Honka eteni Cupissa jatkoon – Seuraavaksi vastassa FC TPS

Esport Honka otti Suomen Cupin neljännellä kierroksella voiton Lohjan Pallosta. Kisakallion tekonurmella pelattu ottelu päättyi espoolaisten 0-5-vierasvoittoon. 

– Ensimmäinen jakso oli tiukkaa vääntöä. Vastustaja pääsi meidän ihon alle jonkin verran, emmekä saaneet maalia aikaiseksi hyvistä paikoista huolimatta, Hongan hyökkääjä Karim Jouini sanoi.

Toinen puoliaika oli Jouinin omaa näytöstä. Komea hattutemppu lohjalaisten maaliin oli ottelun sinetti.

Illan sankari aloitti maalinteon, kun ottelun toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia. Mies pääsi tuikkaamaan irtopallon maalin edestä tyhjään verkkoon. Filipe Mello iski hetkeä myöhemmin Hongalle toisen maalin ja kolmannesta sekä neljännestä maalista vastasi Jouini.

– Toisessa maalissa sain hyvän syötön boksiin ja nostin pallon veskarin yli. Kolmannessa viimeistelin alakulmaan, Jouini kertasi.

– Nyt olen saanut hyvin tehoja irti itsestäni, ja se on aina hyvä asia hyökkääjälle.

Hongan viidennen maalin teki aivan ottelun lopussa vaihdosta kentälle tullut Calvin N`Sombo.

LoPa-voiton myötä Honka eteni Suomen Cupissa viidennelle kierrokselle. Arvonta suoritettiin tänään, maanantaina ja Hongan vastustajaksi arvottiin FC TPS. Joukkueet ovat tällä kaudella jo kertaalleen kohdanneet. Turussa pelattu harjoitusottelu päättyi Hongan voittoon 3-2-lukemin. Hongan ja TPS:n välinen Suomen Cupin ottelu tullaan todennäköisesti pelaamaan Esport Arenalla ensi keskiviikkona 23. maaliskuuta.

Honka aloittaa Cup-urakkansa

Esport Honka aloittaa Suomen Cup-urakkansa. Neljännellä kierroksella Cupiin mukaan liittyvä Honka saa vastaansa Lohjan Pallon. Ottelu pelataan Kisakallion tekonurmella kello 18:45 alkaen.

LoPa aloitti Suomen Cupin toiselta kierrokselta. Kolmosessa pelaavat lohjalaiset voittivat NJS:n kakkosjoukkueen lukemin 1-3. Kolmannella kierroksella vastassa oli helsinkiläinen PPJ. LoPa eteni neljännelle kierrokselle samoin 3-1-lukemin, ja vastustajaksi arvottiin Honka.

– Tiukka viikko huipentuu Suomen Cupin aloitukseen, päävalmentaja Juho Rantala kertoi.

– Cupin matsi pelataan tekonurmella ja kova alusta on pelaajille varmasti hieman raskaampi. Mukavaa kuitenkin niinsanotut tosipelit alkavat.

Rantalan mukaan Hongan peli on ollut nousujohteista, vaikka toissa ottelussa tulikin tappio PK-35 Vantaata vastaan.

– Peli ollut hyvällä mallilla ja innolla odotan, miten pelimme on mennyt jälleen eteenpäin.

Honka palasi harjoituskaudella voittojen tielle

Esport Honka otti harjoituskauden viidennen voittonsa kukistamalla Käpylän Pallon 1-0-lukemin. Ottelun ainokaisesta vastasi Honka-hyökkääjä Kasperi Liikonen.  Seuraavaksi Honka kohtaa Suomen Cupissa sunnuntaina Lohjan Pallon. Ottelu pelataan Kisakallion Urheiluopistolla. Seuraavassa Honka-luotsi Sampo Koskisen ajatuksia pelistä.

