RAPORTTI: Oulusta kolme pistettä – OPS 0-3 Honka

Honka jatkaa tappiottomana haettuaan kolme pistettä Oulusta, jossa OPS kaatui 0-3 lukemin.

Peli alkoi aaltoilevasti, ja parhaat tilanteet ensimmäisten minuuttien aikana loi kotijoukkue OPS. Hongan puolustus kuitenkin piti maalin koskemattomana.

Ottelun edetessä alkoi Honka saada peliä enemmän hallintaansa. Ottelun avausmaali nähtiin 21 minuutin pelin jälkeen. OPS-puolustus joutui kaatamaan miltei läpi karanneen Lucas Kaufmannin, ja seuranneesta vapaapotkusta Kaufmann laukoi itse komeasti Hongan 0-1 vierasjohtoon.

37 minuutin kohdalla Filipe Mello vapautti Joel Perovuon läpiajoon, eikä OPS-puolustaja Seidou Guerolla ollut muuta mahdollisuutta kun kaataa Perovuo. Tuloksena Hongalle vapaapotku aivan rangaistusalueen rajalta, sekä Guerolle ulosajo. Vapaapotkusta Kaufmann oli lähellä jo toista maalia, mutta laukaus kolahti OPS-maalin ylärimaan.

Ensimmäisen puoliajan lopussa saatiin myös huonoja uutisia, kun Tommi Saarinen joutui jättämään kentän. Kapteenin tilalle vaihdettiin Robert Ivanov.

Enempää maaleja ei ensimmäisellä jaksolla nähty, joten tauolla siirryttiin Hongan maalin johdossa.

Toinen jakso oli Hongan näytöstä. Se hallitsi palloa ja loi lukuisia maalipaikkoja. 49 minuutilla Kasperi Liikonen pääsi leikkaamaan aivan vapaasti keskelle, ja laukoi tarkasti pallon alakulmaan. Liikosen kauden kolmannella osumalla Honka siirtyi 0-2 johtoon.

Viitisen minuuttia myöhemmin Kaufmann, Perovuo ja  Joni Korhonen pelasivat vasemmalla laidalla upean kuvion, ja Korhonen pääsi keskittämään aivan vapaana olleelle Liikoselle, joka laukoi pallon jo kolmannen kerran ohi Juhani Pennasen.

Honka onnistui luomaan vielä useita maalipaikkoja, mutta lisämaaleja ei nähty. Näin Honka haki Raatista kolme pistettä, ja kasvatti eron sarjan toisena majailevaan KPV:hen kuuteen pisteeseen.

Honka pelaa seuraavan kerran jo lauantaina, kun vieraaksi Tapiolaan saapuu TPS. Ottelu pelataan uusitulla kotinurmella Tapiolan Urheilupuistossa, ja se käynnistyy kello 17.00.

 

Hongan kokoonpano:

#1 Ville Hursti (MV)
#8 Filipe Mello
#9 Jean Silva
#10 Lucas Kaufmann (57′ Maximo Tolonen)
#14 Ilari Äijälä
#15 Jatuli Laevuo
#16 Konsta Rasimus
#21 Joel Perovuo
#23 Kasperi Liikonen (71′ Douglas Silveira)
#28 Tommi Saarinen (C) (43′ Robert Ivanov)
#31 Joni Korhonen

Maalintekijät:

21′ 0-1 Lucas Kaufmann
49′ 0-2 Kasperi Liikonen
54′ 0-3 Kasperi Liikonen

 

Kuva: Juhani Järvenpää