EHTV-pelaajaraportti: Nosh A Lody vs. FC Åland – Nousukarsintakenraalista komea voitto

Esport Hongalle komea 5-0-kotivoitto Kakkosen kauden viimeisessä ottelussa FC Ålandia vastaan. Hongan voitto tiesi FC Ålandin tippumista Kolmoseen. Ottelu oli siitä harvinainen, että jokaisen maalin teki eri pelaaja. 

Honka aloitti ottelun räväkästi ja siirtyi jo kolmannella minuutilla 1-0-johtoon. Douglas Silveiran komea vapaapotku ohitti FC Ålandin maalivahti Marc Nordqvistin. Myös toinen Hongan maali syntyi erikoistilanteesta. Niki Otarua rikottiin rangaistusalueella rikkeen arvoisesti. Rangaistuspotkun laukoi sisään Jean Silva. Osuma syntyi, kun ottelua oli pelattu 23 minuuttia. Tauolle siirryttiin Honka-johdossa 2-0.

Jo tässä vaiheessa oli lähes selvää, että FC Åland tippuisi Kolmoseen. Joukkueen oli pakko voittaa Honka, ja sekään ei välttämättä olisi riittänyt muiden pelatessa ristiin. Joten toiselle jaksolle ei suurempaa panosta jäänyt. Honka piti palloa lähes koko ensimmäisen puoliajan, ja siitä jatkettiin myös toisella jaksolla.

Toisella jaksolla maaleja syntyi kolme. Ensin kentälle 62. peliminuutilla vaihdettu Toni Sjöstedt laukoi minuuttia myöhemmin ensimmäisellä kosketuksellaan pallon verkkoon. Osumaan oivallisen syötön antoi Tarik Boschetti. Kymmenen viimeisen minuutin aikana Honka onnistui kahdesti, eikä kolmaskaan osuma ollut kaukana. Rony Huhtala teki 4-0-maalin toistamiseen rangaistuspotkusta. Aivan ottelun loppuhetkillä nähtiin ottelun mielenkiintoisimmat hetket, kun ensin Kasperi Liikonen ehti jo tuulettaa 5-0-osumaansa. Pallo oli jo maalissa, mutta tuomari hylkäsi maalin FC Ålandin puolustajan käsivirheen takia. Tilannetta seuranneen rangaistuspotkun torjui FC Åland-maalivahti Nordqvist. Torjunta meni yli päätyrajan, ja Honka sai viimeisen tilanteensa kulmapotkusta. Siitä tuli myös maali, kun Elias Tuomela puski loppunumeroiksi 5-0.

Nousukarsintojen kenraaliottelu

 

Esport Honka kohtaa tänään Kakkosen kauden viimeisessä ottelussaan FC Ålandin. Hongalle kyseessä on enää hyvän kenraaliesityksen luominen kohti karsintoja. FC Åland sen sijaan taistelee sarjapaikastaan. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Ahvenanmaalla päättyi Hongan 1-0-voittoon.

– Viime peli Ålandia vastaan oli erilainen johtuen matkustamisesta ja kaikesta, joten ottelu oli vaikea meille, Honka-kärki Jean Silva sanoi.

FC Åland on tällä hetkellä tippumassa Kolmoseen ennen viimeistä kierrosta. Se on pisteen perässä FC Viikinkejä ja EsPaa. Myös näillä molemmilla joukkueilla on tänään edessään viimeiset ottelut, ja mikäli he voittavat omansa niin ahvenanmaalaiset tippuvat Kolmoseen. Ålandin kausi on sujunut mollivoittoisesti. Voittoisaa peliä on seurannut pitkät voitottomat putket. Viimeisin ottelu viime sunnuntaina FC Viikinkejä vastaan päättyi 1-2-tappioon. Joukkue johti ottelua vielä ensimmäisen jakson jälkeen, mutta toisekka puoliajalla Viikingit nousi voittoon. Voitolla FC Åland olisi voinut varmistaa sarjapaikkansa, mutta nyt se on lähellä tippua.

Hongan katseet ovat jo vahvasti karsinnoissa, mutta hyvä kenraaliesitys viimeisessä Kakkosen pelissä antaisi hyvät lähtökohdat ensi sunnuntain karsinta-avaukseen. Viime kauteen verrattuna Honka on jo nyt viimeistellyt yli kymmenen maalia enemmän, mitä viime kaudella, mutta varmasti joukkue mielisi pitää päästettyjen maalien lukeman alle kymmenmaalisena. Nyt se on joukkueella yhdeksän, ja viime kaudella se oli 11

– Lähdemme peliin todella kovalla motivaatiolla. Karsintoja ajatellen kyseessä on todella tärkeä peli, Silva totesi.

