Pelaajaennakko: Miko Puuskari vs. PETO/MJK – Suomen Cup starttaa uudelleen

Esport Honka kohtaa tänään, tiistaina 9.8. Suomen Cupin toisen kierroksen ottelussa PETO/MJK:n. Suomen Cup on muuttanut muotoaan tulevaksi kaudeksi. Nykyään pelataan kaksi karsintakierrosta, jonka jälkeen seura lohkovaihe. Lohkovaiheessa mukana ovat myös Veikkausliiga- ja Ykkösen seurat. 

Huomenna alkaa Cup uudestaan. Miesten kuudenneksi korkeimmalla sarjatasolla, eli Vitosessa pelaava PETO/MJK ottaa mittaa Hongasta. Vaikka ottelu pelataankin Tapiolan Urheilupuistossa kello 19:30 alkaen niin se on silti Pedon kotiottelu.

– Outo Cup-systeemi. Mielestäni Cupin pitäisi olla cup-tyyppinen, jossa häviäjä tippuu ja voittaja etenee jatkoon. Cup on silti tärkeä asia sekä joukkueelle että henkilökohtaisesti. Cupissa mahdollisuudet mihin vaan, ja mahtavaa on se, että sitä kautta voi selviytyä Eurooppaan, Hongan keskikenttäpelaaja Miko Puuskari sanoi.

Puuskari myöntää itse, että kausi on ollut miehelle itselleen vaikea.

– Talvella oli loukkaantumisia, ja sen jälkeen on tullut aika vähän vastuuta. Olen yrittänyt siitä huolimatta treenata todella kovaa, eikä siihen muu auta, kun harjoitella kovaa, jotta pääsee pelaamaan.

Loppuun Puuskari totesi, että vastustajasta ei hirveästi tietoa ole, mutta nuori keskikenttäpelaaja uskoo, että alemman divisioonan joukkueena haluaa varmasti näyttää kaikille.

HONKA – PETO/MJK

Ti 9.8. Klo 19:30

Tapiolan Urheilupuisto

OTTELUUN ON VAPAA SISÄÄNPÄÄSY!

MUISTUTUS: Huomenna Suomen Cupin peli!

Suomen Cup alkaa uuden systeemin myötä huomenna, tiistaina 9.8. uudelleen alusta. Uusi systeemi tarkoittaa sitä, että ensin Suomen Cupissa pelataan kaksi karsintakierrosta Kakkosessa ja sitä alempana pelaavien joukkueiden kesken. Kahden karsintakierroksen jälkeen pelataan lohkomuotoinen Suomen Cup, jossa ovat mukana myös Ykkösen ja Veikkausliigan joukkueet. 

Honka pääsi Cupissa suoraan toiselle, eli viimeiselle karsintakierrokselle, ja se kohtaakin huomenna PETO/MJK:n Tapiolan Urheilupuistossa kello 19:30 alkaen. Tervetuloa seuraamaan ottelua, johon on ilmainen sisäänpääsy!

Hongalle kauden toinen tappio

Esport Honka hävisi tällä kaudella toisen kerran, kun Klubi 04 kaatoi Hongan Sonera Stadiumilla pelatussa ottelussa lukemin 1-0. Eilen illalla pelatun ottelun ainoasta maalista vastasi helsinkiläisten Saku Ylätupa.

Honka aloitti pelin hyvin ja sai painetta kotijoukkuen päätyyn. Ensimmäisen jakson edetessä espoolaisten ote pelistä katosi, ja Klubi 04 viimeistelikin muutama minuutti ennen taukoa ottelun 1-0-voittomaalin Saku Ylätuvan maalilla. Osuma syntyi kulmapotkusta.

Toinen jakso sujui samoissa merkeissä kuin ensimmäisen jakson loppupuolisko. Honka ei saanut pelin juonesta kiinni. Tuttua pallonhallintaa ei nähty ja Klubi 04 hallitsipelin tapahtumia. Kuten Calvin N`Sombo sanoi otteluennakossa, Klubi 04 on taitavampi joukkue kuin mitä sarjataulukko antaa olettaa, ja siitä nähtiin eilen hyvä esimerkki. Taitava joukkue sai pitää palloa ja pelata omilla vahvuuksillaan.

