Esport Honka nousee ensi kaudeksi Miesten Ykköseen!

Esport Honka voitti sunnuntaina ratkaisevassa nousukarsintaottelussa Oulun Palloseuran 2-1-lukemin. Näin ollen espoolaiset nousevat ensi kaudeksi 4-3-yhteismaalein Miesten Ykköseen. Hongan molemmat maalit tulivat rangaistuspotkuista. Viimeistelijöinä Jean Silva ja Robert Ivanov.

Honka aloitti ottelun todella räväkästi. Espoolaisten kärkihyökkääjä Rony Huhtala oli läpiajossa jo kamppailun ensimmäisellä minuutilla, mutta miehen kuti meni hiukan ohi maalin. Kolme minuuttia myöhemmin Honka sai rangaistuspotkun. Elias Tuomela kaadettiin rangaistusalueella, ja Silva laukoi pallon hallitusti OPS-maalin vasempaan alanurkkaan. Honka johti ottelua 1-0.

Hongan johto-osuman jälkeen peli tasoittui, ja OPS pääsi peliin mukaan. Oululaiset saivat rakenneltua aivan ensimmäisen jakson lopussa hyvän tekopaikan vasemmalta laidalta, ja lopulta pallon suti Honka-maaliin OPS:n Konstantin Belov. Kamppailu oli 1-1, ja tällä tuloksella OPS oli kiinni Ykkösen paikassa.

Toisen puoliajan alussa OPS sai vaarallisen tekopaikan Hongan rangaistusalueelle, mutta lopulta Matias Juntusen laukauksen Ivanov blokkasi komeasti. Toinen puoliaika eteni muuten suhteellisen tarkasti, eikä tilanteita syntynyt. Ottelun viimeisten 20 minuutin alettua alkoi tapahtumaan. Ensin Hongalta Jatuli Laevuo pääsi oikealta laidalta makoisaan maalintekopaikkaan. Laevuon yrityksen OPS-vahti Rodrigues torjui kulmaksi. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta pallo koski OPS-pelaajan kättä, ja pallo laitettiin ottelussa toistamiseen pilkulle. Tällä kertaa laukojaksi asettui Ivanov. Hienon kauden pelanneen nuorukaisen päätä ei kylmännyt vaan mies laukoi pallon varmasti OPS-maalin vasempaan alanurkkaan. Honka johti ottelua 2-1-lukemin ja otti askeleen lähemmäs kohti Ykköstä.

Viimeisen kymmenen minuutin aikana pallo kävi vielä kertaalleen Honka-maalin ylärimassa sekä ottelun lisäajalla Honka-kärki Huhtala ajettiin ulos toisella keltaisella kortilla. Mikään ei kuitenkaan pysäyttänyt espoolaisia vaan joukkue marssi 2-1-voitolla ensi kaudeksi Miesten Ykköseen.

Honka haluaa kiittää OPS:aa hyvästä vastuksesta sekä omia Honka-junioreitaan, Hongan kannattajaporukkaa HK05;ta ja koko honkalaista yhteisöä uskomattomasta tuesta nöiden kahden kauden aikana. Nyt on yksi etappi saavutettu, kun ensi kaudella Tapiolan Urheilupuistossa pelataan Miesten Ykköstä!

#KohtiYkköstä – HK05-jäsen Saku Niinivaara

Hongan kannattajaporukan yksi päähenkilöistä on Saku Niinivaara. Miehen mukaan ennakkoon nähden 2-2-tasatulos kotiottelusta olisi ollut pettymys, mutta pelin jälkeen miehellä oli luottavainen olotila Hongan Ykköseen pääsystä. Miksi näin?

– 2-2-tulos ei tosiaan ennakkoon olisi kuulostanut hyvältä. Pelitilanteiden valossa, ja hyvän toisen puoliajan takia usko on kova, että Ykköseen nousu tapahtuu Oulussa tulevana sunnuntaina.