”Ihan hyvä ja tasapainoinen esitys meiltä. Pallo liikkui ja saimme avattua peliä mallikkaaasti. Keskikentällä erityisesti Valte Vuorela ja Robert Ivanov rakentelivat hyökkäyksiä varmaotteisesti. KäPa oli nuori joukkue ja odotetun energinen. Silti pystyimme hallitsemaan ottelua selvästi.

Vaikka ottelu oli hallinnassamme niin maalipaikoille pääsy oli vaikeaa ja juuri sillä osa-alueella meidän tulee parantaa vielä rutkasti.

Teimme useita vaihtoja tunnin kohdalla. Penkiltä saimme otteisiimme hyvän energialatauksen ja käänsimme ottelun voitoksi.

Liikosen maali oli hieno pystyjuoksu mieheltä itseltään. Joel Perovuo antoi vapauttavan syötön, josta Liikonen pääsi läpiajoon ja iski maalin.

Ottelu toimi hyvänä kenraalina Cupin matsia ajatellen. Kiva päästä aloittamaan viralliset ottelut.”

Pelaajaennakko – Robert Ivanov vs. KäPa

Esport Honka kohtaa tänään, keskiviikkona 9.3. Käpylän Pallon. Ottelu alkaa kello 19 Esport Arenalla. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

Kyseessä on Hongan seitsemän harjoitusottelu. Honka pelasi viisi ensimmäistä otteluaan tappiottomana, mutta joutui taipumaan ensimmäisen kerran viime ottelussaan Veikkausliigaseura PK-35 Vantaalle lukemin 0-1.

– PK-35 oli taitava joukkue, mutta pysyimme hyvin kyydissä mukana, eilen sopimuksen Hongan kanssa tehnyt Robert Ivanov sanoi.

Tänään Honka kohtaa KäPan. Viime kaudella joukkueet pelasivat samassa Kakkosen lohkossa. Ottelut olivat tiukkoja. Ensimmäisen kohtaamisen Honka voitti Tommi Saarisen viime hetken maalilla. Toinen ottelu päättyi tasan ja kolmannen KäPa voitti. Se oli samalla Hongan viime kauden ainut tappio, jos karsintoja ei oteta mukaan.

– KäPa on nimellisesti tuttu joukkue, mutta viimeksi olen junioreissa pelannut KäPaa vastaan. Hyvä valmistautuminen sunnuntaina pelattavaa Suomen Cup-ottelua kohti, Ivanov analysoi.

Päävalmentaja Juho Rantalan mukaan Hongalla on menossa tiukka viikko.

– KäPa on aggressiivinen ja energinen joukkue. Meillä on ollut niitä vastaan aina tiukkaa. Mielenkiintoista nähdä, missä mennään suhteessa vastustajaan. Peli on ollut hyvällä mallilla, vaikka PK:lle hävittiinkin niin siinäkin ottelussa oli havaittavissa paljon hyviä elementtejä. Nousujohteisuutta on ollut havaittavissa.

Uusi pelaaja – Robert Ivanov

Esport Honka-perhe kasvoi jälleen yhdellä nimellä, kun pari viikkoa joukkueen kanssa harjoitellut Robert Ivanov rustasi nimensä sopimuspaperiin. Vuonna 1993 syntynyt Ivanovin kasvattiseura on FC Kontu.

– Loistava fiilis sopimuksesta. Pari viikkoa ehdin jo treenata joukkueen kanssa. Jätkät ovat ottaneet tosi hyvin vastaan, enkä malta odottaa virallisen kauden alkua, Itä-Helsingistä kotoisin oleva Ivanov kertoi.

– Ivanov tuo kokoa alakertaan ja on myös pallollisena erittäin hyvä. Hän on vielä kaiken lisäksi nuori ja eteenpäin haluava pelaaja, joten kaikinpuolin hyvä lisä joukkueeseen, päävalmentaja Juho Rantala kommentoi Ivanovin hankintaa.

Ivanov liittyi Hongan mukaan ensimmäisen kerran viikko ennen espoolaisten hiihtolomataukoa. Mies tuli heti alussa vaihdosta kentälle voitokkaassa KTP-ottelussa. Viime kamppailussa PK-35 Vantaata vastaan Ivanov pelasi täydet 90 minuuttia.