Honka jatkaa tappiosta huolimatta sarjan kärkipaikalla. Kakkosena olevan BK-46:n voitettua oma ottelunsa, Hongan etumatka pieneni viiteen pisteeseen. Seuraava Hongan ottelu on jo tiistaina 9.8., kun Suomen Cup alkaa uudelleen. Honka kohtaa ensimmäisessä ottelussaan PETO/MJK:n. Kamppailu pelataan Tapiolan Urheilupuistossa kello 19:30 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy. Seuraava sarjaottelu on vuorossa viikon päästä maanantaina, ja se on  Espoon paikalliskamppailu Tapiolan Urheilupuistossa EsPaa vastaan. Kamppailu alkaa kello 18:30.

Pelaajaennakko: N`Sombo vs. Klubi 04 – ”On paljon parempi joukkue vastassa kuin mitä sarjataulukko osoittaa”

Esport Honka kohtaa huomenna, lauantaina 6.8. Klubi 04:n. Sonera Stadiumilla pelattava ottelu alkaa kello 19. Kotijoukkue Klubi 04 on sarjassa seitsemäntenä, kun taas Honka johtaa Kakkosen B-lohkoa jo kahdeksan pisteen turvin.

Klubi 04 aloitti sarjan komealla voitolla FC Ålandista Ahvenanmaalla lukemin 5-1, mutta avauskamppailua seurasi kuuden ottelun voitoton putki. Sen jälkeen joukkueen käyrä on kulkenut voitosta tappioon tasapelin kautta. Klubi 04:n epätasaista kautta kuvaa hyvin FC Ålandia vastaan pelatut kaksi peliä. Ensimmäisen Klubi voitti vieraissa 5-1 ja toisessa ottelussa helsinkiläisten oli vuoro nöyrtyä kotonaan lukemin 4-1. Klubi 04:n etu on, että joukkue voi hyödyntää omissa Kakkosen peleissään HJK:n Veikkausliigajoukkueen pelaajia. Toisaalta etu voi olla myös haittapuoli joukkueen kemian kannalta.

– Vastassa on huomenna todella taitava joukkue, vaikkakin joukkue on vaihtunut viime kauteen verrattuna paljon, vielä viime kaudella Klubi 04:ssa pelannut Calvin N`Sombo sanoi.

– On paljon parempi joukkue vastassa kuin mitä sarjataulukko osoittaa.

Honka lähtee otteluun neljän ottelun voittoputkessa. Viimeisin voitto tuli viime sunnuntaina kotiottelusta SalPaa vastaan lukemin 3-0. Maalinteossa Hongalta onnistuivat Elias Tuomela, Rony Huhtala ja Kasperi Liikonen. Voitto oli joukkueelle 11. tällä kaudella Kakkosessa.

– Itselläni on ollut tähän mennessä aika vaikea kausi. Ensin vaivasi loukkaantuminen, ja sen jälkeen on vastuu ollut vähissä. Olen uudessa tilanteessa, koska aina ennen olen pelannut paljon. Mutta täytyy miettiä, että tällainen tilanne kasvattaa ja jatkaa päivittäistä hyvää työntekoa, N` Sombo mietiskeli.

– Harjoituksissa on kulkenut hyvin. Koenkin, että vaikka peliaika on ollut kortilla niin olen mennyt pelaamisessa eteenpäin.

Perjantai-illan N`Sombo aikoo viettää elokuvien parissa rentoutuen, jotta nuorukainen on huomenna täydessä tikissä, jos kutsu kentälle käy.

Kuva: KPV:n nettisivut

 

EHTV-pelaajaraportti: Mika Johansson vs. SalPa – Honka jatkoi SalPan ahdinkoa

Esport Honka otti neljännen peräkkäisen voiton, kun se kaatoi sunnuntaina Tapiolan Urheilupuistossa SalPan lukemin 3-0. Honka-maaleista vastasivat Elias Tuomela, Rony Huhtala ja Kasperi Liikonen.