Hongan kannattajaporukka HK05 piti jälleen läpi ensimmäisen osaottelun hyvää meteliä. Varsinkin ottelun alussa nähty tifo: ”Nyt etelässä, kohta koko Suomessa!” oli todella komeaa katsottavaa.

– Joo, näyttävän näköistä meininkiä oli. Ehkä olisi voinut tosin olla vielä hiukkasen parempikin tunnelma katsomossa. Tifo oli kekseliäs. Eri vaihtoehtoja pyöri mielessä, mutta tämä, johon päädyttiin oli sillä tavalla kuvastava, että Kakkonen toimii vielä aluelohkottain, mutta Ykkönen on jo kansallinen sarja. Siinä oli sisältöä!

Toinen osaottelu pelataan sunnuntaina Oulussa. Kamppailu alkaa kello 15, joten Hongan kannattajilla tulee aikainen aamu. Mitään spesiaalia Niinivaara ei uskalla luvata, mutta ääntä tullaan pitämään – se on aivan varma!

– Aamulla kello viideltä on lähtö Tapiolan Kulttuurikeskuksen edestä. Pelin jälkeen tullaan takaisin. Aikaa on varattu matkoja varten hyvin, joten jaloittelemaankin pääsee kesken matkustamisen, Niinivaara kertoi.

– Siihen nähden, että kyseessä on sunnuntai ja reissu Ouluun niin osanottajamäärä on todella iso. Näillä näkymin bussi on tulossa täyteen, ja muutama kymmen tulee vielä omilla kyydeillään.

Itse peliltä Niinivaara odottaan tietenkin Hongan voittoa.

– Kuten mainitsin, toinen puoliaika näytti erittäin hyvältä ja loi uskoa. Liikosen maalin jälkeen OPS oli ihan köysissä. Oululaiset vaikuttivat puolustuslinjassa suhteellisen haavoittuvaisilta, Niinivaara analysoi.

– Honka voittaa 2-0, ja nousee Ykköseen! Maalintekijöinä Silva ja kapteeni Saarinen, jolla oli maali lähellä jo ensimmäisessä ottelussa.

 

LÄHDE MUKAAN NOUSUKARSINTAMATKALLE OULUUN!

HK05, eli Hongan kannattajaporukka järjestää vieraspelimatkan Ouluun nousukarsintojen toiseen osaotteluun. Bussikyyti lähtee kello 5 sunnuntaiaamuna Tapiolan Kulttuurikeskuksen edestä. Matka maksaa 50 euroa. Se ei sisällä ottelulippua. Lähde mukaan kannustamaan Honka #KohtiYkköstä!

Ilmoittautumiset: hongankannattajat@hotmail.com

Fanimatkalle Valkeakoskelle ja Ahvenanmaalle?

 

Esport Hongalla on keskiviikkona, 15.6., todella tärkeä Suomen Cupin puolivälierä-kamppailu Valkeakoskella Ykkösessä pelaavaa Hakaa vastaan. Ottelu alkaa kello 18:30. Hongan kannattajajoukko lähtee joukkueen mukaan saalistamaan paikkaa neljän joukossa.

– HK05 tulee lähtemään Valkeakoskelle noin 20 hengen voimin. Arkipäivä on monelle hankala, HK05-jäsen Saku Niinivaara kertoi.

Lähtö Valkeakoskelle on Tapiolan Kulttuurikeskuksen edestä kello 16:30 keskiviikko-iltapäivänä. Matkalla on yksi pysähdys ja takaisin tullaan ottelun jälkeen.

– Moni pääsee töistä kello 15-16, niin siinä on hyvin aikaa ehtiä mukaan fanireissulle. Reissu on kaikille Honka-mielisille avoin, Niinivaara sanoi ja toivoi, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan kannustamaan Hongan Cupissa neljän joukkoon.

