kaudella Hongan tie tyssäsi nousukarsinnoissa KPV:lle, mutta nyt nousu Ykköseen on ykkösasia.

– Pelaajista se lähtee. Meidän pelaajamme ymmärtävät, missä heidän pitää parantaa. Pelaajalähtöinen ymmärrys ja oivallus rauhottavat omaakin mieltä. Pelaajat pelaavat, ja meidän tulee mahdollistaa heidän hyvä pelaamisensa.

Honka lentää Norwegianin siivillä Ouluun aikaisin lauantai-aamuna. Oulussa ohjelmassa ovat aamupala, harjoitukset, lounas, iltapäivällä omatoimista ohjelmaa ja illalla yhteinen ruokailu joukkueen kesken.

– Me ollaan valmiita, Honka on valmis. Se voi vaatia 90-, 120-minuttia tai jopa rangaistuspotkukilpailun, mutta me olemme valmiita.

Honka-kannattajia on lähdössä Ouluun yli bussilastillisen verran porukkaa.

– Se on todella, todella makea juttu! He lähtevät toiselle puolen Suomea kannustamaan meitä. Älyttömän iso juttu ja tuki koko jengille. Arvostus heitä kohtaa on aivan tapissa, Arteva lopetti lähettäen terveiset Ouluun lähteville kannattajille.

#KohtiYkköstä – HK05-jäsen Saku Niinivaara

Hongan kannattajaporukan yksi päähenkilöistä on Saku Niinivaara. Miehen mukaan ennakkoon nähden 2-2-tasatulos kotiottelusta olisi ollut pettymys, mutta pelin jälkeen miehellä oli luottavainen olotila Hongan Ykköseen pääsystä. Miksi näin?

– 2-2-tulos ei tosiaan ennakkoon olisi kuulostanut hyvältä. Pelitilanteiden valossa, ja hyvän toisen puoliajan takia usko on kova, että Ykköseen nousu tapahtuu Oulussa tulevana sunnuntaina.

Hongan kannattajaporukka HK05 piti jälleen läpi ensimmäisen osaottelun hyvää meteliä. Varsinkin ottelun alussa nähty tifo: ”Nyt etelässä, kohta koko Suomessa!” oli todella komeaa katsottavaa.

– Joo, näyttävän näköistä meininkiä oli. Ehkä olisi voinut tosin olla vielä hiukkasen parempikin tunnelma katsomossa. Tifo oli kekseliäs. Eri vaihtoehtoja pyöri mielessä, mutta tämä, johon päädyttiin oli sillä tavalla kuvastava, että Kakkonen toimii vielä aluelohkottain, mutta Ykkönen on jo kansallinen sarja. Siinä oli sisältöä!

Toinen osaottelu pelataan sunnuntaina Oulussa. Kamppailu alkaa kello 15, joten Hongan kannattajilla tulee aikainen aamu. Mitään spesiaalia Niinivaara ei uskalla luvata, mutta ääntä tullaan pitämään – se on aivan varma!

– Aamulla kello viideltä on lähtö Tapiolan Kulttuurikeskuksen edestä. Pelin jälkeen tullaan takaisin. Aikaa on varattu matkoja varten hyvin, joten jaloittelemaankin pääsee kesken matkustamisen, Niinivaara kertoi.

– Siihen nähden, että kyseessä on sunnuntai ja reissu Ouluun niin osanottajamäärä on todella iso. Näillä näkymin bussi on tulossa täyteen, ja muutama kymmen tulee vielä omilla kyydeillään.

Itse peliltä Niinivaara odottaan tietenkin Hongan voittoa.

– Kuten mainitsin, toinen puoliaika näytti erittäin hyvältä ja loi uskoa. Liikosen maalin jälkeen OPS oli ihan köysissä. Oululaiset vaikuttivat puolustuslinjassa suhteellisen haavoittuvaisilta, Niinivaara analysoi.

– Honka voittaa 2-0, ja nousee Ykköseen! Maalintekijöinä Silva ja kapteeni Saarinen, jolla oli maali lähellä jo ensimmäisessä ottelussa.

 

LÄHDE MUKAAN NOUSUKARSINTAMATKALLE OULUUN!

HK05, eli Hongan kannattajaporukka järjestää vieraspelimatkan Ouluun nousukarsintojen toiseen osaotteluun. Bussikyyti lähtee kello 5 sunnuntaiaamuna Tapiolan Kulttuurikeskuksen edestä. Matka maksaa 50 euroa. Se ei sisällä ottelulippua. Lähde mukaan kannustamaan Honka #KohtiYkköstä!