Honka pelasi kokonaisuudessaan hyvän ottelun. Heti ottelun alusta espoolainen kotijoukkue näytti ottelussa kaapin paikan. Honka sai aikaan pitkiä palloralleja, joita ei nähty esimerkiksi viime vierasottelussa FC Kontua vastaan. Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisen puoliajan lopussa. Elias Tuomelan tarkka oikean jalan laukaus lepatti ohi SalPan maalilla hyvin pelanneen Ville Sepän ja Honka johti ottelua 1-0.

Toisella puoliajalla Honka jatkoi siihen, mihin se ensimmäisellä jäi, eli piti palloa ja hallitsi kenttätapahtumia. Kamppailun lopullinen ratkaisu nähtiin noin vartti ennen täyttä aikaa, kun ensin jälleen vaihdosta kentälle tullut ja lähes ensimmäisellä kosketuksellaan maalin tehnyt Rony Huhtala siirsi isännät kahden maalin karkumatkalle, ja kolme minuuttia myöhemmin Kasperi Liikonen laukoi komeasti ottelulle lopullisen sinetin, 3-0-maalin.

Voiton lisäksi toinen iloinen asia oli täksi kaudeksi Honkaan siirtyneen Mika Johanssonin paluu tolppien väliin pitkän loukkaantumisen jälkeen. Vaikka Honka hallitsi kenttätapahtumia niin kaksi kertaa Johansson sai venyä parhaimpaansa, jotta ehti pallon tielle. Kunniakkaasti mies suoriutui tehtävästään, ja piti heti ensimmäisessä ottelussaan nollan.

– Todella hyvä ja helpottunut fiilis. Minulla on ollut pitkä tauko edellisestä pelistä, joten siihen nähden nollapeli ja kolme pistettä ovat hyvä saavutus, Johansson kertasi pelin jälkeen.

– Ihan hyvin pelattiin läpi ottelun. Ainut heikko hetki osui toisen puoliajan alkuun, kun SalPa pääsi muutamaan hyvään paikkaan.

Honka kohtaa seuraavaksi ensi viikon lauantaina vieraspelissä Klubi 04:n. Ottelu pelataan Johanssonille tutulla kentällä, sillä Sonera Stadion oli vielä viime kaudella Veikkausliigaa HIFK:n riveissä pelanneen Johanssonin kotikenttä.

– Tällä viikolla vedämme muutamat harjoitukset tekonurmella, ja totuttelemme taas siihen alustaan. Sonera on kuitenkin hyvä kenttä!

Maalikooste

 

 

Hongalla huomenna syyskauden ensimmäinen kotiottelu – ”SalPa on hyvä Kakkosen yritteliäs joukkue”

Esport Honka kohtaa huomenna syyskauden ensimmäisessä kotiottelussaan Salon Pallon. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Salossa päättyi Hongan vierasvoittoon lukemin 2-0, kun Tommi Saarinen ja Rony Huhtala onnistuivat maalinteossa.

SalPa on sarjan keskikastissa sijalla kuusi. Salolaiset ovat tällä hetkellä kolmen ottelun voitottomassa putkessa. Joukkueen kaksi viimeisintä ottelua ovat päättyneet tasapeleihin Viikinkejä ja Atlantista vastaan.

– SalPa on hyvä Kakkosen yritteliäs joukkue. Mukana on hyviä entisiä liigapelaajia ja sitten on nuoria pelimiehiä. Heillä on suhteellisen samanlainen rakenne joukkueessa kuin meilläkin. He eivät olleet ehkä vielä parhaassa terässä kevätkaudella, sillä SalPa on parempi nippu kuin mitä tulokset osoittavat, Honka-valmentaja Sampo Koskinen sanoi EHTV:n haastattelussa.

– Treeneissä on ollut todella hyvä ilme. Loma toi virtaa pelaajiin. Huomenna nähdään paljon energisempi Honka kuin viime sunnuntaina Kontua vastaan.