Niinivaara järjestää myös paraikaa kannattajien reissua Ahvenanmaalle. Honka kohtaa FC Ålandin vieraissa tasan kuukauden päästä lauantaina 9.7. Ottelu alkaa kello 20.

– Siitä on tulossa varmasti mahtava reissu. Todellinen klassikkomatka jo Veikkausliigan ajoilta.

Fanireissu Ahvenanmaalle starttaa Kulttuurikeskuksen edestä kello 5:30. Siitä faniryhmä suuntaa bussilla Turkuun, josta Viking Line-niminen laiva lähtee Ahvenanmaalle vähän ennen kello 9. Lautta on Ahvenanmaalla päiväsaikaan. Illalla on ottelu, ja sen jälkeen kannattajat tulevat joukkueen kanssa samalla laivalla, eli Silja Linella takaisin Helsinkiin.

– Vielä ei ole puhuttu Hongan johdon kanssa erillisestä ohjelmasta, mutta varmasti jotain pientä on luvassa, Niinivaara kertoi.

– Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Laivamatka täytyy järjestää oman porukan kanssa itse, mutta kyyti Turkuun järjestyy kyllä.

Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut sähköpostilla osoitteeseen: hongankannattajat@hotmail.com.

Hongan pelaajat ja valmentajat tukemaan seuran kannattajatoimintaa

Esport Hongan pelaajat ja valmennus ovat lähteneet mukaan seuran kannattajatoimintaan. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaajat ovat ostaneet kannattajajäsenyyden, jolla he tukevat Hongan faniporukan, HK05:n toimintaa. 

– Erittäin mahtava juttu tietysti, että seurayhteisö toimii tavalla, jossa fanit, pelaajat ja valmentajat tekevät yhteistyötä, HK05:n Saku Niinivaara kertoi.

Honka-pelaaja Joel Perovuo oli Niinivaaran kanssa samoilla linjoilla.

– Mahtava rakentaa tätä seurayhteistyötä yhdessä fanien kanssa. Omalla urallani en aiemmin ole vastaavaa kokenut tai kuullut. Mielestäni Hongassa me olemme normaalia enemmän kannattajiemme kanssa tekemisissä, ja se on hieno juttu.

Kannattajäsenyys tarkoittaa, että pelaajat ja valmentajat ovat nyt virallisesti HK05:n jäseniä.

– Pelaajien ja valmentajien suurin tarkoitus on varmasti tukea seuran fanitoimintaa. Tavallinen katsoja, joka ostaa jäsenyyden nauttii kannattajille suunnatuista eduista ja mahdollisista alennuksista. Jäsenyyden kautta on myös mahdollista saada oma ääni kuuluviin, Niiinivaara avasi.

Perovuo toivoo, että tulevaisuudessa olisi fanitapaamisia.

– Voisi olla esimerkiksi hienoa pelata ottelu HK05:ta vastaan, Hongan keskikenttäpelaaja heitti ajatuksen ilmoille.

 

Kun ostaa Hongan kannattajien kausikortin, maksaa samalla jäsenyydestä. Muussa tapauksessa jäsenyys kustantaa 15 euroa.

– Meillä on kavereita, jotka ovat esimerkiksi armeijassa ja maksavat pelkästä jäsenyydestä, koska eivät ehdi käymään otteluissa. Näin he osallistuvat fanitoimintaan ja joukkueen kannattamiseen myös asevelvollisuuden aikana.

Niinivaara antoi vielä loppuun pelillisen kommentin Hongan alkukaudesta, sekä ennakoi fanien kannalta tulevaa Espoon paikallisottelua EsPaa vastaan.

– Peli näyttää paremmalta koko ajan. Turha enää miettiä sitä ensimmäistä Tampereen tappiota(TPV:lle 3-2-tappio). Jos jossain vaiheessa on pakko hävitä niin parempi, että heti alkuun, Niinivaara sanoi.

