RAPORTTI: Kärkikamppailusta selvä voitto – Honka 4-0 AC Oulu

Honka nappasi toisen peräkkäisen voittonsa, kun kärkikamppailussa kaatui AC Oulu komeasti 4-0.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen. Honka hallitsi enemmän palloa, mutta ei päässyt kovin vaarallisille maalipaikoille. Lähimpänä maalintekoa kävivät maalipuita kolistelleet Jean Silva ja Kasperi Liikonen.

Kun Hongan puolustus piti AC Oulun hyökkääjät kurissa, mentiin tauolle maalittomassa tasatilanteessa.

Heti toisen puoliajan aluksi Hongan johtomaali oli lähellä. Tommi Saarinen pääsi vapaapotkusta puskemaan, mutta pallo suuntautui hieman ohi alakulmasta.

67 minuutin kohdalla nähtiin ottelun avausmaali, ja se syntyi upealla tavalla. Kasperi Liikosen vasemman jalan tykki upposi aivan maalin yläkulmaan. Liikosen kauden toisella osumalla Honka siirtyi 1-0 kotijohtoon.

Kauaa ei tarvinnut seuraavaa maalia odottaa. Ilari Äijälän keskitys löysi takatolpalta Jatuli Laevuon, joka viimeisteli vain kaksi minuuttia avausmaalista numeroiksi 2-0.

Honka ei kahden maalin voittoon tyytynyt. 76 minuutin pelin jälkeen Joni Korhonen laukoi lukemiksi 3-0, ja kolme minuuttia ennen päätösvihellystä Joel Perovuo sijoitti varmasti alakulmaan vielä neljännen osuman.

Honka hallitsi selvästi toista puoliaikaa, ja tilanteita oli useampiinkin maaleihin. Maximo Tolonen vapautti Lucas Kaufmannin läpiajoon, mutta brassin laukaus suuntautui liiaksi päin vieraiden maalia vartioinutta Johannes Wentiniä.

Perovuon osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten Honka jatkaa Ykkösessä tappiottomana ja sarjakärjessä. Saldona seitsemästä ottelusta on nyt viisi voittoa ja kaksi tasapeliä, komealla 18-2 maalierolla.

-Toiselle puoliajalle terävöitettiin omaa tekemistä, ja se poiki maalin. Sen jälkeen kentällä oli enää yksi joukkue, kommentoi päävalmentaja Vesa Vasara.

Seuraavan kerran Honka pelaa tiistaina 13.6., kun vastassa on viime kauden nousukarsinnoista tutuksi tullut OPS. Ottelu Oulun Raatin stadionilla käynnistyy kello 18.30.

Hongan seuraava kotiottelu päästään todennäköisesti pelaamaan jo nurmella. TPS saapuu vieraaksi Tapiolaan lauantaina 17.6. ja ottelu käynnistyy kello 17.00.

Hongan kokoonpano:
#1 Ville Hursti (MV)
#4 Robert Ivanov
#8 Filipe Mello
#9 Jean Silva (60′ Rony Huhtala)
#10 Lucas Kaufmann
#14 Ilari Äijälä
#15 Jatuli Laevuo
#21 Joel Perovuo
#23 Kasperi Liikonen (79′ Douglas Silveira)
#28 Tommi Saarinen (C)
#31 Joni Korhonen (81′ Maximo Tolonen)

Maalintekijät:
67′ 1-0 Kasperi Liikonen
69′ 2-0 Jatuli Laevuo
76′ 3-0 Joni Korhonen
87′ 4-0 Joel Perovuo

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Honka- AC Oulu (4-0) 030617