Sarjan ääripäät vastakkain – Video: Ex-honkalainen Osa 4.

Esport Honka kohtaa Kakkosen kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussaan Tampereen Ilves-Kissat. Ottelu alkaa tänään lauantaina kello 16.

Vastakkain ovat kaksi ääripään joukkuetta, sillä Hongan lohkovoitto varmistui viime lauantaina, kun taas Ilves-­Kissat näyttää putoavan sarjaporrasta alemmas.

Ilves­-Kissat on kuitenkin parempi joukkue kuin mitä sarjataulukko antaa olettaa. Muun muassa viime kohtaamisessa Honka oli erittäin tiukoilla Ilves-­Kissojen kanssa. Tuolloin Tammelassa pelatussa ottelussa tamperelaiset johtivat puoliajalla 1-­0. Honka tasoitti ottelun noinpuolen tunnin kohdalla, mutta vasta viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Toni Sjöstedt päästi espoolaiset piinasta iskemällä 1-­2-voittomaalin.

Ilves­-Kissojen kausi on kokonaisuudessaan ollut melkoista vuoristorataa. Se hävisi kesä­elokuun aikana kymmenen ottelua putkeen. Nyt sillä on takanaan neljä perättäistä tasapeliä. Viimeksi joukkue on voittanut 17. kesäkuuta PKKU:n.

Honka siis varmisti viime lauantaina Gnistania vastaan lohkovoiton, mutta pelit eivät ole vielä ohitse. Kakkosen loppu on tärkeää aikaa, sillä heti lohkopelien päättymisen jälkeen koittavat tuikitärkeät Ykkösen karsintaottelut.

Ottelua voit seurata Twitterissä: #meollaanhonka

Otteluennakon korvaa tänään ex-honkalainen. Haastattelussa Hongan historian ensimmäinen maalivahti Kauko Kelkka.