– Espoon paikallisottelu on varmasti mielenkiintoinen kamppailu, vaikkakin ”derbyllä” on suhteellisen nuori historia. Meiltä on tietysti porukka myös tulossa!

Perovuo oli tietysti iloinen kuullessaan, että kannattajia on tulossa jälleen Matinkylään.

– Kavereilla on mahtava asenne. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, on pelaajien mielestä hienoa, että he jaksavat Kakkosessakin meitä kannustaa. Nähdään Matinkylässä!

Kuva: Juhani Järvenpää

Pelaajaennakko: Perovuo vs. SalPa – Honka hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa

 

Esport Honka kohtaa huomenna, lauantaina Salon Palloilijat vieraskentällä. Ottelu on Hongalle kauden kolmas. Salosta Honka lähtee hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa.

Hongan kausi Kakkosessa alkoi tappiolla, kun Tampereen Pallo-Veikot kukisti espoolaisryhmän viime torstaina lukemin 3-2. Sunnuntaina Honka kaatoi kuitenkin FC Kontun vakuuttavin 5-0-lukemin kotiyleisönsä edessä.

– Luottavainen fiilis on, että hoidamme jatkossa peleistä voitot. Tampereen tappiota turha käydä enempää läpi. Vastustaja teki pari sellaista flipperimaalia, etten vastaavaa ole ennen nähnyt. Asioita olisi kuitenkin pitänyt tehdä silloin eri tavalla, keskikenttäpelaaja Joel Perovuo kommentoi.

Perovuo sanoi, että Hongan oma tekeminen, eli pallollinen pelaaminen vaatii hyviä olosuhteita, ja Tampereen pieni tekonurmikenttä ei vastannut tätä. Mies kuitenkin totesi, ettei saa liikaa mennä fasiliteettien taakse, koska sitä on painotettu, että tulee voittaa vaikka pelattaisiin jäällä.

– Kontu-pelistä otimme selvän voiton. Teimme paljon duunia ja helsinkiläiset putosivat kyydistämme. Heillä oli kuitenkin erittäin hyvin organisoitu nippu, ja oli vaikeaa päästä sen läpi. Työn kautta yleensä päästään siihen tilanteeseen, että jossain vaiheessa saamme rikottua vastustajan sumpun, Perovuo kertoi, ja totesi alkukesän tuottavan Hongan kaltaiselle joukkueelle paljon ongelmia.

– Alkukesästä kentät eivät ole vielä täydellisessä kunnossa niin se tuottaa omat vaikeutensa joukkueille, jotka pyrkivät selkeään pallonhallintaan ja pelivälieen maassa pitämiseen. Tapiolassa kenttämestarit ovat tehneet huikeaa työtä, ja kenttä on todella hyvässä kunnossa jo nyt. Se vaatii kuitenkin vielä pari viikkoa aikaa, että esimerkiksi Tapiolan nurmella pystyy pelaamaan huolettomasti. Helppojen virheiden määrä vähenee hyvien kenttien johdosta.

Omasta pelaamisestaan mies totesi, että myös parannettavaa riittää. Kauden ensimmäinen ottelu Tampereella oli myös Perovuolle hankala.

– Vaikka olin mukana rakentelemassa Tampereella molempia osumiamme niin myös itselläni oli pelin sisällä vaikeuksia, koska peli oli ilmapallottelua ja suoraviivaista hyökkäämistä. Se oli pakon sanelemaa pienellä kentällä. Erosi paljon normaalista fudispelistä. Kontua vastaan tuli tehtyä muutama helppo virhe, mutta myös paljon hyviä asioita.

Honka on harjoitellut viikolla omaa tekemistään, kuten aina. Treeneissä on käyty läpi prässäämistä, pelinavausta ja ryhmitystä. Toissapäivänä, tiistaina joukkue pelasi koko kentällä hakien lisää juoksuvoimaa kesää silmällä pitäen. Tänään Honka käy läpi SalPa-ottelua yksityiskohtaisemmin videopalaverissa. SalPa on sarjataulukossa kahden pelatun ottelun jälkeen Hongan edellä. Salolaisilla on allaan kotivoitto Klubi o4:sta sekä vierastasapeli Viikinkejä vastaan.

