EHTV-pelaajaraportti: Karim Jouini vs. Haka

Esport Honka kohtasi kauden ensimmäisessä harjoitusottelussaan Valkeakosken Hakan. Esport Arenalla pelattu kamppailu päättyi tasatulokseen 1-1. 

Hongan harjoitusotteluohjelma ennen kauden alkua on varsin kova. Eilen, perjantaina se kohtasi Hakan, joka pelaa viime kauden tavoin ensi kaudella Ykköstä, eli sarjaporrasta Honkaa ylempänä. Se ei Honkaa hätkähdyttänyt. Espoolaiset pelasivat hyvän ensimmäisen jakson. Hongan valmennusportaan mukaan ensimmäisellä jaksolla nähtiin hyvin harjoituksissa tehtyjä asioita, joita myös Jatuli Laevuo perään kuulutti otteluennakossa.

Myös ottelun molemmat maalit nähtiin ensimmäisellä puoliajalla. Ensin vierailija Haka siirtyi 0-1-johtoon, mutta Honka tasoitti pelin noin puolen tunnin kohdalla Karim Jouinin osumalla.

– Hyvä ensimmäinen puoliaika meiltä. Saimme luotua paljon paikkoja ja pelasimme hyvin joukkueena, Hongan ainokaisen viimeistellyt Jouini kertasi ensimmäistä 45-minuuttista.

– Jatulilta tuli hyvä pallo laidalta boksiin ja ammuin yläriman kautta pallon maaliin.

Toisella puoliajalla harjoitusottelukäytäntöjen mukaisesti molemmat joukkueet tekivät vaihtoja, ja se osaltaan sotki hieman peliä. Hongan vaihtoi kahden kärjen taktiikkaan, joka hieman sekavoitti espoolaisten tekemistä. Toinen puoliaika oli maaliton ja joukkueet tasasivat tuloksen.

– Tosi hyvältä tuntui pelata. Pitkä aika viime pelistä niin nyt on hyvä haistella, miltä se tuntuu, Jouini kertoi.

Honka-valmennus kertoi ottelun jälkeen, että erityisen silmiin pistävää pelissä oli Honka-pelaajien puolustusasenne ja runsaat pallonriistot.

– Myös hyökkäyspään pelaajat riistivät palloja useaan kertaan, se ilahdutti, Honka-leiristä sanottiin.

– Parannettavaa jäi viime kauden tapaan maalipaikkojen viimeistelyssä sekä prässäämisessä. Välillä unohtuu, että yhden spurtin lisäksi pitäisi ottaa muutama enemmän, jotta pallo saadaan takaisin oman joukkueen haltuun.

Pelaajista vaikutuksen teki keskikentällä hyvin pelannut Elias Tuomela.

– Täytyy pitää huoli, että Eliaksen kehitys jatkuu samanlaisena, kun mitä se on ollut joulu-tammikuun aikana. Tietysti maalintekijä ”Kartsa” pitää nostaa esille maalin ansiosta. Se on miehen työ, ja ”Kartsa” onnistui siinä. Myös Eero Haapalalta oli erittäin tasapainoinen esitys topparina.