Ilmoittautumiset: hongankannattajat@hotmail.com

EHTV-pelaajaraportti: Kasperi Liikonen Vs. OPS – 1. Nousukarsintaottelu päättyi tasapeliin

Esport Honka aloitti kaksiosaisen nousukarsintaurakkansa kohtaamalla Tapiolan Urheilupuistossa sunnuntaina Oulun Palloseuran. Ottelusta ei maaleja puuttunut, sillä kamppailu päättyi tasatulokseen 2-2. Toiseen osaotteluun Ouluun lähdetään siis yksinkertaisella sapluunalla – voitolla Ykköseen. Tapiolan Urheilupuistossa ottelua seurasi komeasti yli 2000 katsojaa.

Honka aloitti ottelun hermostuneesti, jonka seurauksena OPS siirtyi johtoon jo ottelun 5. peliminuutilla. Vapaapotkun jälkitilanteesta oululaiset pääsivät yrittämään kahdesti maalintekoa. Honka-vahti Mika Johansson torjui ensimmäisen yrityksen, mutta toppari Ferreiran potku oli liikaa. Vierailijat siirtyivät 1-0-johtoon. Ottelun toisesta osumasta vastasi kotijoukkue Honka. Brassilaituri Douglas Silveira ampui kuudentoista alueen rajalta tuomitun vapaapotkun komeasti OPS-maalin oikeaan alanurkkaan. Osuma oli espoolaisille sangen vapauttava. Douglasin maalin jälkeen Honka oli mennä ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, mutta OPS-vahti Rodrigues torjui vaivoin Ilari Äijälän kaukaa tulleen vapaapotkun.

Ottelun 20. minuutilla OPS meni jälleen vierasjohtoon. Michael Nzekwe puski kuin varkain Honka-puolustuksen edestä pallon toistamiseen Honka-maaliin ja OPS johti nyt 2-1-lukemin. Puoliajan lopussa Honka sai rakenneltua vielä muutaman todella vaarallisen tekopaikan, mutta kärkiparina pelanneen Jean Silvan ja Kasperi Liikosen yritykset menivät molemmat yli maalin.

Toinen jakso käynnistyi 2-1-vierasjohdossa. Honka vastasi kuitenkin seuraavasta osumasta tasoittaen jälleen ottelun. Kovan rynnistyksen päätteeksi pallo ajautui aivan maalin edessä vapaana päivsystäneelle Liikoselle, joka ei tällä kertaa erehtynyt vaan laukoi Hongan tasoihin.

Liikosen tasoituksen jälkeen Hongalla oli saumat tehdä ottelussa johtomaalikin, mutta pallo ei mennyt OPS-verkkoon asti. Lähimmäksi pääsivät puolittaisessa läpiajossa ollut Silva sekä joukkueen kapteeni Tommi Saarinen, jonka puskun OPS-puolustus siivosi maaliviivalta. Kaiken kaikkiaan toinen puoliaika oli selvää Honka-hallintaa, ja mikäli peli jatkuu Oulussa siitä, mihin se Espoossa jäi niin Honka nousee otteluparista Ykköseen. Ensi sunnuntain Oulun ottelussa panokset ovat selvät. 3-3- tai suuremmalla tasapelillä sekä voitolla Honka nousee ensi kaudeksi Ykköseen. Muussa tapauksessa viime kauden nousukarsinta uusiutuu ja OPS pelaa ensi kaudella Ykköstä.

LÄHDE MUKAAN NOUSUKARSINTAMATKALLE OULUUN!

HK05, eli Hongan kannattajaporukka järjestää vieraspelimatkan Ouluun nousukarsintojen toiseen osaotteluun. Bussikyyti lähtee kello 5 sunnuntaiaamuna Tapiolan Kulttuurikeskuksen edestä. Matka maksaa 50 euroa. Se ei sisällä ottelulippua. Lähde mukaan kannustamaan Honka #KohtiYkköstä!

Ilmoittautumiset: hongankannattajat@hotmail.com

Karsintaennakko: Päävalmentaja Juho Rantala vs. OPS – Honka on valmis!

Esport Honka aloittaa nousukarsintarupeamansa huomenna, sunnuntaina 9. lokakuuta kotiottelulla Oulun Palloseuraa vastaan. Tapiolan Urheilupuistossa kello 16:30 alkava kamppailu on nousukarsintojen ensimmäinen osaottelu. Hongan päävalmentaja Juho Rantalan mukaan joukkue on valmis alkaviin nousukarsintoihin.