– Tosiaan, tänään saa varmasti tietää joukkueesta enemmän. Heillä pitäisi olla kuitenkin hyvä ryhmä kasassa. Maalipaikat pitää käyttää hyödyksi, Perovuo sanoi.

Huomiseen SalPa-otteluun lähtee tuttuun tyyliin mukaan Hongan kannattajaryhmä HK05.

– Kuten viime vuonnakin niin tänäkin vuonna kundien toiminta on erittäin kunnioitusta herättävää meidän pelaajien mielestä. Todella siisti juttu, että vaikka pelataan Kakkosta niin pojat jaksavat reissata meidän kanssa. Se antaa omaan tekemiseen todella paljon lisää virtaa! Tärkeä juttu koko organisaatiolle, Perovuo kiitteli.

HK05:n järjestämälle kannattajamatkalle pitäisi olla paikkoja vielä auki, joten jos haluat mukaan niin ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen: hongankannattajat@hotmail.com. Matka maksaa 20 euroa, ja se sisältää kuljetukset sekä ottelulipun.

Kuva: Juhani Järvenpää

EHTV: Nousukarsinta osa 1. – Hongalle jäi kirittävää kotiotteluun

Esport Hongan ja KPV:n välinen nousukarsinta potkaistiin käyntiin viime lauantaina Kokkolassa. Ensimmäisen osaottelun voitti kotijoukkue KPV lukemin 1-0.

Kokkolalaisten maali syntyi heti ottelun alussa. Vajaa kymmenen minuuttia oli pelattu, kun KPV:n Matthew Mendy puski kulmapotkusta ottelun ainoan maalin. Honka tyylilleen uskollisena painoi oikestaan koko loppupelin, mutta se ei pystynyt rikkomaan kotijoukkueen puolustusmuuria.

– Kova peli oli. KPV on erittäin fyysinen joukkue. He rikkoivat meidän pelin tehokkaasti, ja kävivät tekemässä kulmast yhden tarvittavan maalin. Luulen, että KPV onnistui varmaan aikalailla niiden suunnitelmassa. Ei onnistuttu tekemään vierasmaalii, mutta edelleen löytyy joukkueessa kova luotto siihen, että kotiottelu kääntyy meille ja nousemme Ykköseen, Hongan keskikentän moottori Joel Perovuo kommentoi ottelun jälkeen.

Perovuon mukaan ihmeitä ei tule tapahtumaan ennen tulevaa lauantaita. Honka palautteli sunnuntaina, ja nyt viikolla on tarkoitus vetää muutamat hyvät harjoitukset.

– Varmaan tulee myös silmäiltyä videota viime ottelusta. Vaikka panokset ovatkin suuret, niin tuleva ottelu on kuitenkin aivan tavallinen fudispeli. Kliseisesti vain oman pelin kautta voimme vaikuttaa  ottelun lopputulokseen. Hallitsimme tänään paljon pelitilanteita, mutta valitettavasti se ei näkynyt tulostaululla.

Loppuun Perovuo lähetti kiitokset vielä Kokkolaan asti tulleelle 50-päiselle Hongan fanijoukolle, Hongan Kolistajille.

– Tosi hieno homma ,että jätkät tulivat tänne asti meitä kannustamaan. Erittäin harmissaan olen etenkin heidän puolestaan, ettemme saaneet parempaa tulosta Kokkolasta. Toivottavasti ensi lauantaina tulee paljon väkeä kannustamaan niin me hoidamme homman kotiin.

Nousukarsinnan toinen osa pelataan tulevana lauantaina Espoossa, Tapiolan Urheilupuistossa. Ottelu KPV:ta vastaan alkaa kello 15. 

