Pelaajaraportti: Toni Sjöstedt vs. Kiffen – ”Pitkästä aikaa pelasin kärjessä, ja kun hyökkääjä saa tehtyä maalin niin tottakai se tuntuu hyvältä”

Esport Hongan kauden viimeinen vierasottelu Kakkosessa päättyi 1-0-vierasvoittoon helsinkiläisestä Kiffenistä. Sunnuntai-iltana Töölön Pallokentällä pelatun ottelun ainoan maalin viimeisteli Toni Sjöstedt.

Sjöstedtin tekemä ottelun voittomaali syntyi heti ottelun alussa. Ottelua oli pelattu vain viisi minuuttia, kun ensimmäistä kertaa Kakkosessa avauksessa ollut Maximo Tolonen syötti hyvän kuljetuksen päätteeksi pallon Sjöstedtille, joka sijoitti pallon hallitusti alanurkkaan.

– Kiffen taisteli ottelussa hyvin. He myös puolustivat joukkueena hyvin, ja sen takia meidän maalipaikkamme jäivät suhteellisen vähiin, Sjöstedt kuvaili vastustajaa.

– Vaikka Kiffen taisteli ja puolusti hyvin niin heidän hyökkäyksensä tyrehtyivät aina huonoon syöttöön, eikä Kiffenillä loppujen lopuksi tainnut olla yhtään maalintekopaikkaa.

Omaan peliinsä Sjöstedt oli tyytyväinen. Siihen saattoi vaikuttaa myös nuorukaisen tekemä pelin ainut maali.

– Pitkästä aikaa pelasin kärjessä, ja kun hyökkääjä saa tehtyä maalin niin tottakai se tuntuu hyvältä.

Hongalla on Kakkosta jäljellä enää yksi ottelu. Se on kotikamppailu FC Ålandia vastaan. Ottelu pelataan tulevana lauantaina Tapiolan Urheilupuistossa kello 14 alkaen.

– Viikko alkoi tänään vapaapäivällä, ja huomenna aletaan keskittymään Kakkosen viimeiseen peliin. Tärkeintä on pitää koko ajan päällä hyvää fiilistä ja treenata entistä paremmin, jotta olemme valmiita, kun karsinnat alkavat. Suurimmalla osalla pelaajista on edelleen mielessä viime kauden tappio kurja tappio KPV:lle, ja olen varma, ettei kukaan halua joutua enää vastaavaan tilanteeseen!

Kuva: Juhani Järvenpää

Pelaajaennakko: Toni Sjöstedt vs. Kiffen – Hongan viimeinen vierasottelu

Esport Honka kohtaa tänään, sunnuntaina 25. syyskuuta Kiffenin Töölön Pallokentällä. Kotijoukkue Kiffen on sarjassa tällä hetkellä kuudentena. Honka on jo varmistanut lohkovoiton ja paikan Ykkösen nousukarsinnoissa.

Kiffenin taival Kakkosessa on ailahdellut. Välillä joukkue on ottanut kaksikin voittoa putkeen, ja sen jälkeen on tullut tappioputki. Viimeisimpään kahteen otteluun Kiffen ei ole ottaut voittoa. Cheikh Toure on joukkueen maalipyssy kuudella osumalla.

Honka hakee loppukauden kahdesta viimeisestä ottelusta hyvää fiilistä karsintoihin. Espoolaiset eivät ole hävinneet peliäkään vimeiseen seitsemään otteluun ja maalierokin on komea 27-2.

– Joukkueena olemme pelanneet todella hyvin. Peliesitykset paranevat koko ajan, ja se lupaa hyvää karsintoja ajatellen, Honka-laituri  Toni Sjöstedt sanoi.

Sjöstedt on ollut omaan peliinsä tyytyväinen, mutta vaatii itseltään pientä tarkkuutta maalintekoon.

– Minulla on hyvät fiilikset, vaikka aina ei ole päässyt pelaamaan. Meillä on kuitenkin niin tasokas joukkue ja ole vielä nuori pelaaja, joten se on ymmärrettävää.

Hongalla on jäljellä kaksi peliä Kakkosta ennen kuin alkaa nousukarsinnat.

– Joukkueessa on koko ajan hyvä ilmapiiri kopissa ja läppä lentää hyvin. Uskon, että kaikki ovat tyytyväisiä, ja keskittyminen on täysillä mukana joka hetki.