– Ensinnäkin haluan sanoa alkuun, että jokaiselle pelaajalle pitää nostaa hattua koko tästä menneestä kaksivuotisesta sesongista. Olemme pelanneet noin 50 sarjaottelua, joista olemme voittaneet 85 prosenttia. Cupissa olimme puolivälierissä, joten kyllä tässä on hommia tehty oikein, Honka-luotsi Juho Rantala sanoi.

Hongan kausi käynnistyi yllättävällä vierastappiolla TPV:lle 3-2-lukemin. Sen jälkeen on tullut vain yksi tappio sarjassa, ja jälleen kerran Hongan lohkovoitto varmistui hyvissä ajoin.

– Olemme reagoineet tappioihin oikealla tavalla. Otteet ovat aina parantuneet häviön jälkeen. Välillä tulee häviöitä, mutta tärkeää on, miten niistä pääsee yli. Esimerkiksi ensimmäisessä ottelussamme meillä oli haasteita puolustuspelaamisen kanssa, mutta saimme sen nopeasti kuntoon, sillä TPV-kamppailun jälkeen pidimme monta peliä nollan omassa päädyssämme. Nämä ovat yksittäisiä pelejä, mutta vaikuttava kokonaisuuteen.

Rantala on ollut todella tyytväinen täksi kaudeksi tulleisiin joukkueen uusiin hankintoihin. Kaikki ovat vakuuttaneet ja olleet laadukkaita pelimiehiä.

– Kaikki uudet pelaajat ovat tuoneet uuden lisän joukkueeseemme. Hyvä esimerkki on viime kaudella Kakkosen parhaaksi pelaajaksi valitun Filipe Mellon loukkaantuminen, jonka olemme saaneet korvattua hyvin.

Rantalan mukaan vanhat pelaajat ovat edesauttaneet suuresti uusien pelaajien mukaantuloa.

– Joukkueen sisällä vallitsee niin hyvä ilmapiiri, että porukkaamme on helppo tulla mukaan.

Ykkösen nousukarsinnat huipentavat Hongan kauden. Kuten on monta kertaa todettu, viimekautinen pettymys on kuopattu, ja nyt Honka on valmis tulevaan haasteeseen. Vippaskonsteja ei tarvita, sillä Hongan omalla laadukkaalla pallonhallintaan perustuvalla tekemisellä nousu Ykköseen on täysin omissa käsissä.

– Vastassa on erittäin laadukas ja hyvä joukkue. OPS:lla on vahvoja yksilöitä, joilta löytyy runsaasti tulivoimaa. Uskon kuitenkin, että kunhan pidämme oman pelimme tasapainossa niin hyvä tulee. Valmistautuminen on sujunut todella hyvin, ja joukkue on todellakin valmis aloittamaan karsinnat.

Juho Rantala, mitä haluat sanoa joukkueestasi?

– Olemme koko valmennusryhmän kanssa todella ylpeitä joukkueestamme ja pelaajista, joiden kanssa saamme työskennellä päivittäin. On hienoa tulla joka päivä työskentelemään hyvien pelaajien kanssa.

Honka on valmis!

 

EHTV: Sunnuntaina on ISO päivä!

EHTV-Karsintapläjäys!

Esport Hongan taival kaksiosaisessa karsintaottelusarjassa alkaa sunnuntaina. Honka kohtaa ensimmäisessä osassa Oulun Palloseuran kotikentällään Tapiolan Urheilupuistossa. Ottelu alkaa kello 18:30. EHTV vieraili Honka-kopissa ennen keskiviikon harjoituksia. Seuraavassa pelaajien ajatuksia tulevista nousukarsinnoista. 

SUNNUNTAINA!
”Kohti Ykköstä, Nousukarsintojen 1. osa!”

HONKA – OPS
Su 9.10. klo 16:30
Tapiolan Urheilupuisto

LIPUT!

EHTV: Tervetuloa junnut seuraamaan karsintoja!

Esport Honka kohtaa Ykkösen nousukarsinnoissa Oulun Palloseuran. Karsinnat alkavat Espoossa, Tapiolan Urheilupuistossa nyt sunnuntaina 9. lokakuuta kello 16:30. Honka, kapteeninsa Tommi Saarisen johdolla kutsuu seuran juniorit seuramaan huippujännittävää ensimmäistä osaottelua Tapiolan Urheilupuistoon!

”#KohtiYkköstä!”

HONKA – OPS

Su 9.10. Klo 16:30

Tapiolan Urheilupuisto