Honka palasi pieneltä kesätauolta voitokkaana. Espoolaiset kaatoivat sarjan häntäpäässä olevan FC Kontun lukemin 2-0 erinomaista kautta pelaavan Robert Ivanovin sekä Kasperi Liikosen maaleilla. Ottelu ei kuitenkaan ollut parasta Honkaa, sillä espoolaiset eivät saaneet peliään rullaamaan halutulla tavalla.

Honka koki viikolla erittäin ison menetyksen, kun keskikentän priimusmoottori ja viime kaudella Kakkosen parhaaksi pelaajaksi valittu Filipe Mello loukkaantui, ja huilaa loppukauden. Mellon tilalle hankittiin Ykkösessä pelaavasta Tammisaaren EIF:stä toinen brassikeskikenttäpelaaja, kun Douglas Silveira (kuv.) liittyi joukkueeseen loppukauden kestävällä sopimuksella.

– Tykkään pitää palloa, antaa lyhyitä syöttöjä ja ruokkia hyökkääjiä, 25-vuotias Silveira sanoi.

– Aloitin jalkapallon 10-vuotiaana. Pelasin Brasiliassa noin 20-vuotiaaksi, jonka jälkeen siirryin ensin Maltalle, sitten Omaniin ja sieltä Suomeen.

Silveira pelasi alkukauden EIF:n kakkosjoukkueessa, mutta lopulta sai vastuuta myös Ykkösen joukkueessa. Mies kiitteli kovasti aikaansa Tammisaaressa, mutta on erittäin tyytyväinen olleessaan Hongassa nyt.

– Honka halusi minut, ja he luottivat taitoihini. Olemme Mellon ja Silvan kanssa hyviä kavereita, ja meillä on sama agentti, joten sitäkin kautta siirto Honkaan oli ajankohtainen, Silveira kertoi.

– Johdamme sarjaa tällä hetkellä, mutta siltikään ajatuksemme eivät saa harhailla loppusyksyssä, vaan pitää edetä peli kerrallaan. Meillä on seuraava ottelu SalPaa vastaan sunnuntaina, ja se on seuraava etappimme, Silveira sanoi lopuksi, ja totesi, että pelaa mikäli valmentajat niin haluavat. Omien sanojensa mukaan mies on täydessä iskussa.

Liput ennakkoon!

 

Honka myös vieraissa Kontua etevämpi

Esport Honka kaatoi eilen vieraskentällä Kontu FC:n lukemin 2-0. Hongan maaleista vastasivat ensimmäisellä minuutilla osunut Robert Ivanov ja lisäajalla loppulukemat viimeistellyt Kasperi Liikonen.

– Ottelu oli yllättävän kova. Jouduimme tekemään voiton eteen paljon töitä, Hongan päävalmentaja Juho Rantala totesi ottelusta.

– Pelitauko saattoi vaikuttaa myös otteisiimme pienesti, sillä takana oli erityisen onnistunut harjoitusviikko!

Honka aloitti ottelun erinomaisesti, kun Ivanov siirsi espoolaiset heti 1-0-johtoon.

– Osuman jälkeen pallollinen pelaamisemme oli tukkoisempaa. Kontulle kaikki kunnia hyvästä puolustamisesta. Meillä oli ongelmia rikkoa kotijoukkueen sitkeää puolustuslinjaa.

Rantalan mukaan aikaisemmin vastustajoukkue on väsynyt, kun Honka on jaksanut myllyttää ja luoda painetta sekä pitää palloa. Kontu ei kuitenkaan väsynyt.

– Siihen vaikutti myös se, että emme saaneet tarpeeksi pitkiä syöttöketjuja ottelun sisällä, joiden avulla Kontu-pakka olisi väsähtänyt.

Rantala oli tyytyväinen joukkueensa puolustusasenteeseen, ja totesi, että vaikkei vierailijoiden hyökkäyspelaaminen ollutkaan aivan kauden parasta niin joukkueena Honka puolusti erittäin mallikkaasta pitäen myös Kontun poissa maalintekopaikoilta.

– Ja tottakai voitto kolmannella nollapelillä putkeen miellyttää aina. Pakko myös mainita myös vaihtopelaajien hyvä sisäänajo.