EHTV-pelaajaraportti: Valte Vuorela vs. Kiffen – ”Jos 6-0 voittaa niin kyllä silloin moni asia on pelaamisessa toiminut”

Esport Honka päihitti sunnuntai-iltana helsinkiläisen Kiffenin tennislukemin 6-0. Hongan maaleista vastasivat kahdesti osunut Elias Tuomela sekä kerran verkkoa heiluttaneet Eero Haapala, Robert Ivanov ja kauden ensimmäisessä Kakkosen pelissään maalin tehnyt Valte Vuorela. Hongan 2-0-maali merkitttiin omaksi maaliksi.

Hongan peli oli parantunut viime tiistain Espoon paikallisottelusta roimasti. Toisaalta myöskään Kiffen ei esimerkiksi prässännyt Hongan puolustusta läheskään siinä määrin kuin esimerkiksi FC Espoo. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo heti alussa, ja se oli yksi syy kotijoukkueen vapautuneeseen pelaamiseen. Osuman värkkäsi keskikentän pohjalla hyvän ottelun pelannut Robert Ivanov. Kulman jälkitilanteesta pallo ajautui boksin rajalle Ivanoville, jonka tarkka laukaus löysi tiensä vasempaan alakulmaan. Puoliajalle mentiin Hongan 2-0-johdossa, vaikka useampaankin osumaan oli tilaisuus. 2-0-maali tuli jakson loppuhetkillä ja siitä vastasi Kiffenin oma puolustaja.

Toinen puoliaika käynnistyi, kuten niin monta kertaa aikaisemmin kotijoukkueen komennossa. Keltamustassa kotiasussa pelaava Honka katkaisi lähes lopullisesti vierailijoiden pyristelyn Elias Tuomelan 3-0-maalilla. Myös Tuomelan osuma syntyi kulmapotkun seurauksena. Lopullisesti Kiffenin selkäranka katkesi vartti ennen ottelun loppua. Jo kolmannen kerran ottelussa Toni Sjöstedtin kulmapotku löysi Honka-pelaajan pääkopan. Tällä kertaa asialla oli toppari Eero Haapala. 5-0-maalista vastasi toistamiseen Tuomela ja illan viimeinen sekä samalla upein osuma syntyi kauden ensimmäisen Kakkosen ottelunsa pelanneen Valte Vuorelan lapikkaasta.

– Olimme hyvin varautuneet Kiffenin pelitapaan. Jos 6-0 voittaa niin kyllä silloin moni asia on pelaamisessa toiminut. Tietenkin henkilökohtaisesti tuntuu upealta palata kolmen kuukauden loukkaantumisen jälkeen pelille, Vuorela kertoili pelin jälkeen.

Kiffen-ottelu oli junioreille lähtölaukaus tällä viikolla alkaneeseen Helsinki Cupiin. Esport Honka toivottaa kaikille junioripelaajille mukavaa turnausta!

MAALIKOOSTE

Kuva: Jarno Piironen

 

Pelaajaennakko: Jatuli Laevuo vs. Kiffen – ”Huomenna alusta asti hereillä”

Esport Honka kohtaa huomenna, sunnuntaina 3.7. helsinkiläisen Kiffenin. Kiffen on sarjataulukossa keskikastissa, kun taas Honka johtaa sarjaa. Huominen ottelu on lähtölaukaus ensi viikolla alkavalle Helsinki Cup-turnaukselle, ja ennen kamppailun alkua palkitaan myös Honka-junioreita.

Kiffen aloitti sarjan kahdella voitolla. Sen jälkeen on tullut tasaisesti niin voittoja, tappioita kuin tasapelejäkin. Vaikka Kiffen on tällä hetkellä sarjassa kuudentena niin huomisella voitolla helsinkiläinen vierasjoukkue nousisi jopa kolmanneksi. Viime kamppailussaan Kiffen pelasi 1-1-tasapelin Viikinkejä vastaan.

Hongan viime peli oli vaikea. Paikallisvastustaja FC Espoo laittoi erittäin hyvin kapuloita sarjakärjen rattaisiin ja olikin lähellä myös voittaa ottelun. Honka kuitenkin nousi viimeisellä vartilla 0-2-tappiolta 2-2-tasapeliin. Tasapeli oli samalla Hongan ensimmäinen tämän kauden sarjassa.

– Saimme luotua Espoo-pelissä hyviä paikkoja, mutta viimeistely ontui. Annoimme myös vastustajan päästä liian helpolla, ja saivat rakenneltua muutaman todella vaarallisen paikan, Honka-puolustaja Jatuli Laevuo sanoi.