Liput otteluun osoitteesta: lippuautomaatti.fi/esport

TERVETULOA!

Vaajakoskelta kotiin kolme pistettä rikkaampana – ”Kauden parasta peliä”

Esport Honka kampesi FC Vaajakosken tieltään. Vaajakoskella pelattu ottelu päättyi Honka-juhliin lukemin 0-4. Lopputulos olisi voinut olla rumempikin, sillä jo 30 peliminuutin jälkeen espoolaiset johtivat 0-3.

Honka aloitti ottelun erinomaisesti. Niki Otaru vei Hongan ensimmäisestä hyökkäyksestä 0-1-vierasjohtoon. 0-2-lukemat tyylitteli Joel Perovuo komealla kaukolaukauksella 25 metristä. Ja ensimmäisen puolen tunnin täydensi John Weckström 0-3-maalilla.

– Kauden paras peli varmaan. Me olimme tänään todella hyviä, Hongan komeimman maalin ainakin omien sanojensa mukaan iskenyt Joel Perovuo kertoi.

– Vastustaja prässäsi ylhäältä, ja pelasimme hyvin niiden prässin läpi. Loimme varsinkin ensimmäisellä jaksolla todella paljon erinomaisia maalipaikkoja.

Toisella puoliajalla Honka otti rauhallisemmin. Espoolaiset pitivät palloa ja loivat muutamia maalipaikkoja, eivätkä päästäneet Vaajakoskea paikoille.

– Edelleen viimeisellä kolmanneksella, eli vastustajan rangaistusalueen sisällä meillä on parannettavaa. Meidän pitäisi hyökätä suoraviivaisemmin.

Hongan kannattajaryhmä HK05 oli lähtenyt juhlimaan 10-vuotistaivaltaan Vaajakoskelle. Noin satahenkinen faniryhmä loi upean tunnelman otteluun.

– Pojilla oli hienot ilotulitukset ja soihdut mukana! Siistiä nähdä, että kundit jaksaa tulla katsomaan meidän esityksiämme näin kauas asti, Perovuo ylisti.

– Omasta mielestäni soihdut kuuluvat kannattajakulttuuriin, kunhan ne eivät aiheuta mitään haittaa ulkopuolisille.

Kuvasatoa lauantain kamppailusta, HK05:n marssista sekä kutsuvierastilaisuudesta

honka1 honka2 honka3 honka4 honka5 honka6 honka7 honka8 honka10 honka11 honka90

Brassit alustivat Hongan voiton – HK05:lta loistava panos Honka-ottelussa

Esport Honka nappasi lauantaina kauden 18. voittonsa sarjajumbo NJS:n kustannuksella. Viikonloppuna pelattu Honka-ottelu päättyi espoolaisten voittoon lukemin 2-0.

Kuten niin monesti aiemminkin tällä kaudella, myös NJS:aa vastaan Honka oli läpi ottelun niskan päällä. Maalipaikat olivat kuitenkin jälleen kotijoukkueella harvassa. Hongan päästi piinasta uusi brassikärki Jean Silva. Härkämäinen kolossihyökkääjä puski komeasti takatolpalta Jatuli Laevuon keskityksestä.

Viisi minuuttia avausmaalin jälkeen ensimmäisen maalin viimeistellyt, lempinimeä El Toro kantava Silva vapautti toisen brassin, Felipe Mellon pahantekoon. Mellon hyvä laukaus sujahti NJS-maalivahdin jalkojen kautta maaliin.

– Ensimmäinen jakso alotettiin hyvin. Ajan kysysmys millon eka maali. Ikävä kyllä tuntu siltä, että joukkue ajatteli peli oli hoidettu jo ekal jaksol. Lopetettiin palloton liike. Styöttöketjut lyyhyiksi.

Toisella jaksolla ei maaleja nähty. Puoliajan vaarallisin tilanne syntyi vierailijoille. Mutta NJS-laukauuksen pysäytti komeasti alanurkasta Honka-vahti Ville Hursti.

