ENNAKKO: Paikallispeli Espoossa – Honka-GrIFK

Maanantaina ilmassa on paikallisottelun tunnelmaa, kun naapurikaupungin GrIFK saapuu Hongan vieraaksi Tapiolaan.

Honka on aloittanut kautensa vahvasti, keltamustat löytyvät sarjataulukon kärkipaikalta. Viidestä ensimmäisestä ottelusta Honka on kerännyt yhteensä yksitoista pistettä. Maalinteossa parhaiten ovat onnistuneet kahdesti verkkoja heiluttaneet brassit Douglas Silveira sekä Jean Silva. Maalilla Ville Hursti on ollut kovassa vireessä, Hongan maaliin on viidessä ottelussa mennyt vain kaksi maalia. Honka on KPV:n ja Jaron lisäksi ainoa vielä tappioitta pelannut joukkue.

Edellisessä ottelussaan Honka haki vierastasapelin Pietarsaaresta. Jaro pääsi alkuminuuteilla johtoon, mutta Kasperi Liikonen tasoitti ottelun toisella puoliajalla.

GrIFK on aloittanut kauden vaihtelevasti. Sen avausottelu KPV:tä vastaan jouduttiin keskeyttämään sääolosuhteiden takia. Tämän jälkeen kauniaislaisten tililtä löytyy kaksi maalitonta tasapeliä TPS:ää ja Jaroa vastaan, sekä tappiot OPS:lle ja KPV:lle. Viimeisimmässä ottelussaan GrIFK pelasi 2-2 tasapelin AC Oulua vastaan. Maalinteossa GrIFK:lta onnistuivat Valmir Seferi, sekä Claudio Matrone. Se lähtee haastamaan Honkaa sarjan kahdeksannelta sijalta.

Honka ja GrIFK kohtasivat talvikaudella kerran sekä Suomen Cupissa, että viimeisessä harjoitusottelussa ennen Ykkösen alkua. Molemmissa kohtaamisissa Honka oli vahvempi, cupissa loppulukemat olivat 2-0 ja harjoitusottelussa 3-1.

Hongalta on sivussa ottelusta ainakin loukkaantuneena olevat Miko Puuskari ja Duarte Tammilehto. Sen sijaan edellisen ottelun huilannut Jean Silva palaa kokoonpanoon kärsittyään pelikieltonsa.

Honka-GrIFK käynnistyy maanantaina 29.9. klo 18.30, Tapiolan TN1:llä.

Liput ennakkoon: Lippuautomaatti

Pääsylippujen hinnat: 
aikuiset 15€
opiskelijat 10€
lapset 10€
eläkeläiset 10€