Hongan seuraava peli on ensi sunnuntaina 31.7., ja vastassa on SalPa. Ottelu pelataan Tapiolan Urheilupuistossa ensi sunnuntaina kello 18:30 alkaen. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Salossa päättyi Hongan 2-0-voittoon.

– Jatkossa pelejä tulee olemaan kerran viikossa. Kokonaisuudessaan olemme hyvin aikataulussa. Pallonhallinta on se, mihin tulemme keskittymään harjoituksissa. Se on meidän tapamme pelata. Yksi selkeä teemamme on, että pystymme ottelun sisällä väsyttämään vastustajan, Rantala päätti.

 

Syyskausi alkaa! – Valmentaja Koskinen käy läpi kevätkautta

Esport Hongan kahden viikon pelitauko tulee päätökseen huomenna, sunnuntaina 24.7. Honka kohtaa Kontun Kontulassa kello 18:30 alkaen. Keltamustaraidat ovat pelanneet tähän mennessä 11 ottelua, joista ovat voittaneet yhdeksän kertaa. Kertaalleen espoolaiset ovat päätyneet tasapeliin ja kauden ensimmäisessä ottelussa tuli tappio. 

– Puolessa välissä sarjaa mennään. Tunnelma joukkueen sisällä on hyvä ja päättäväinen. Pelillisesti olemme onnistuneet melko hyvin, ja mikä tärkeintä niin joukkueen työmoraali on ollut erittäin korkealla, valmentaja Sampo Koskinen sanoi.

Honka on ottanut kauden mittaan muutaman isonumeroisen voiton, kuten 8-0-voitto paikallisvastustaja EsPasta sekä kotivoitto Kiffenistä lukemin 6-0. Mutta, kuten Koskinenkin viittasi, muutama voitto on tullut siten, että Honka on noussut tappioasemasta tasoihin ja jopa ohi.

– Viime kauteen verrattuna olemme pysyneet huomattavasti paremmin terveenä, ja kilpailu pelipaikoista on vielä viime kauttakin kovempi.

Hongan ottelut tällä kaudella ovat olleet toisintoja viime kaudesta. Espoolaisten pallohallinta on pääsääntöisesti väsyttänyt vastustajat ensimmäisellä puoliskolla ja toisella jaksolla Honka on viimeistään saanut murrettua vastustajan puolustuksen.

Kevätkauden onnistujiksi Koskinen luetteli maalipörssiä johtavan Jean Silvan sekä toisen kärkipelaajan, yleensä vaihdosta sisään tulleen Rony Huhtalan.

– Nuorista pelaajistamme Eero Haapala on ottanut paikan puolustuksen keskustassa varmoilla otteillaan.

Myös parannuskohteita löytyy edelleen, vaikka Honka johtaakin sarjaa.

– Pallollista peliämme voimme edelleen parantaa ja nopeuttaa. Syksyn ratkaisupelejä ajatellen on tärkeää, että puolustuspelimme tiivistyy entisestään.

Syyskierroksen Honka aloittaa vieraissa, kun joukkue kohtaa Kontun Kontulassa. Itä-helsinkiläinen kotijoukkue on tällä hetkellä Kakkosessa viimeisenä.

– Ottelu on meille loistava asennetesti lyhyen tauon jälkeen. Toivon, että saamme pelimme nopeasti rullaamaan. Mielenkiintoista nähdä, kuinka uusi ja taitava keskikenttäpelaajamme Douglas Silveira pääsee joukkueeseen sisään.

 

 

Pelaajaennakko: Elias Tuomela vs. FC Åland – ”Vastassa on fyysinen joukkue”

Esport Honka matkaa huomenna, lauantaina 9.7. FC Ålandin vieraaksi Ahvenanmaalle. Kotijoukkue on sarjataulukossa sijalla kahdeksan. Honka johtaa Kakkosen B-lohkoa. Ottelu alkaa Markusbölen kentällä kello 20.

FC Åland tuli täksi kaudeksi Kakkoseen. Joukkue on pelannut tällä kaudella vaihtelevasti. Sillä on tasapelejä viisi kasassa, ja se on sarjan eniten. Voittoja ahvenanmaalaisilla on ainoastaan kaksi, ja yhteensä joukkue on kerännyt 11 pistettä 11 ottelusta. Amani Rezgar on joukkueen paras maalintekijä seitsemällä osumallaan. Sillä lukemalla mies on maalipörssissä kuudentena.