– KTP-kamppailu meni omalta ja joukkueen osalta todella hyvin. Hieman jopa yllätyin, että olimme niin hyviä. PK-35 oli taitava joukkue, mutta mielestäni pelasimme myös siinä kamppailussa hyvin. Oma peli oli ihan ok, mutta parannettavaa jäi.

Ivanov ponnisti uransa käyntiin FC Konnun junioreissa. Viime kaudet yli kaksimetrinen puolustajajärkäle on pelannut FC Myllypuron ja Viikinkien riveissä.

– Varsinkin viime kausi ”Viikkareissa” meni olosuhteisiin nähden todella hyvin, Ivanov kertoi.

– Pelillisiä vahvuuksiani ovat peliäly, pituus ja se, että pystyn pelaamaan monella eri pelipaikalla. Parantamisen varaa on ainakin fysiikassa ja nopeudessa.

Honka-valmennuksen kanssa Ivanov on ehtinyt käydä muutaman keskustelun ensi kauden roolistaan.

– Vaikka pelasin Viikingeissä viime kaudella keskikentällä niin Hongassa tulen pelaamaan todennäköisesti topparin tontilla.

Uuden Honka-pelaajan mukaan espoolaisilla on kasassa todellä hyvä joukkue, jonka tavoitteena on nousu Ykköseen.

– Tämä on paras joukkue, jossa olen itse pelannut. On hienoa pelata sellaisten nimien kanssa kuin Otaru, Weckström, Perovuo ja niin edelleen.  Kaiken lisäksi pidän joukkueemme valmentajien tyylistä, He antavat palautetta paljon niin negatiivista kuin positiivistakin, ja minusta avoimuus on pelkästään hyvästä.

Uusi pelaaja – Kasperi Liikonen

Esport Honka teki jälleen uuden sopimuksen, kun hyökkääjä Kasperi Liikonen kirjoitti nimensä sopimuspaperiin. 

– Erittäin hyvä fiilis diilistä. Jonkin aikaa olen ollut jo ilman sopparia, joten hienoa päästä hyvään joukkueeseen, Liikonen iloitsi.

Liikonen on harjoitellut jo jonkin aikaa Hongan mukana ja pelannutkin kolmessa harjoitusottelussa. Miehellä on tehtynä yksi maali.

– Ei valmentajien kanssa ole ollut mitään sen suurempia puheita ensi kauden roolistani, mutta uskoakseni he hakevat minusta hyökkäyspäähän liikkuvaa pelaajaa.

Honka-valmennuksen mukaan Liikonen tuo hyökkäykseen todella paljon aggressiivisuutta ja liikettä.

– ”Kassu” tekee paljon juoksuja, joiden kautta pääsee paikoille. Ne avaavat myös muille pelaajille paikkoja.

 

Liikosen mukaan mennyt harjoituskausi on mennyt hyvin. Mies kuitenkin myöntää, että maaleja olisi voinut tulla enemmän.

– Omasta mielestäni olen tuonut kentälle liikettä, röyhkeyttä ja 1 vastaan 1-pelaamiseen osaamista, Liikonen sanoi.

Hongan apuvalmentaja Sampo Koskinen kehui Liikosta reippaaksi pelaajaksi. Mitä mies on tästä kommentista mieltä?

– En tosiaan tiedä, mitä se tarkoitti. Yleensä noin sanotaan huonoista pelaajista, Liikonen nauroi haastattelun lopuksi.

Hongalle harjoituskauden ensimmäinen tappio

Esport Honka kärsi harjoituskauden avaustappionsa Veikkausliigassa pelaavalle PK-35 Vantaalle lukemin 0-1. Tasaisesti edenneen ottelun ratkaisi rangaistuspotkusta Pablo Counago. Ottelua kommentoi Honka-luotsi Juho Rantala.