Osallistu otteluun Twitterissä: #MeOllaanHonka

 

Pelaajaennakko: Elias Tuomela vs. FC Åland – ”Vastassa on fyysinen joukkue”

Esport Honka matkaa huomenna, lauantaina 9.7. FC Ålandin vieraaksi Ahvenanmaalle. Kotijoukkue on sarjataulukossa sijalla kahdeksan. Honka johtaa Kakkosen B-lohkoa. Ottelu alkaa Markusbölen kentällä kello 20.

FC Åland tuli täksi kaudeksi Kakkoseen. Joukkue on pelannut tällä kaudella vaihtelevasti. Sillä on tasapelejä viisi kasassa, ja se on sarjan eniten. Voittoja ahvenanmaalaisilla on ainoastaan kaksi, ja yhteensä joukkue on kerännyt 11 pistettä 11 ottelusta. Amani Rezgar on joukkueen paras maalintekijä seitsemällä osumallaan. Sillä lukemalla mies on maalipörssissä kuudentena.

– Ålandilla on pari hyvää yksilöä. Niillä on fyysinen joukkue, joten yrittävät varmaan pelata suht kovaa ja sillä tavalla horjuttaa meidän pelaamistamme. Ja kuten moni muukin, he puolustavat tiiviisti ja iskevät vastahyökkäyksistä, viime ottelussa kaksi maalia Hongalle iskenyt keskikenttäpelaaja Elias Tuomela sanoi.

Honka pelasi viime viikolla kaksi ottelua. Viime tiistaina se pelasi Espoon paikallisottelussa FC Espoota vastaan 2-2-tasapelin, ja sunnuntaina se nitisti niin ikään kotonaan Tapiolan Urheilupuistossa Kiffenin lukemin 6-0.

– Kiffen-pelissä oli jo paljon hyvää, mutta edelleen pitää keskittyä siihen, että saamme pidettyä huonot jaksot poissa pelin sisällä. Tavoitteena on aina mahdollisimman ehjä 90-minuuttinen.

Honka matkustaa Ahvenanmaalle huomenna. Joukkue lähtee Tapiolan Urheilupuistosta lauantaiaamuna kello 6 bussilla kohti Turkua. Turusta matkustetaan laivalla pelipaikalle ja illalla tullaan laivalla takas Helsinkiin.

 

Fanimatkalle Valkeakoskelle ja Ahvenanmaalle?

 

Esport Hongalla on keskiviikkona, 15.6., todella tärkeä Suomen Cupin puolivälierä-kamppailu Valkeakoskella Ykkösessä pelaavaa Hakaa vastaan. Ottelu alkaa kello 18:30. Hongan kannattajajoukko lähtee joukkueen mukaan saalistamaan paikkaa neljän joukossa.

– HK05 tulee lähtemään Valkeakoskelle noin 20 hengen voimin. Arkipäivä on monelle hankala, HK05-jäsen Saku Niinivaara kertoi.

Lähtö Valkeakoskelle on Tapiolan Kulttuurikeskuksen edestä kello 16:30 keskiviikko-iltapäivänä. Matkalla on yksi pysähdys ja takaisin tullaan ottelun jälkeen.

– Moni pääsee töistä kello 15-16, niin siinä on hyvin aikaa ehtiä mukaan fanireissulle. Reissu on kaikille Honka-mielisille avoin, Niinivaara sanoi ja toivoi, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan kannustamaan Hongan Cupissa neljän joukkoon.

Niinivaara järjestää myös paraikaa kannattajien reissua Ahvenanmaalle. Honka kohtaa FC Ålandin vieraissa tasan kuukauden päästä lauantaina 9.7. Ottelu alkaa kello 20.

– Siitä on tulossa varmasti mahtava reissu. Todellinen klassikkomatka jo Veikkausliigan ajoilta.

Fanireissu Ahvenanmaalle starttaa Kulttuurikeskuksen edestä kello 5:30. Siitä faniryhmä suuntaa bussilla Turkuun, josta Viking Line-niminen laiva lähtee Ahvenanmaalle vähän ennen kello 9. Lautta on Ahvenanmaalla päiväsaikaan. Illalla on ottelu, ja sen jälkeen kannattajat tulevat joukkueen kanssa samalla laivalla, eli Silja Linella takaisin Helsinkiin.

– Vielä ei ole puhuttu Hongan johdon kanssa erillisestä ohjelmasta, mutta varmasti jotain pientä on luvassa, Niinivaara kertoi.

– Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Laivamatka täytyy järjestää oman porukan kanssa itse, mutta kyyti Turkuun järjestyy kyllä.

Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut sähköpostilla osoitteeseen: hongankannattajat@hotmail.com.