– Ålandilla on pari hyvää yksilöä. Niillä on fyysinen joukkue, joten yrittävät varmaan pelata suht kovaa ja sillä tavalla horjuttaa meidän pelaamistamme. Ja kuten moni muukin, he puolustavat tiiviisti ja iskevät vastahyökkäyksistä, viime ottelussa kaksi maalia Hongalle iskenyt keskikenttäpelaaja Elias Tuomela sanoi.

Honka pelasi viime viikolla kaksi ottelua. Viime tiistaina se pelasi Espoon paikallisottelussa FC Espoota vastaan 2-2-tasapelin, ja sunnuntaina se nitisti niin ikään kotonaan Tapiolan Urheilupuistossa Kiffenin lukemin 6-0.

– Kiffen-pelissä oli jo paljon hyvää, mutta edelleen pitää keskittyä siihen, että saamme pidettyä huonot jaksot poissa pelin sisällä. Tavoitteena on aina mahdollisimman ehjä 90-minuuttinen.

Honka matkustaa Ahvenanmaalle huomenna. Joukkue lähtee Tapiolan Urheilupuistosta lauantaiaamuna kello 6 bussilla kohti Turkua. Turusta matkustetaan laivalla pelipaikalle ja illalla tullaan laivalla takas Helsinkiin.

 

Pelaajaennakko: Jatuli Laevuo vs. Kiffen – ”Huomenna alusta asti hereillä”

Esport Honka kohtaa huomenna, sunnuntaina 3.7. helsinkiläisen Kiffenin. Kiffen on sarjataulukossa keskikastissa, kun taas Honka johtaa sarjaa. Huominen ottelu on lähtölaukaus ensi viikolla alkavalle Helsinki Cup-turnaukselle, ja ennen kamppailun alkua palkitaan myös Honka-junioreita.

Kiffen aloitti sarjan kahdella voitolla. Sen jälkeen on tullut tasaisesti niin voittoja, tappioita kuin tasapelejäkin. Vaikka Kiffen on tällä hetkellä sarjassa kuudentena niin huomisella voitolla helsinkiläinen vierasjoukkue nousisi jopa kolmanneksi. Viime kamppailussaan Kiffen pelasi 1-1-tasapelin Viikinkejä vastaan.

Hongan viime peli oli vaikea. Paikallisvastustaja FC Espoo laittoi erittäin hyvin kapuloita sarjakärjen rattaisiin ja olikin lähellä myös voittaa ottelun. Honka kuitenkin nousi viimeisellä vartilla 0-2-tappiolta 2-2-tasapeliin. Tasapeli oli samalla Hongan ensimmäinen tämän kauden sarjassa.

– Saimme luotua Espoo-pelissä hyviä paikkoja, mutta viimeistely ontui. Annoimme myös vastustajan päästä liian helpolla, ja saivat rakenneltua muutaman todella vaarallisen paikan, Honka-puolustaja Jatuli Laevuo sanoi.

– Pelissä hyvää oli lopun nousu sekä loppuun asti pelaaminen. Muuten oli aika nihkeää pelaamista. Alusta asti pitää olla huomenna hereillä.

Laevuo itse seurasi FC Espoo-ottelua vaihtopenkiltä. Laitapuolustajan mukaan miehellä on sujunut hyvin viime aikoina harjoituksissa hieman vaikeamman jakson jälkeen.

– Nyt olen mielestäni löytänyt taas hyvän meiningin päälle, ja varmasti sitä kautta pystyn auttamaan joukkuetta.

Huomiseksi Laevuo toivoo paljon katsojia peliin.

– Otteluissamme olemme aina saaneet katsojista hyvän fiiliksen päälle. Kentällä on aina mukavaa, kun katsomo pitää kovaa ääntä!

”HESA CUP-matsi”

HONKA – Kiffen

Klo 18:30

Tapiolan Urheilupuisto

LIPUT!

TERVETULOA!