– Pelissä hyvää oli lopun nousu sekä loppuun asti pelaaminen. Muuten oli aika nihkeää pelaamista. Alusta asti pitää olla huomenna hereillä.

Laevuo itse seurasi FC Espoo-ottelua vaihtopenkiltä. Laitapuolustajan mukaan miehellä on sujunut hyvin viime aikoina harjoituksissa hieman vaikeamman jakson jälkeen.

– Nyt olen mielestäni löytänyt taas hyvän meiningin päälle, ja varmasti sitä kautta pystyn auttamaan joukkuetta.

Huomiseksi Laevuo toivoo paljon katsojia peliin.

– Otteluissamme olemme aina saaneet katsojista hyvän fiiliksen päälle. Kentällä on aina mukavaa, kun katsomo pitää kovaa ääntä!

”HESA CUP-matsi”

HONKA – Kiffen

Klo 18:30

Tapiolan Urheilupuisto

LIPUT!

TERVETULOA!

 

Helsinki Cup-muistoja – Kasperi Liikonen

Legendaariseksi turnaukseksi muodostunut Helsinki Cup pelataan jälleen ensi viikolla. Moni Hongan nykyisistä pelaajista on taistellut Helsinki Cupin nurmilla. Turnauksen perustajäsenistöä tulee myös Hongasta, sillä pitkän linjan valmentajasuuruus Raimo Konkola sekä hiljattain menehtynyt Honka-legenda Raimo Helander ovat turnauksen alulle panijoita. 

– Todella mahtava junioriturnaus. Ensimmäiset muistot turnauksesta ovat, kun pääsi pelaamaan ulkomaalaisia joukkueita vastaan, vuonna 1994 syntynyt Honka-laituri Kasperi Liikonen kertoi.

Liikonen muistaa elävästi monia hienoja hetkiä ”Hesa Cupista”, mutta kaikkein upeimmat muistot ovat ottelut Venäjän suurseura Dynamo Moskovaa ja erästä saksalaista seuraa sekä HJK:ta vastaan pelatut kamppailut.

– Venäläisiä vastaan pelasimme viimeisenä vuotenani C-15-junioreissa. Meillä ei pitänyt olla ensimmäisellä jatkokierroksella mitään saumoja, mutta niin vain silloinen seurani FC Espoo marssi 2-0-voitolla jatkoon. Itsekin osuin siinä kamppailussa. Toinen joukkueen osalta kova saavutus oli, kun pelasimme HJK:ta vastaan Premier Cup-vuotena, kun ”Klubilla” oli käytännössä ikäluokan paras jengi. Siinäkin ottelussa meidän piti paperilla ottaa rumasti selkään, mutta niin vain taistelimme 0-0-tasapelin. Henkilökohtaisesti paras muisto on tekemäni neljä maalia saksalaisen joukkueen verkkoon, Liikonen kertasi ikimuistoisia hetkiään.

– Pisimmälle olen päässyt 12-13-vuotiaana, kun tipuimme juuri Hongalle puolivälierissä.

Liikosen mukaan Helsinki Cup oli yksi kesän kohokohdista. Mökkeilyt ja muut kesäasiat oli siirretty hyvissä ajoin sivuun turnauksen tieltä.

– Ensimmäisen kerran olin mukana 8-vuotiaana, ja viimeisen turnauksen pelasin 15-vuotiaana. Ja siinä välissä tuli osallistuttua joka kesä.

Myös tänä vuonna Liikonen tullaan näkemään Helsinki Cupissa, mikäli kiireet sallivat. Tosin tällä kertaa vain katsojan roolissa.

– Pari serkkuani pelaa nuoremmissa ikäluokissa, joten olisihan se mukava käydä verestämässä muistoja ja katsomassa pelejä.

Honka pelaa seuraavan kotiottelunsa sunnuntaina 3.7. Kiffeniä vastaan. Ottelu alkaa Tapiolan Urheilupuistossa kello 18:30. Kyseessä on samalla lähtölaukaus Helsinki Cupiin, ja Hongan junioripelaajia palkitaankin ennen ottelun alkua.

– Toivottavasti sunnuntaina meininki on samanlainen, kun tiistain FC Espoo-ottelussakin. Oli mahtavaa pelata upean kotiyleisön edessä. Ainut harmi oli, ettemme voineet tarjota katsojille voittoa, Liikonen lopetti ja toivotti kaikki tervetulleiksi sunnuntain kotipeliin.

”HESA CUP-matsi”

HONKA – Kiffen

Su 3.7. Klo 18:30

Tapiolan Urheilupuisto

Liput

TERVETULOA!