”Vähän erilainen ottelu oli, sillä nyt oli pidempiä jaksoja, joissa vastustaja hallitsi palloa. PK-35 liikutti ajoittain todella nätisti ja me jouduimme puolustamaan normaalia syvemmältä.

Tilaa ja aikaa oli luonnollisesti vähemmän, ja sitä kautta tuli joitain virheitä, eikä pystytty pelaamaan niin paljon pidempiä hyökkäyksiä kuin olisimme halunneet. Muutama hyvä paikka luotiin ja kokonaisuudessaan ihan positiivinen esitys taitavaa joukkuetta vastaan. Kamppailu oli arvokasta oppia meille

Koko kevään on ollut joukkueessa hyvä draivi ja tästä on kiva jatkaa työntekoa.”

Hongan avaus vs. PK-35 Vantaa

Mika Johansson

Jatuli Laevuo

Robert Ivanov

Joel Perovuo

Alex Lehtinen

Filipe Mello

Elias Tuomela

Miko Puuskari

Kasperi Liikonen

Karim Jouini

John Weckström

Vaihdossa:

Lauri Jylhä

Riku Selander

Valte Vuorela

Toni Sjöstedt

Anton Ropa

Julius Perovuo

Eero Haapala

Tommi Saarinen

Antonio Inutile

Niki Otaru

Etchu Tabe

 

Honka ottaa mittaa Veikkausliigajoukkueesta – ”Pallollinen joukkue”

Esport Honka on pelannut menneellä harjoituskaudella viisi ottelua. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Kasassa on neljä voittoa ja yksi tasapeli. Tänään Honka kohtaa PK-35 Vantaan, joka pelaa tulevalla kaudella Veikkausliigassa. Ottelu alkaa Esport Arenalla kello 14.

– Vastassa on pallollinen joukkue, joka pyrkii pitämään hallitsemaan peliä. Siellä on todella kovia prässääjiä ja niiden espanjalaisvahvistukset ovat tosi kovia, viime kaudella Ykkösessä Hakan riveissä kolme ottelua PK:ta vastaan pelannut Kasperi Liikonen kertoi.

– Viime kaudella voitimme kahdesti ja uskon vahvasti, että meillä on nytkin hyvä mahdollisuus siihen. Itse aion pari byyriä painaa!

Hongan keskikentän timantti, Filipe Mello elää kuulopuheiden varassa. Mutta ainakin huhut ovat olleet kovia.

– En tiedä joukkueesta oikeastaan mitään, mutta olen kuullut, että todella vahva joukkue on vastassa. Vaikka he ovatkin Veikkausliigassa niin uskon, että myös he saavat panna parastaan voittaakseen meidät.

Mellon omat mietteet menneestä harjoituskaudesta ovat positiiviset.

– Tiukempaa on ollut kuin viime kaudella, ja olemme varmasti paremmassa kunnossa. Minusta tuntuu, että olemme vielä viime kauttakin parempi joukkue, Mello sanoi.

Mello kertoi olevansa jo lähes 100-prosenttisessa kunnossa.

– Varmasti pystyisin jo nyt helposti pelaamaan 90 minuuttia, mutta vielä on töitä tehtävänä. Olen onnekas, että olen selvinnyt ainoastaan pikkuvammoilla, jotka eivät ole tuottaneet minulle suurempia ongelmia.

Loppuun Mello hehkutti Hongan kivikovaa kokoonpanoa.

– Joukkueessa kaikki luottavat toisiinsa!

Hongan harjoitusotteluohjelma

Esport Hongan loppuharjoituskauden otteluohjelma. Muutaman ottelun osalta vielä aukinaisia asioita, kuten kellonajat. Tiedotetaan lähempänä.

Harjoituspeliohjelma:

4.3. Honka – Pk-35,  Klo 14,  Esport Arena

9.3. Honka – KäPa, Kello 19,  Esport Arena

17.3. FC Lahti – Honka

2.4. Klubi 04 – Honka,  Klo 12,  Sonera Stadion / Sahara

8.4. KTP – Honka

16.4. GrIFK – Honka, Kello 14:00

23.4. Honka – Gnistan