Honka-kärki Silva on näyttänyt heti ensimmäisessä kahdessa pelaamassaan ottelussa olevansa pelimies. Erittäin vahva kärkipelaaja on varsinkin pääpallotilanteissa hankala pidettävä vastustajan puolustajille. Isosta koostaan huolimatta mies jaksaa tehdä myös paljon töitä kentällä.

– Otimme tärkeät kolem pistettä. Oli mukavaa tehdä maali ja antaa syöttö Mellolle. Tiedän kuitenkin, että pystyn parempaankin. Viime kamppailussa pelasin 25 minuuttia ja tänään 90 minuuttia, eli pääsen pikkuhiljaa paremmin peliin mukaan, Silva kommentoi.

Silva itse otti muutaman kerran kosketusta nurmeen vastustajan rikottua miestä. Muun muassa selkä ja toinen jalka olivat koetuksella. Silva kuitenkin itse kertoi, että särkylääkkeiden voimalla kivut menevät ohitse.

– Emme tehneet tänään virheitä ja loimme paikkoja. Myös itselläni oli pari paikkaa, joista olisi pitänyt viimeistellä paremmin. NJS oli hyvä joukkue, joka puolusti kurinalaisesti ja iski hyviä vastahyökkäyksiä. Heillä oli isoja puolustajia, mutta mielestäni olimme koko ajan hallitsevampin osapuoli.

– Silva on päässyt hyvin joukkueeseen sisään, Honka-luotsi Sampo Koskinen kertoi.

Ennen ottelun alkua Hongan kannattajaryhmä HK05 juhlisti 10-vuotistaivaltaan marssin merkeissä. Kannattajat loivat koko ottelun ajan loistavaa tunnelmaa.

– Tapahtuma oli hieno ja HK05:lta upea spektaakkeeli kentän laidalla. Upeaa olla mukana, Koskinen kehui.

Hongan kannattajien fanimatka Vaajakoskelle – Ilmoittaudu mukaan!

HK05 järjestää fanimatkan Vaajakoskelle lauantaina 29.8. seuraamaan Esport Hongan vierasottelua FC Vaajakoskea vastaan.
10:00 – Bussi starttaa Tapiolan Kulttuurikeskukselta (Kulttuuriaukio 2) kohti Vaajakoskea.
13:30-14:00 – Bussi perillä Vaajakoskella. Tutustumista paikalliseen kulttuuriin ennen ottelua.
16:00 – FCV – FC Honka @Vaajakosken Liikuntapuisto
18:00 – Bussi takaisin kohti Espoota ja Tapiolaa.
n. 22:00 – Perillä Tapiolassa.

Monelta? -Lähtö 10:00, ottelu 16:00, paluu n. 22:00
Mistä? -Tapiolan Kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo.
Minne? -Vaajakosken liikuntapuisto, Urheilutie 36 A, 40800 Vaajakoski.
Paljonko? -25 euroa (sisältäen ottelulipun).
Miten mukaan? -Ilmoittautumiset hongankannattajat@hotmail.com. Viestissä oma nimi ja puhelinnumero yhteystiedoksi.

Edeltävänä lauantaina 22.8. HK05 juhlistaa kymmenvuotis-taivaltaan Kotiottelussa NJS:aa vastaan.

12:00 – Pre-match -etkot @Sherlock Pub (Pohjantie 3)
14:45 – Marssi Heikintorin ja Sherlockin kulmilta kävellen kohti Tapiolan Urheilupuistoa
16:00 – FC Honka – NJS @Tapiolan Urheilupuisto
19:00 – HK05:n viralliset jatkot/iltajuhla Bada Bingissä (Itätuulenkuja 10) kaikille täysi-ikäisille Honkamielisille avoimessa yksityistilaisuudessa. (K18)
22:00 – Yksityistilaisuus on ohi, ja juhlat jatkuu…